Timantit liikkeellä
Etusivu Valmennan Runoilen Suren Rakastan Olen Älä nujerru


Timantit liikkeellä

Saarna-arkisto! Timantit liikkeellä

____________________________________________________


Rauha kanssanne!

Haluan, että kaikila suomalaisilla on lääketieteellinen koskemattomuus ja vappaus valita lääkheensä tai lääkkeettömyytensä.

Meillä on ollu nyt 100.000 tartuntaa 18 kk:ssa, 56 sairaalassa nyt, halukkaat saa kokkeellisen ruiskun, ei siis ole mithän hättää.

Ei tarvita passeja eikä erityistekoja, pestään käsiä ja kipeänä pysyttään kotona.

Kunioittavin ja rakastavin julistuksin Hilkka kesällä 2021!


Sivujen alkuun tästä!



Maailmanlaajuinen väestönsiirto

Sarjassamme harhasia yläajatuksia, että josset pärjää elämässä, muuta kaupunkkiin. Tai menestys ja onnellisuus on kaupungeissa. Pikkuelämä maalla eijjois niinko mithään.

Ottat rypyssä höpisemä ja osottelema kansojen pakkosiirroista, etnisistä sorroista, karkotuksista. Mm. Suomessa se tapahtu maaseutujen tyhjäämisessä taajahmiin. Suvut hajos ja ettäänty. Henk.koht.historiat katos. Läpit irtosi muistista(?), jonka alavirroissa ihmiset ennen eli ja kehitty, nyt tilalle mikkä millonki opetukset koulujen historian tunneilla.

Kaikki usko vielä koko homman. Ittesthäänselvää, että Suomen menestys on kaikkien siirtyminen keskustoihin nauttiin elämästä.

Maanviljelys tuhottiin metasuuruuenhulluilla periaatteilla, valtion määräyksillä estettiin jopa maijjon myynti naapurille, kattokaasko häätyy Valion päästä pillaahmaan joka ikinen maitolitra käsittelemällä(?) maito.

Joopajoo, nyt jätän tämän tähän ja jatkan myöhemmin, yllätin itteni, mullahan on paljon höpisemistä aihheesta, jatkuu ens kerralla. Ihanaa päivää kaikille kesäkavereille, sitä saa itte aatella ja pähkäillä, ittehän son elämänsäki elettevä, jess, paipai t.hilkka ma 21.6.21


Sivujen alkuun tästä!



Kiitos 16.6.21 klo 15:02

Kiitos kaikile teille, jokkoletta eri mieltä minun kans tai piättä minun pähkäilyjä tyhminä, mie kiitän, että kerrotta vaphaasti ajatuksista ja asioista, että käsitän teät oiken, että rukkoilen oiken teile hyvvää.

Muutenhan aattelen ja luulen teistä väärin ja sekotan vaan henkimaailmoja, muttako että välitä, vaan kerrotta, mikä on teän oikea ja teän tottuus, son hyä niin.

Meilä kaikilä on oikeus ommaan oikehaan, sulla ja mulla ja vaikka mie puhun ja kirjotan ja sanon asioita ja käsityksiäni, ei sinun tartte niistä tai näistä minun höpinöistä ohjautua mihinkkään päin.

Olhan sulassa sovussa kaikkine kotkotuksinemme.

Kunnioitama toisia ja toistemme olemisia ja tekemisiä ja ajatuksia ja ilmenemisiä, eiköstä vainki oo ideaa, rauha kannanne ja rauha minun kans.

Eli otatta lääkheenne ja rokotuksenne niinko haluatta, valittetta omat tienne, ei tarkotukseni ole ohjata kethään. Varsinkiko mullei huolettavia olekko Herttuli ja se kyllä ohjautuu automaattisesti minun höpinöistä ja son hyä niin ja riittää.

Sannamariinit passaa mullekko mie tykkään, että hyvin on selvinheet, ei muutkaan ois selviny paremmin. En yhtään luule, että muut ois toisin tehneet.

Mulla on kaikki hyvin, kiitän joka päivä elämää ja maailmankaikkeutta ja teitä kans, kiitos teille.

Nooh, häätyy lopettaa, levis taasko jokisen evhäät, muttako oo lähti, aattelin toitottaa ommaa tottuuttani ja ihan varottelematta avvautumisia tai muita.

- rokottamaton hilkkapien, jolla rippikoulunki kans aika heikkoa, mutta vielä se, että mullon oma Jumala, vaikkei kirkkoa eikä uskontoa tai en tiä onko se Jumala, ehkä son sielun pieni kipinä. No nyt hei hei rakhaat, jatkuu ens kerrala. t. Hilkka


Sivujen alkuun tästä!



Tämän päivän taiteilijat eivät kysseenalaista muutako tukiaistensa jaon

Nyt 4. kesäkuuta 2021 klo 7:34 iso avvautumisvarotus

Taiteilijat osotti mieltä tekemällä kunniaa suosituksille

Kaikki puolueet kannatti ja komppasi

Teatteriesitys onnistu täyellisesti, verrattu pohjoiskorean esityksiin

Kuuliainen kiltti kansa ihhailee

Siis pysäytimä koko maailman ja nyt rahan luonti tyhjästä jo onnistuu, mutta tukien jako takkuaa

Mihin molhaan menossa, mihin tämä johtaa, mitä seuraavaksi

Inhimillisseen, monipuolisseen, inhimillisseen järkkeen tai tietteen käyttöön tämä ei perustu

Pelko on rakkauen vastakohta ja tämä kaikki perustuu pelottelhuun ja pelkkoon, kuoleman pelkkoon

Lokotetut kiertää toisiaan kaukaa malkkit naamalla

Lopkotuspassit saahneekki tartuttaa

Kuinka kauan jatkama tätä, tullee uusia fiiluksia, yritykset, tallouet, yhteiskunnat sortuu, ihmiset pelkää

Eikö riittäs: pestä käetko tullee kotia, kipeänä jäähän kotia, elettään vappaasti rakastaen rauhassa, hymy naamalla ihmisiä halaten Jako aika on, jotenki täälton lähettävä, siltä minusta näyttää, on näyttäny aina

Olen puhunu, kiitos. t. Hilka


Sivujen alkuun tästä!



13.4.2020 klo 8:20 - Elämää sovussa viirusten kans

Miehän olen lukenu viime vuet ihan päntiöhnään, monet on kyllä varotellu, ettei sole viisasta lukea niin paljon, mutta monista niistä kirjoistaki mie, tavalinen tavis, olin saanu jo aikasemminki lukea, että viirukset on uhka ihmiskunnalle ja pandemioita tullee.

Ja mie pienessä päässäni olin jo aikasemmin monta kertaa aatellu, millonkahan se muaailman iso terhffeysjärjestö (WHO) laittaa taas liikheelle uuen viiruksen, että saahan lääkebisneksiä lissää. Ja kaikki teehooällät pääsee pelottelheen ja hysteehraahmaan ja yrittään rokottaa kaikki maailman ihmiset sen viiruksen kans.

No ei kukhan tarkottanu tämmöstä, jonka takia koko maailma on nyt karampteenissa. Tai en sitäkhään tiä. Mistäpä sitä tietää. Eihän nuot Suomen sikala- ja kanalatehthaatkaan lienekkö ajankysymys, että millon sieltä jalostuu uuistunu ihmiskorona.

Mutta tässä olhan ja hyvä niin, olhan ees jossaki eikä ole sota, mutta maailman tallous ja ihmisten niinsanottu kulutushyvinvointi massamatkaihluihneen on vaarassa.

Mummot yksin kotona ja jos laitoksissa, son loppu lähelä heilä, kuten oli jo ennen pandemiaa.

Muttako oon lukenu niistä utopioistako ja areenassaki on yks dokumentti, kuinka maa kärsii ja sen monimuotoisuuen pallauttaminen äitimaan onneksi, on ainaki 7 vuen työ yhellä maatilalla, niin että syntyy se harmonia, ellää petojen ja matojen ja rottien kans sopusoinnussa.

Tällä pallollahan on kymmeniä miljoonia pakolaisia ja yhtä aikaa köyhyys on puolittunu ja kaikkea hyvvää on tullu, mutta osa maailman asioista on jotenki liikaa ja jotaki liian vähän tai ainaki väärissä paikoissa.

Mutta entäs, jos soiski niin, että just nyt on kaikki hyvin, mei olla jumalia tai jos olhan, kuinka ois luotu vääränlainen maailmanmeno, kaikki on ok, mie luulen.

Ihmetelhään nyt sitte karampteenien kans, voiko elämä mennä näin nurin, ettei piäkhään olla sosiaalinen, ei piä mennä viisasthuun maailmalle, että henki onki yhtäkkiä vaarassa ihan joka puolella ja meile näytettään, mikä se meän tärkein on.

No henki on joka päivä vaarassa muutenki, joka hetki, kiitosko sain aamula herätä, jua kahvia ja niin paljon aihetta kiitokseen, mutta son lainaa vaan tällekki ämmille.

Aikani täälä pällistelen ja höpöttelen ja jokuhan se minukki vie, vie minne vie, mutta jotenki täältön lähettävä. Kaikki tasa-arvosesti lähtee tältä ihanalta ohikiitävältä keikalta tämän Luontoäitin ihmepallon päältä. Alkuaihneet jää tai pikku-hilkan elämisen läppäisemät jokku tuhkat, en tiä, mikä se minunki loppu lie, johonki tuone kuusen juurelle kuukahan tuhkana.

No se viirushomma, joka puolella puhuttaan viiruksesta ja virheistä, joita sen suhtheen tehhään, mutta paljon ois matkaa siihen, että sovussa vaan ittensä ja elämänsä kans kateltas kuunneltas kevättä.

Olikhan mulla vielä jotaki syämmen laijjalla, yks kyseli, mistä sie nuita höpinöistä rustaat, en misthään, syämmen pohjasta on liian mahtipontista sanoa, mutta son vain sitä, että mie niin rakastan ja kunnioitan elämää ja ihmisiä, ettei äärtä eikä laitaa.

No vielä sehän soliki, nythän mie sen muistinki, että se minun elähmään kuulunu tyrannihan se yrittää vieläki käyä minun elämistä ja touhuja pilkkaahmaan, mitätöi, alentaa, mutta onneksi olen uskaltanu nähä sen tyrannin, annan hetken sen pörrätä päässäni ja sitte komennan pois, kaikkia mielikuvituksen tuotheita ei piä jäähä päivittelheen.

Mee pois tyranni, mee pois ja vie ruma naamataulusti, olen kuullu juttusti, nei ennää vaikutakko mullon tämä oma pieni ihana elämäni, jonka löysin kauan sitte ja son mulla niin kauanko on.

Että näin, kiitosko sain sanoa ja son toinen pääsiäispyhä ihmekevhäänä 2020, voikaa hyvin ja pysykää kunnialla karampteenissa, tehkää ja ostakaa kasvomaskinne, elämä on silti kaunista ja ihanaa.

- Pikku-Hilkka


Sivujen alkuun tästä!



17.2.2020 klo 9:37 omassa toimistossa

Aikusten ihmisten hyyssäys!

Rakhaat ystävät, se mitä nyt kirjotan, on tärkeä asia minun maailmassa, mutta mietin ja tutkin sitä ehkä useammanki postauksen verran.

Käsi ylös, kuka haluaa olla hyväntekeväisyys kohe, kuka haluaa olla yksinäinen, jota joku vappaaehtonen käy piristämässä, kuka haluaa olla heikko vanhus, jonka tykönä pyörähtää joku hyväntekijä, vaikka palkattukki, joka tekkee sen verran, että jään henkkiin, kuka haluaa olla työtön, jolle maksettaanko tekkee tai on tekemättä just niinko joku te-keskuksen merkonomi sannoo.

No jutun juoni on tuossa. Ei kukhan halua olla kohe, jolle joku uhraa jotaki ja ollakseen hyvä ihminen, siksi auttaa, että ois itte parempi tai pakosta tekkeeko on viranomainen tai veronmaksaja... eli ikävässä mielessä, hyvä ihminen.

Kukhan tervesielunen aikunen ei halua, että hälle maksettaan, että hän nököttäs hiljaa tai menis johonki sannoon niinko käskettään eikä häntä tarvita mihinkkään. Hän siis on kohde, ei tekijä.

Jos hän ei kykene tai hän ei löyvvä tekemistä, häntä ei tarvita ja hän päätyy yhteiskunnan vähäosaseksi, syrjäytynheeksi tai joksiki hoidokiksi tai työttömäksi.

Entä kaiken maailman eläkeläiset, jokka karkottuu työelämästä täälä Suomessa ainaki, ko ei jaksa yhtä paljon tai siis just sitä, mitä ennen. Tai ei viitti kuunnella eikä katellakko nuoremmat ei tajua ihmisen vanhenemista.

Tai siis heikko vanhus yksin pitkiä päiviä, joku käy lämmittään mikrossa ruoka-annoksen ja häntä ei kans tartte kukhan eikä hän löyvvä pikkutekemistä tai inspiroivaa kattomista, ko on oistunu yksinäisseen huohneesseensa...

Häntä ei tämä yhteiskunnallinen systeemi auta, vaan kyttää, sortaa, kritisoi jopa pilkkaa ja laiminlyö.

En kirjottanu, ettettäkö tet tietäs paremmin näitä aioita, mutta mulla on tärkeä asia tässä ja yks on se vääränlainen hyyssäys ja holhous...

Jatkan aihheesta toisen kerran ja toisia kertoja, mutta päätin kirjottaa julki ihan sikin sokin suohraan sekopäästäni, ko tuo julki jotaki, se tuo uutta sinänsä ja mie pääsin ainaki alkhuun tämän hyvinvointiyhteiskunnan holhoamis -ihmettelyni kans.

Jatkan aihheesta, pysykää kauhniina ja kommeina, kunnes taas nähhään.

- Hilkka Laronia


Sivujen alkuun tästä!



2.2.2020 Oulu klo 7:16

Kiukkuset ihmiset!

Ja mistähän non tullu net kiukkuset ihmiset, jokka puhhuu rumia, läkähtyy vihhaan ja läikyttää katkeruutta ja pahhaa mieltä toisten päälle vaikka haukkumalla toisia tai toivomalla pahhaa toisile.

Aikusia ihmisiä, jokkei ossaa ottaa vastuuta omista tuntheista, jokkainen vastaa itte omista tuntheista, maailmassa ei tuntteita ole, eihän, vai onko, siis kaikki tuntheet non meissä ittessä?

Maailma ei ole syyllinen tuntheissiimme, ei ees yle-uutiset tai iltalehtien toimittajat, soot itte ongelma.

Maailma eikä toiset ihmiset eijjoo syyllisiä minun tuntheissiin.

No maailma pullistellee keskenkasvusia, jokkei ole kasvahneet aikusiksi ja kyllä, kyllä, yhtä aikaa hyyäätarkottavia neuvvoja, eikähän kukhan halua kehotuksia eikä ohjauksia, ei, ei.

Paittikko mitta täyttyy, ko tuska yltyy, v****tus käy yli kaiken sietokyvyn ja kärsimys joskus jollonki ehkä yllättäin nöyrryyttää rähmälleen, ko maljan pohja näkkyy, ko kipu käy tarpheeks kovaksi?

Olkhon tämä siittä maasta pyhäaamun saarnako, minne ämmi ehkä joskus muutti joskus maailmassa, hahahhaa, älä ota selvää tästä, emmiekhän.

Rauhotuma, kattelema, kuuntelema maailmaa ja ommaa itteäki välilä, kyllä se tästä ja sitä paitti aina joku kohtahan ihan maistuu vaphauelle.

- Hilkka Laronia


Sivujen alkuun tästä!



Omassa toimistossa 16.1.2020 klo 10:01

Erhään aamun lähtötasonmääritys!

Rakas päiväkirjani, mie ootin oiken, että tuun läppärille ja saan sanoa ja siis liittyy johonki, mutta mie nyt vain hapuilen sinneppäin, mikä minun mieltä niin aamulla liikutti ja ilostutti.

Mie kiitän elämää, olen elämästä kylliksi saanu hyvvää ja huonoa ja jos mulle suotu lissää elämänpäiviä, kiitos ja nautin kyllä niistäki senko ossaan ja voin.

Jos nyt vaihan ulottuvuutta, kuolen pois tästä maailmasta, olen eläny täyen elämän, kiitos maailma ja ihmiset, rakhaat lähheiset tietääki, että näin son minun kans, valmis taphaus, mutta jos jatkoelämää on, niin a vot, ihanaa!

Mulle ei ole elämä, ei kukhan ihminen, ei valtio, ei yhteiskunta eikä kukhan eikä mikhän mithään velkaa. Kaikki, mitä saan ja olen saanu on lahjaa, kiitos siis kaikki eellä mainitut tahot ja kaikki muukki.

Olen saanu niin paljon ja nyt teen, mitä etheen tullee, jos on tuntuma, että tämon kivvaa, nautin tästä, tässei mithän selittelyn eikä säätämisen paikkoja, niin innoissani teen ja oon siinä sitte.

Voijjee ihmiset, mie oon niin ilonen eletystä elämästäni ja sitte nykyhjään tästä eläkheestäni.

Ja net ongelmat ja vaivat, mikkä mullon, niiläki on joku tärkeä merkitys, jota minun ei piä väheksyä, eikä moittia, mulle kuuluu ongelmani ja kysymykseni, kuolleilla ei käy kait kipeää eikä itketä tai mistäpä mie tietäsin, mutta kuitenki, siispä sanon: Hyvät vaivani, pitäkää minut nöyränä elämäni eessä ja elämäni kanssa.

Siis jo aamulla pälkähti joku ihana vappauttava ajatus päähäni, mutta nytko pääsen kirjuuttelheen, on vain haikuja ja aihioita sinne päin, mikähän soli se jutun juurisyy, ehkä son just tämä puukstaahvaus.

Ehkä se vain oli, että olen niin iloinen ihmisistä ympärilläni, kaikesta tekemisestä ja asioista, joita mulla on.

No juu, siuhnausta ja onnea sullekki ja just sen verranko sulle sitä voi olla, siis puhuin tässä kirjuuttelussani ittestäni, kyllä tiän hyvin, kuinka kauheaa on tuska ja hätä, mulla on nyt helpompi aika elämässäni, en puhu kenenkhään puolesta enkä kethän tarkota arvioijja, ittele puhun ja ugh, nyt olen julistanu sanomani naamakirjhaani, rakhauella ja luottamuksella.

Pai pai ja hei hei! t. hilkkapien, pikkuhilkka, hilkkapikkuhöpötintti!


Sivujen alkuun tästä!



10.11.2019 klo 19:01

Oltasko ihan vaan erilaisia?

Mie niin tykkään sanoa, olen tavalinen, muttako sannoo sillain, se sulkee muunlaisen ulkopuolele, oikeammin siis, moon erilainen?

Hoksasin tässä, että oon ihan törmäilly viime aikoina kohtaamissiin, että ihmiset on niin kauheasti ollu oikeassa tai jotaki tai sitte ei hyväksytäkkö toinen on toista mieltä, tullee siis paha mieli hälle.

Jonku kans ei voi puhua oiken misthäänkö ihmisellä mennee hermot ihan elämänasioista, politiikasta, uskonnosta.

Siis sitä mie ihmettelen, kuinka meilon joku oikea ja hyvä niin, eikö se tuota iloa?

Minun puolesta kaikila saa olla oma oikeansa ja siittä onki hyvä lähteä, mutta voihan nenä, miksei toisella sais kans olla oma oikeansa?

Ja se erilaisuuen hyväksymättömyys ja erehtymisen tuomitteminen ja syytteleminen ja kritisoiminen, huonoa ja kovin tylsää semmonen käytös ja suhtautuminen?

Miese tässä istun haukkumassa ihmisiä, mutta siis emmie oo tavalinen siinä mielessä, ettoisin niinko kunnon kansalainen, olen aina ollu jossaki marginaalissa jollaki lailla ja nyt tuntuu, että arvostan ja rakastan sitäkö olhan kuuntelevia ja yritethän ymmärtää toisia ihmisiä ja toisenlaisia ajatuksia.

Ois tärkeää kyllä puhua asioista ja mielipitheistään, muttei nole koko elämä eikä se, jos joku idoli tai pomo tai guru tai pappi tai puolue on jotaki mieltä ja sannoo jotaki, niin ei se estä kuuntelemasta ja vähän ymmärtämästäki toista ihmistä?

No siis saama met silti kait aatella ja porista, hä, mitäh?

No herhneitä on taas veetty nokhaan enkä mie tarkota loukata kethän, tutkin vaan millon mitäki ja täälä kirjhautan jotaki, mutta ussein son virhe tai väärin ja mie väärässä, mutta jostaki on aina lähettävä ja syänmerkki.

- yks itteppäinen ämmi samassa maailmassako sie, voi hyvin!


Sivujen alkuun tästä!


Vihanen, äkänen, räjähtelevä, jatkuvasti ärsyyntyvä ihminen pelkää tuntteita!

Tämei ole mikhän uutinen, mieki kuulin jostaki tai luin joskus tuon yhtälön ja viha on aikamme asia (ja ollu aina).

Pelolla ja pelottelemalla meitä hallittaan. Vielä tänäki päivänä. Millon mikäki asia julkisuuessa ja uutisissa on pelon hedelmä, pelotteluksi tarkotettu.

Turvallisuus sanakin sisältää pelon.

Turvallisuus ja pelko on kumpiki vihan serkkuja tai pikkuveljiä ja siskoja, joila sekotamme oman ja toistemme pään.

Oikeasta viha on tunne ja tuntheita ei kannattas pelätä. Tunne on muistijälki, ylleensä lapsuuessa syntyny, jostaki kokemastamme.

Että koitamasta ellää muistojemme kans ihan rauhassa. Kohata muistotuntheen, tutkia vähän, millon aikasemmin on tuntunu tältä ja tervehtimisen jälkheen, jättää siihen.

Tai jos tunne eli muistijälki meissä kulkee matkassa, annamma kulkea. Jos se vaivaa kovasti, on jos mitä terapioita, hoijja asia ja hae apua!

Mutta met muut, jokkei tällä kertaa olla mishään terapiassa, met annama tunnevirtojen, tuntheen toisensa perheen kulkea ihan vaphaasti. No joskus kompastuma ihan, niin sillon pysähymä ens tilassa ja tervehimä sitä muistijälkeä, tutkima sen ja sitte vaphaasti taas ihan siittä vaan jatkama sitte matkaa.

No entä se piukea hammastenkiristelijä rinnallamme tai lähellämme, hällä on oma tiensä ja meän pitäs kyetä näkheen hänessä se ihminen itte, se ihanuus, joka hän on, tuntheittensa alla.

Saakohan tästä selvää. Mulle on tärkeää muistaa ja hyväksyä täälä elämäntiellä, että äksy ja ärähtelevä lähimmäinen ei ole tuntheensa eikä vihasuutensa, vaan kultainen, arvokas ja pyhä hän itte.

- Hilkkapien, Oulu, oma toimisto 22.10.2019 klo 9:15


Sivujen alkuun tästä!


Myöntymisen laki

Miten vastustaa ihmistä, jokei itte vastusta mittään? Taisi ihan iso kirjaki puhua tästä ja mie yhä uuestaan ihmettelen, kuinka totta se onkkaan. Joka riesaki on onnistumista ja menestymistä ja siuhnaukseksi meille tai mulle ainaki.

Jos alan vastustaan jotaki eli kieppuhmaan jonku asian tai ajatuksenki kans, jään kiini siihen. Jos yritän päästä erroon siittä, se takertuu vielä enämpi kiini päähäni tai elämääni.

Jos annan asian tai ajatuksen olla ihan miten vain, enkä häiriinny mitenkhään siittä, se niinko haihtuu tai sitte aikahnaan ratkeaa johonki päin...

Toellisuuessa elämä päättyy kuolehmaan ja sitä ei piä vastustaa, olhan niinko uskovaiset kait on, emmä ole huolissamme emmäkä vastusta ajatusta, että menhään koko ajan kohti kuolemaamme.

Ja elämä on siis kuolemaa, joka hetki, eilistä pittää kiittää ja unohtaa sinne eilisseen ja huominenhan pittää huolen ittesthään, mikä ihana ilta just nytki, jatkettaampa ihmiset, hei hei!

t. Pikku-Hilkka Laronia 19. lokakuuta kello 20:13 omassa toimistossa.


Sivujen alkuun tästä!


Onnellinen vanhus

Miehän oon ihastellu tätä eläkeläisyyttä ja nytko luin tuon Antti Eskolan VANHUUS -kirjan, niin siinoli, että semmoset omaehtoset projektit(?), en muista mitä sanoja se käytti, mutta nois välttämättömiä.

Jako katon tätä ommaa elämää, ykkönen kait mulle on ollu nähä ensinäki itteni eli omat tunnolukot, siittolen ikikiitollinen Kimmo Takaselle ja nyt vielä sinun kirjoilekki...

Hah, siis piti sanomani, että onnellisissa tai jotensakhaan tyytyväisissä vanhuksissa näen sen, että non innostunheita jostaki, ihan mistä vain ja sen rinnalla myöntyhneet rajallisuuksiinsa.

No lyhyesti sano ämmi, no sanon, kiitos nuile minun projekteile, joiten kehtaa enkä halua aina julkistaa ees, helpompi(?) tehäkkö selitellä kelheen mithän omista päämäärällisistä hommista, joisson alku, keskikohta ja loppu, jee

Lukeminen ja siis äänikirjojen kuuntelu kans, siinä vähän pääsee ittesthään, ei niin pyöri omien oikeassaolemistensa ja kilpensä kiillostusten kans.

No heips ja huippuantosaa päivää kaikile, nämä nyt kuitenki lähtee hakkeen oota. Ooo on kans yks josta kiitos ei riitä, siis niin ihana ihminen siinäki, niinko met kaikki,

No vielä, emmie sen Eskolan kans mitenkhän sammaa mieltä ole joka asiasta enkä ees joka toisesta, mutta se rohkasu kiinnostua vanhuuesta niinko nykyhjään sanottaan, ilmiönä, son huimaa, kiitos sinne pilven päälle, Antti Eskola.

t. Pikku-Hilkka Laronia 3. syyskuuta kello 11.10 omassa toimistossa.


Sivujen alkuun tästä!




Kunnioittava tervehys kivulle!

Kaikki tuntteet ja kivut on meissä ittessä.
Nei ole maailmassa vaan non meissä ittessämme.
Ja tuntteemme on meän tuki ja turva.
ittele ja toisile.

Tuntteet kertoo, mitä meissä on.
Mitä olema kokenu.
Miltä nyt tuntuu.

Haavat on meän tietoarkisto.
Haavottuneisuutemme on meissä.
Haavat ja tuntteet on viissaus meissä.

Kunnioita totuudellisesti haavojasti ja tuntteitasti.
Ihmisillä ympärillämme on omat tuntheensa.
Oma viissautensa itte kullaki.

Ole rauhassa viisas.
Elä oman viissautesti varassa.
Sitä iloa ja vahvuutta et löyä muualta.

- Hilkka Laronia, 15.5.2019 klo 9.31

Sivujen alkuun tästä!




Pikku-Hilkka

Miehän tykkään, etteipä minun elämä tartte salhaisuuksia, että kaiken voin kirjottaa vaikka omale fb-seinäle ja nämät sivuthan on minun päiväkirja, mitähän maailmattuja mie aloin selittään.

Laitoin nimekseni feispuukkiin Pikku-Hilkka Laronia ja son täyttä terapiaa mulla, emmähän nyt sitte kysele, mitä on terapia, en tiä, se kuulostaa vaan hyvältä tähän.

Laitoin Pikku-Hilkka, että toimiva vastuullinen aikunen minussa pyssyy kurssissa eli lohuttaa, huolehtii, kantaa, paapoo, kannustaa, rohkasee, kuuntelee, ymmärtää minussa helposti aktivoituvvaa yksinäistä, surullista, ulkopuolista, säikähtänyttä, häpeävvää, kukhan ei rakasta -lasta.

Ja vaikka just twitterissä sano yks, että nykyhjään ei saa sanoa, että on tyytyväinen, koska son yhtäkö ettei välittäs toisista ihmisistä ja maailman asioista.

Mutta oikeastihan son toistappäin, joka voi huonosti, ei kykene välittään muista!

No siis hoivatakseni ja huomioidakseni Pikku-Hilkkaa ittessäni laitoin sen tänne nimekseni, että MUISTASIN KUUNNELLA PIKKU-HILKKAA ITTESSÄNI JA TAJUAN SYVÄSTI OLEVANI jako siis jos oikeasti tarkistan miehän tykkään, että moon

- rakastettu
- itsenäinen
- suojattu
- hyväksytty
- turvassa
- leikkisä
- ilonen
- spnttaani
- koen yhteyttä muihin ihmissiin
- arvostettu
- minua kuunnelhaan
- minut nähhään jne.


Hahahhahaaa joopa joo, no ittehään sitä häätyy kuunnella ensteksi ja ymmärtää ja hyväksyä.

Olen muuten tosi ilonenko minun ympärillä on niin monia viishaita ja kunnioitettavia ihmisiä, joilta saan pallautetta ihan siisteissä paketeissa, pieninä paketteina, son tärkeää, että lähe laukhoon kovin kauas ulale eli väährään eli väärää polkua.

No höh, siis Pikku-Hilkka on nyt hyvä tuossa ja kiitos fb ja kaikki maailman kaveritko saan touhuta tämmösiä, ootta rakhaita ja maailman parhhaita 8. heinäkuuta kello 12.06

Sivujen alkuun tästä!




Elävät ja kuohleeni

Onse tämä ihmisen pää, tai puhumpa omasta päästäni, ihmeellinen hökötys ja siis mieli tarkemmin sanoen, aattelen tuotako mielessä yhtä lailla niin elävätkö kuohleekki.

Minun äitihän on kuollu siis kymmeniä vuosia sitte ja jotenki nyt kaverit puhuhneet omista äiteistään ja siittäkö äitiä ei ennää ole. Ja kuinka sitte on itte isovanhempana.

Kyllähän non parasta nuot läpit, omat ja kaikki läpit, parasta kaikile läpeile.

Ja sitte nuot vunukat, net täyttää koko syämmen ja mielen hetikkö juolahtaakkaan miehleen, sitä niin toivos niile vahvaminäsyyttä ja täyttä elämää ihan kaikkihneen

Nojoo, siis asiaan nyt, siitton niin kauanko minun äiti on kuollu, ettei se oiken mitenkhän tule miehleen suhteessa nuihin vunukoihin. Muttako vähänkhän pysähyn, tiän, kuinka seki ois iloinu vaikka läppien touhuista.

Ja muuten ois ollu feispuukissa heti paikallako tämä alko, sehän ois nykki, jos elläis, 83v ja jossois eläny ja ollu tolpilhaan, niin kuinka hauska ihminen sois ollu täälä.

Siinoisima olheet helisemässä sen kans, sois touhunu täälä kaikki maholliset ja ois ottanu kantaa ja varhmaan saanu bännejä. Se puolusti aina heikompia ja oli rohkea ja valosa ja ilosa.

Olikhan mulla siis joku ajatus, niin joo, siis kuinka net poismenheet on mielessä ja mie ainaki voisin vaikka kuinka porista niitten kans, mutteihän sitä jouvva, häätyy tehä kaikkea muutakiko porista tuonpuoleisten kans, mutta mikä ilo ja voimavara se kuiteski on. Siittäki vois novelleja tehä, eikös vain.

Haa, ei mithän valmista tullu tästäkhän, huomenta rakhaat kaverit, ootta niin ihania, rakastan teitä kaikkia, joitaki ihmettelen enämpikö toisia, mutta se kertoo enämpi minustako teistä

Rakastavin kunnioittavin kuuntelevin kannustavin ja kiittävin aamuajatuksin tälle ja tuolle puolen ajan

t. hilkkapien 14. heinäkuuta kello 8.46

Sivujen alkuun tästä!




Olin ikärasisti

Olen ollu ikärasisti enkä hoksanu vastako yhteinen ystävämme sano, ettei se, että son niin vanha oikeuta ilkeytteen eikä ylemmyyentuntosseen epäkohteliaisuutteen.

Siis kuinka siton sokea omile kuvioille, mie tosiaan itte olin alentuva ja aattelin, että vanhemmiten meistä tullee huonojen piirtteittemme(?) uhreja ja varsinkiko vanhana olhan huonossa olossa ja sillonhan molhan huonoimmillamme.

Jee, elämä on oppimista ja hoksailua eikä piä nukahtaa ittensä kans.

Eikä piä aliarvioijja toisen ihmisen kykyä oppia ja kehittyä. vaikkois kuinka vanha tai mitä vain, semmonen on varsinaista ylimielisyyttä ja jumalaksi alkamista, höh.

Tai ei, luin jostaki, kuinka teini-ikänen ei voi aivojensa takia tehä itte päätöksiä ja olla viisas, koska ei voikko sen aivot kehittyy siltä osin vielä yli 20-vuotiaana!!! Mutta vanha ihminen ei ole teini, jee, mikä oivallus.

No nukkukaa hyvin aamu-untanne ja heräkkää raikkaina lumoavvaan uutheen viikkoon, suojelhaan hyvvää ja iloittaan elämästä ja omasta keskeneräisyyestämme ja hämmästelhään kasvun kohinaako oivallama tai opima jotaki.

No vielä, siis se, että päästää ihmisistä ja asioista ja kaikesta irti on järkyttävän iso asia ja sillon vasta se kohina alkaaki, siis ko on villi ja vappaa, ei huutava eikä riehuva, vaan villi ja vappaa elämänsä, oman elämänsä eessä.

Jumaloikaa ommaa elämää, suojelkaa sitä niinko suojelhaan liito-oraviaki siis, jumaloikaa elämää, mutta älkää jumaloiko huonoja tapojanne ja menetelmiänne ellää, sano Olavi Tähtelä tai joku viisas opettajani elämäni varrella.

Hyvinvointia, rentoutta, tsehovilaista tunnelmaa, henggittämistä, vaikutteet saapuvat, päivä on alkunu, heips ja hallaus, pus pus.

- hilkkapösilöpien omassa toimistossa 29.7.2019 klo 6:56

Ps. Enkä tarkota, että minun pitäs alkaa jotenki opettaan tätä, jota kohtelin ikärasistisesti, en sitä tarkota, sehän vastaa käytöksestään itte, mutta sillä on vaikutusta, jos mie koen hillititöntä tasa-arvoa sen kans ja suhtauvun niinko tasa-arvosesti ja kohtaavasti enkä niinko vähä-älysseen, jess. t. sama pösilöpien

Sivujen alkuun tästä!




Ihanaa äitienpäivää kaikile pikkuäiteille!

Rakastan olla rakastettu äitinä ja ihmisenä ja maailmankaikheus on ollu mulle hyvä ja antelias, kiitos elämäni ja elämäni ihmiset.

Mutta en halua, että kukhan muistaa minua, soittaa tai lähettää postikortteja siksi, että aattelee minun tarttevan semmosta.

En tartte oiken mithän ja jos joku haluaa unohtaa tai ohittaa minut, se on hänen asiansa ja se, miltä minusta tuntuu on minun asiani.

Ihmissuhepeleillä, muistamiskaupalla, sulle-mulle-vastakirjalla, rakastan sinua, jos sieki rakastat minua ja osotat sen niinko mie määrään tai laskethan jotaki vuorovierailuja tai vertaihlaan, onko kaikila läpeilä sama asema tai saatu tai annettu yhtä paljon, sillain syntyy orjuuttavvaa väsyttävvää kireyttä, kirjanpithoon pitäytymistä.

Vapaehtonen yks puolinen rakastaminen, vappaasti vaikka rakastaa kaikkia tai rakastanko kerta kaikkihaan vaan nyt rakastan, haluan muistaa niinko itte haluan muistaa tai en halua muistaa, en halua kirjheitä kirjotella, siis sillain syntyy jotaki energistä, rakkauellista, aitoa, rentoa ja riemullista?

Jos sinusta tuntuu hyvältä soittaa vanhale äitile, jokei ennää pääse ovestakkaan ulos, tee se, mutta älä velvollisuuesta vaan vaphauesta, että haluat tehä niin, että se ilahuttaa sinussa olevaa pientä äitinsä lasta. Josset voi tai tykkää soitella, älä soita ja se siittä, kaikki hyvin.

Kaikki äitit ja äitien läpit on hyviä. Tehneet aina ja koko ajan parhhaansa. Kritikki, arvostelu tai arviointi ei kuulu ihmissuhteissiin.

Plussien ja miinusten laskeminen voi auttaa sinua ymmärttään itteästi jossaki suhteessasti, mutta sinänsä se suhe ei semmosesta välitä eikä semmosseen oikeasti perustu, siinä on joku syvempi idea ja jos kiinostaa, tutki mikä sinussa ja suhteessanne on se syvin juttu.

Siis ämmirukka, eks saa sanottua, siis mie en halua, että minun läpit tai vunukat muistaa minua velvollisuuesta, vaan muistavat ja tulevat käyhmään, jos niitä huvittaa tulla.

Kurjaa ois huomata, että net muistaa minuako net aattellee, että mie sielä kotona käsi poskella ja tippa silmässä vaan oottelen, että joku niistä muistas tai soittas tai jotaki.

Joskusko läpit oli nuoria, mie huomautinki äitienpäivänä, että kiitosko saan olla äitisti, nyt on äitienpäivä.

Nojoo, tehkää niinko haluatta ja niinhän tet tehettäki, son äitienpäivä tulossa ja kiitos minun sisäiselle äitille (äitini on kuollu aikoja sitte), rakastat ja huomioit pikkuhilkkaa, sisäistä lasta minussa, täyellisesti, elämä on ihanaa.

Ja äiti, jos oot jossaki taihvaassa en usko sinun sieltä minua seuraavan, uskon sulla olevan hauskaa ja ilosta ja ihan mulle ymmärtämättömät ulottuvuuet ja radioaallot, joita pitkin tanssit ommaa sielujen tanssia, aurinko paistaa eikä mikhän vaaji eikä velvota sinua eikä minua mihinkhän päin, jee rakas äiti.

Kiittävin, kunnioittavin, arvostavin ja rakastavin terhveisin kaikile äiteile ja äitien läpeile pikkuhilkka toivottaa, olkaa armollisia ittele ja muile!

- Hilkka Laronia, Oulussa omassa toimistossa 10.5.2019 klo 7.50 ja huomenta.

Sivujen alkuun tästä!




Roiku mukana!

Jos sullon joku yläajatus, johon et omasta mielestästi yllä, varotan sinua, sie voit yltääkki, jos oikeasti haluat ja roikut sitte vaan mukana, tapahtu mitä tahansa. Piät suunnan vain, hetkestä toisheen!

Sinun häätyy kuunnella itteästi, älä takerru väähriin ajatuksiin tai asentteissiin, ota vakavasti ja tosissasti se, mitä haluat. No ei ihan älyttömiä tietenkkään voi saaha eikä piä tehä, vaan uskomattomia ja mahottomia ja yhtäaikaa kuitenki jotenki järkevää, vaikkei kukhan muu siis uskoiskhaan ideaasti.

Sitte kato aika ajoin, miten elät, millä menetelmillä elät, älä tuhlaa elämäästi huonoihin tapoihin ja ajatuksiin.

Hygienisoi ajatuksesti ja sitä kautta tapasi kohentuvat.

Pikkuhiljaa ja kärsivällisesti, elämähän on yhtä kärsivällisyysharjotusta.

Ja sitkeästi roikut vaan siinä yläajatuksessasti ja kohta se tuo ja luo ittelensä, siis sille haluamallesti, tillaa miehleesti ja elämässästi ja alkaa tapahtua uudistumista. Elämästi muuttuu, jotenki energisoituu ja runsastuu ja keksit uusia keinoja mennä etheenpäin. Kohti sitä jotaki, mitä haluat!

Ilosesti, keveästi ja paihneettomasti! Älä ala väänttään, älä pakota, sillä mie eppäilen, ettet vielä tiä, et voi tietää, mitä kaikkea se sinun haluamisesti tuo mukahnaan, anna asioitten tapahtua.

Älä jumitu, älä hermostu äläkä riehu, keveästi vaan!

Ja jonain päivänä voitki löytää ittesti ihan muualtako mitä halusit, muttako katot rauhallisesti ja samaistumatta siihen mitä alunperin halusit tai siihen, miten näit vaivaa ja teit työtä sen jonku etheen, joka toiki ihan uuen tilantteen tai jutun, voit älytä, mikä se lahja siinä kaikessa oli, jota et ees aavistanu.

Toivottavasti saat vähän kiini, mitä puhun, onnea matkhaan ja roiku mukana!

- Hilkka Laronia, Oulu 6.5.2019 klo 8:24

Sivujen alkuun tästä!




Älä elämäästi pelkää - tutki, tutustu ja löydä!


Mikähän se on se semmonenko luonnonlaki? Oiskose sitä, että päivä seuraa yötä, vuenajat ja sitte seki, että sinussa on kaikki, mitä sie tarttet, sulla on, se tieto ja elämisentaito, mikä sulla on, se on sinussa ja että olet ittelesti ja ittessästi mahtava ja upea aarreaitta.

Sanon ussein, että anna ajatusten tulla ja mennä, mutten tarkota mithän pintaliitoa tai huonojen ajatusten ohittamista.

Tarkotan, että rauhotu ja siinä loppuu kiire ja hätä, alat ellää tässä ja nyt ja siinä sitte huomaat vaikka jonku toistuvan tai pahan ajatuksen tai tunnon tai tuntheen tai olon, niin kiinostu siittä, älä sysi sitä syrjhään, se vain tarttuu tiukemmin, jos yrität päästä siittä erhoon.

No sitte vaikka tämä ajatus, tunne, muistikuva ansaitsee tulla kohatuksi. Ole rohkea ja arvosta omia ajatuksia ja tuntteita, luota, että ossaat ja tiät, mikä on se tärkeä kattoa just nyt.

Anna muistikuvan tulla, anna muistikuvien koskettaa, pelkää rauhassa, mutta älä luovuta, anna sen ajatuksen tai muistikuvan tuntua, itke, itke yhä uuesthaan ainako sullon aikaa.

Lopulta ajatuksen tai tuntteen voima ja valta alkaa olla sulle tunnistettava ja pikkuhiljaa se kans alkaa menettää pelottavuuttaan tai sitä miltä se sinusta tuntuu, tunnejälki alkaa haalistua.

Katot siis rauhassa, että mikä piruvie minua tässä häirittee, pelottaa tuntuu niin äärettömän kauhealta - eli saat suhteen siihen sinun omhaan johonki elämäästi kuuluhvaan, jolla on rinnastettavia tunnetoistumia ihan pikkulapsiajalta.

Sitte sillä on toistuvuutensa lisäksi seurauksia ja niitäki sinun pitäs jaksaa kattoa, että siisko sinusta on tuntunu joltaki, olet tehny niin tai näin, esimerkiksi peläny, inhonnu tai kokenu jotenki vaikeiksi tietynlaisia ihmisiä, tiettyjä tilantteita.

Ja sillä on luultavasti ilmentymänsä tämänki hetken elämässäsi. Senko hoksaa, olhan jo pitkällä, alat jäsentää elämäästi.

- no tähän kohtaan sanon sitte, kiinostu uusistaki asioista, jokka tuntuu sinusta joltaki tai jotenki uusilta, hyvistä tai huonoista, kiinostu ja ihan innostu tutkiin sitä jotaki, minkä näet tai mikä siis kiinostaa.

Eli anna ittesti uudistua, elämästi on siis aivan toisissa puissako sillonko se joku tunnemuistojälki synty sillon lapsena, mutta se oppimasi, elämäsi aiheuttama tapasi kokea ja suhtautua on syntyny lapsuutesi tilantteessa, sei ehkä ole kovin järkevä just nyt, vai mitä.

Tarraaminen ja vellominen niissä vanhoissa tunnoissa kannattaa harjotella myös lopettahmaan. Mie uskon, että met muistama kaiken ja Juiceki laulo, on pojassa penkomista, penkomiselle kannattaa asettaa rajansa, antaa ittensä kyllästyä siihen johonki muistijälkheen.

Jumittuminen jonku muiston tai ajatuksen äärelle tai sekhaan, jäykistää ja kovettaa sinua, keskity siihenki, että päästät asioita menehmään, sitä voi ja pittää harjotella, joittenki enämpi, joittenki vähempi.

Ja just nyt tämä mennee liian pitkäksi, sain palhautetta, ettäkö sanon, anna ajatusten tulla ja mennä, se on väärin ja aiheuttaa sekavuutta elähmään, nyt yritin selittää paremmin, tajuaakos tästä mithän?

Tuo uudistumiskohta ei tarkota uusia ideoita ja ihmisiä sinänsä, vaan sitä, mikä sinua innostaa, anna ittesti kiinostua ja innostua asiasta, jonka koet tärkeäksi, ihan mistä vaan voit innostua tai nähä uuela lailla.

Ja ole myötätuntonen ittelesti, ei ole helppoa kiinostua ja antautua uuele ajatukselle tillaa elämäänsä tai ehkä jopa päästää irti tunnelukkoisesta elämän matematiikastansa, mutta son mahollista, ei helppoa eikä keveää, mutta mahollista.

Rakhauella Hilkka Laronia, omassa toimistossa Oulussa 2.5.2019 klo 8:50

Sivujen alkuun tästä!





Jumaloi jumalallista elämäästi, älä jumaloi tapaasi ellää elämäästi!

Eihän oiken mikhän asia kuulukhan mulle, mutta tarkotan hyvvää, välitän, olen sinun puolela, enkä kiillottaakseni kilpeäni enkä tarkota pyöriä sinun tontila, en taistella enkä voittaa mithän, hä, mitä?

En tarkota viisastella, olhan pöhlöjä kaikki, mutta päiväkirjan lisäksi, mie julistan, rukkoilen, siunaan kaikkea näillä sivuillani, somessa ja koko maailmassa, ihan vaan kaikila ihmisen oikeuksilla.

Ja nytki kirjotan ihan vaan höpisemisen ja sanomisen ilosta eikä mulla muita uskontoja olekhan, ko että kaikki eläväinen on pyhhää ja kunnioitettavvaa, ei sanat, ei teot eikä meän menetelmät ellää toeksi omia jumalallisia elämänlahjoja, vaan se syvin ja kauhnein kultaisin meissä ja kaikessa, hah, siis mitä?

Ihmetelhäämpä taas kaikkea, ootta huippuihmisiä.

- hilkkapien, 16.4.2019 klo 8:01 omassa toimistossa Oulussa!

Sivujen alkuun tästä!



Kaikki hyvin!

En kaipaa kethän enkä paljon mithän, ko ohikiitävän hetken, vaikka sitä, että oisin saanu isän kans ihastella uuen vunukan syntymää niinko aloima märisseenkö tyttäreni, hänen lapsenlapsensa meni kihloihin, niin met aloima ilosta parkkuun.

Ja tähän liittyy seki, että minun äiti kuoli yhtäkkiä seisovilta jaloilta eikä kukhan ois osanu kuvitellakkaan, että son yhtäkkiä poissa. Siinä oli selviämistä ja siinä oistuin syvhään kokemukseen, että huomista ei oikeasti tiä kukhan. Aina voi olla se viiminen kertako näkkee jonku ihmisen.

Ehkä mullon semmoset tunnelukot tai siis vahvoista tunnekolhuistani ja rikkonaisuuestani johtuen heikko vaikeitten tuntteitten tai vihan tunnistus, mutten jaksa olla katkera yhtään kelheen.

En ees ossaa aatella, että jonku pitäs antteeksi pyytää multa mithän, mie en kanna asioita sillä lailla.

Siis mie toivon, että kaikki voitta hyvin ja elättä täyttä omannelaista päivää ja elämää semmosinako ootta ja se riittäkhöön teile ja kaikile, elämä on niin kaunis ja ihana taphaus ihan kaikesta huolimatta.

Ja ootta jokhainen kauhniitä, hyviä, täyellisiä, tarpheellisia, täälä tarvithan kaikenmoisia ötököitäki.

Ja olhan ihan tavalisia ihmisiä, vaikkoltas kuinka vammasia ja saihraita, kaikki vaivat mahtukhoon hyvällä tavalla jokhaisen omhaan elähmään.

Mullon ystäviä, jokka opettaa minua jatkuvasti näkehmään, kuinka ihminen on monipuolinen, sosiaalinen ja inhimillinen niin monela laila, vaikkois mikä historia tai naaman väri.

Nytko vielä älyäisin ja muistasin, mitä minun pitikhän sanoa, sanoiksi muotoilu jo vie sitä jotaki pientä aihiota, ehkä oivallusta pois siittä jostaki ja - tässä olhan - ei mithän asiaa!

Siis oot rakas ja paras, voi hyvin niinko sulle on mahollista on.

- hilkkapien

Etusivulle tästä!



Oot rakas!

Tuosta ystävyyestä minun onki pitäny kirjottaa, siis mitä siittä itte aattelen.

Oikeasti mullei ole mithän niinko ystäviä tai ystävää. Tai että kaikki ihmiset on ystäviäni, mutten tottavie halua kaikkien kans yhteistyötä. Joittenki kans en minkhäänlaista näkemistä tai kohtaamista.

Olen joskus hoksanu, ettei meilä oikeasti olekko tämä hetki ja se mitä siinä kunaki hetkenä on.

Jos hetkessä on joku ihminen, niin on.

Ei minun kuulu eikä tartte alkaa määritellä, että tuo on ystävä tai tuo ei ole.

Ystävyys on niinko rakkautta, ei pitäs vaatia toiselta mithän, ei leimata minkhäänlaiseksi. Semmosista tullee vain pettymyksiä. Tai siinä on vähän semmosta orjaksi ottamista, älä ikinä muutu -menttaliteettiä, semmostaki olen nähny ja kokenu.

Jos iloitten jokhaisesta hetkessä olevasta ihmissestä semmosenako hän on, se on hyvä ja riittää mulle.

Jee, eipä nyt maalailla enämpää, voikaa hyvin ystävät, niin siis virtuaaliystäväkki on mulle ystäviä, sen hetkenkö lukkee tätä taiko tykkäilee tai kommentoi oujee.

Niin ja jos joku ei halua olla ystäväni, seki soppii, oukei ja jee.

Voikaa hyvin ja rakastan teitä ja siis oot rakas.

- hilkkapien toimistossaan 19.2.2019 klo 7:49

Etusivulle tästä!



Niin pieni ihmissyän on

Jokku syntyy sopimattohmiin nahkoihin, mutta joilekki oma nahka istuu ja suojaa keveästi, mutta kaikila on omat ongelmansa.

Jokku kieppuu samojen ongelmien kans, jokku älyää, että ongelmat ei ole heissä eikä maailmassa ja kaikki on oikeasti ok eli hyvin ja elämä on.

Italiassa suvut hallittee kaupunkeja ja valtio on siissään syöny korruptoitunheet syysteemit.

Suomi on ollu pikkuhetken hyvinvointaltio. 1990-luvulla suunta käänty.

Nyt molhan vähänkö Italia.

Italiaki on saanu suuryhtiöitten eli ison rahan linnakkeita, mutta Suomen ne on vallanheet.

Suomessa on puolueissiin perustuva demokratia, jota vielä näytelhään, mutta eppäilen edustuksellisen demokratian haipuvan käyttökelvottomana kokohnaan pois.

Enkä tiä, miten näitten maailman jopa hyväntekeväisyysbisnesten kans tapahtuu, mutta valta on siirtyny jo niille.

No, siis talousjärjestelmien valta perustuu sota-lääke-ruoka-teollisuutteen. Miettikääpä mihin Ruottin tallous perustuu, sotateollisuutteen.

Entä, miksei väliä syrjäytyneillä tai saihrailla, on sillä väliä, pörssiyhtiöt välittää(?) (tai tekkee siis bisnestä niilä. Läpit sijotettuna kalhiissiin laitossysteemeihin, vanhukset laitoksissa, joitten rahajälet johtaa tällä hetkellä pihlajalinnaan.

Meän pitäs tajuta Suomessa, tässä meän ihanassa kauhniissa pikkuvaltiossa se, että ihmiset on yksilöllistynheet, läppien pittää saaha kunnioitusta ja koulutusta ja yhteistyö oltava luovaa ja rakentavvaa, ei kethään vastaan eikä kenenkkään puolesta.

Ihmisten välinen yhteistyö on tapa(?) hoitaa yhteiset asiat niinko ennen sanottiin Suomen politiikasta, nyt tulevina aikoina yhteistyö ei tarkota rahan- eikä vallanjakoa, vaan tavalista asioitten hoitamista.

Mikhän nykynen raha ei riitä näihin monimutkassiin nykykoukeroihin eikä meän teko-muka-turvallisuusteollisuuksiin. Ei ees Suomessa. Ei varsinkkaan näin pienessä maassa.

Diplomatia ei kuole ees jäykissä turvallisuuskokkouksissa, jos se tarkottaa kunnioittavvaa ja rakastavvaa toisen ihmisen kohtaamista. Sillon puhe kylmästä soasta kaikyy tyhjyytteen ja ihmiset keskittyy piehneen omhaan ohikiitävvään hetkeensä.

Ja jäykät ja joustamattomat muodot heikon moraalin kanssa hyydyttää minkä tahansa hyvän ajattelemisen jopa järjestelmän, vie eli tappaa joustavuueen ja luovuuen. Lamaannuttaa hmiskunnan hyvän syämmen ainaki ulkoreunoilta.

Suomi on pieni maa, olema olheet ahneita ja tärkeileviä ja teeskennelleet olevamme jotaki, mitä emmä ole, molhan pieniä tähtiä jokhainen.

Ei oikeasti ole Suomen kansaa, on yksilöitä, joila historia ja tyyli ja geenit, mutta kaikila vähän erilaiset omansalaiset asiansa ja kaikissa henki, joka on taatusti ainutkertanen ja erilainenko toisella suomalaisella.

Maailma on pieni ja maailmankaikkeus ihme ja salhaisuus niinko met ihmisekki. Tiede määrittellee, minkä ossaa ja voi, muttei tiä meitä eikä maailmankaikkeutta kokonaisuuessaan, se on varmaa.

Nooh, jatkettaampa kaverit, mie vähän innostuin taas, miese jaksan innostua, vaikken ennää kykene osallistuun tämmösseen yhteiskuntapolitiikkahömppään, mitä ylet ja muut höntityssysteemit meile tarjoaa.

On vaan aateltava itte, ihan kaiken uhallaki, on rakastettava ja uskottava siihen ihmiskunnan suuhreen syähmeen ihan kaikesta huolimatta, hei hei, pai pai.

Rakhauella hilkkapien.

Oulussa, omassa toimistossani 18.2.2019 klo 10:55!


Timantit liikkeellä

Motto: Hilkka, muistappa keittää hilkkapienelle semmosta soppaa, että saatat sitä ittekki ilomielin syyä!

Etusivulle tästä!



Älä tuhlaa ruutia väähriin unhiin!

Heikki ja Marja tulit hiekkapolkua pitkin jonku pienen pojan kans, joka raahasi matkassaan kolmipyöräistä toisesta sarvesta.

Marjaana ja Osmo olit vähänkö kotohnaan ja laittovat tuomiaan posliinikoiria ja jotaki pikkukorviksia ja pikkutavaroita hyllyille ja pöyille.

Eläkeläiseukot ihanat olit kans ja toit aivanko jotaki rauhaa ja mukavaa oloa ja kannustit, että ei tartte olla toisin.

Oli paljon ihmisiä ja olttiin jotenki niinko minun tiloissa, mutta oli tosi isot tilat ja tunnelma lämmin ja ystävällinen.

Sanoin, että ne minun koriste-esihneet vois jakkaa etheenpäin niile, jokka haluaa niitä.

Huomasin, etten huolestunu tavaramäärästä, oli olo, että silläki on joku tarkotuksensa, että on niin monia lipastoja ja hyllyköitä ja ettei kaikella ollu ommaa paikkaa.

Sitte huomasin, että miksi pitäs olla kaiken jotenki paikoihlaan, että ehkä on hyvä niinko on.

Että oli rauhallista, vaikka kaikki tavarat ja huonekalut miten sattuu.

Että ihmiset jotenki hyvässä olossa, arkivaatteissa, oikeastaan työvaatteissa.

Huomasin sitä, että jos joku on sairas, ei minun tartte nimetä sitä saihrauen nimellä.

Jos joku köyhä, ei minun tartte aatella sitä köyhänä.

Että saan itte olla mitä olen ja vaikka siirtyä toisseen pöyttään porisseen ja vaikka ruttusia papereita pöyillä, minun ei tartte alkaa siivota niitä papereita pois.

Oli helppoa ja keveää.

_______

Heräsin ja aattelin, että jatkanko unta vai nousenko ylös, nousin ylös ja aattelin vähän asioita ja ilmiöitä ja että mikä on se maailman näky, jonka näen.

Ensteksi, mullaki on ystäviä, jokkon hyytymässä, kuka mitenki, mutta niinhän se on, jotenki täältä on lähettävä (laihnaus isän puhheista sillon joskus). Miksi nimetä miksikkään ihmistä, joka on koko ajan paikalla ja vielä olemassa, vaikkoiski hauras ja hutera jossaki suhteessa. Kaikki täälä köpötelhään laillamme, ei toinen parempi eikä tärkeämpi toistä, ihan itte voi valita kuitenki jotaki...

Toiseksi, vaalit on tulossa ja toimittajat, yleuutiset ja politiikot puhhuu isoista puolueista päin, aivanko sois se juttu, mikä tapahtuu eikä se ole totta, kansaneustajat ei päätä ennää asioista, se laitos on jäänne entisestä, on oikeasti muuttunu näytelmäksi, jota jokku näyttelee. Nyt on suuryritykset (joihin pankitki kuuluu) ja etujärjestöt (ek ja ay yms.) ja ruoka- ja lääketeollisuus net, jokka pyörittää tätä meän ihmisten maailmaa ja siittä päin ois nähtävä... Kenen ois nähtävä, meän jokhaisen on ihan itte nähtävä ja valittava, mitä tanssia tanssii ja että hylkääkö oman ajattelun ja omat kokemukset ja tietämykset vai ei...

Jee, on uus aamu eikä tämän maan talouskasvu määrittele minun päivää, miepä olen kutonu tänä talvena paljon ja niissä silmukoissa on monia ynähyksiäkö Oskari on kysyny vaikka että, miten kirjotettaan mongolian villihevosen ääni, että hän voi hakea ja kuunnella sitä netistä...

- hilkkapien omassa toimistossa klo 9.06, Oulu 12.2.2019 ja on tiistaipäivä.


Etusivulle tästä!



Turvallisuus vakavaa harhautusta

Mikä turvallisuus, ei turvallisuutta ole. Elämä on riskaapeli keissi, vastuu on viime käessä ittelä. Ei mikhän taho meän puolesta elä tai vastaa meän asioista. Turvallisuuesta höpistään niinko vähä-älysille.

Ja läpile meän pittää yrittää puhua ja antaa niitten itte kompastua ja nousta pikkuasioissa jo pienenä ja pittää selkeästi hyväksyvä suhe läppiin, että se tohtii puhua ja ilmasta tuntheitaki, treenata tunneilmasuhjaan. Siinä vanhempiki oppii.

Ei yhteiskunta sais viä vanhemmilta vastuuta ja alkaa opettaan niin ja näin, omat vanhemmat on tärkeintä. Mitä tämmönen on, että nuoren vanhemmat ei näe oman nuorensa terveysasioita ja terveyenhoitaja rokottellee oman päänsä mukhaan, ei semmosta.

Eikä sole helppoa olla vanhempi, välilä ihan hirveää, mutta elähmään tarvittaan kaikkea, että son elävää elämää.

Isovanhemmat eijjole vanhempia, non sitä varten, että jos jää tillaako omat vanhemmat ei ihan kaikheen ehi ja pysty, niin isovanhemmat voi siinä kohassa olla jonaki vaikka niinko ämminä.

t. nimimerkki pöljä-äiti ja ämmi, jolle yks vunukka just sano, jep hyvä ämmi, ko voivottelin ja sanoin itkeväni sen kans, mutta hyväksyn ja tuen sitä aina, vaikka mitä tapahtus ja se mitä keksis.

Nyt lähtee ufo-kirjotus, en keskittyny yhtäänkö oon just menossa toissaalle - siis repikää tästä, sori kaverit!

- hilkkapien

- Hilkka Laronia 28.1.2019 klo 16.18


Etusivulle tästä!



Ko minua ei kuultu eikä nähty!

Mulla oli monta vierasta, niinko kaveria ja olin pyytäny saaha tarjoilun, kahvia ja jotaki pullaa heille, muttei minua kuunneltu ja aattelin antaa tarjoilun olla.

Mutta yhtäkkiä emäntä tuli laitto kupit jokhaisen etheen ja pullavatit ja kahvikannut pöyttään. Pullat oli niinko kantoja ja niinko semmosia loppupaloja.

Emäntä oli kyllä niinko läsnäoleva ja sievästi laitto asioita, mutta yhtäaikaa turhautunheen ja kyllästynheen olonen.

Mie aloin sitte kaattaan omhaan kuppiin kahvia semmosesta kahvikannusta siinä pöyän ääressä paikallani istuen.

Kuppi alko vuottaan ja kuuma kahvi poltti sormiani. Ja samassa toisessa käessä olevan kannun rivan juuresta alko suihkuta kahvia toisen käen päälle. Laskin kuppini ja kannun pöyälle.

Sanoin emännälle, että pitäs vaihtaa ehjät kupit ja tuo kannuki vuotaa.

Emäntä oli aivanko ei kuulis, mitä sanon, jatko vain jotaki laittamista.

Hämmennyin vähän, mutta selitin uuestaan ja näytin punasia käsiä, mutta emäntä osotti jotenki, etten sais puhua tästä asiasta. Hän niinko vaan hääräsi jotaki kahvin tarjoamisasiaa.

No mie nousin ylös ja sanoin (kuten ylleensäki tapani on) mie piän puhheen ja kaikki käänty minhuun päin.

Mutta sillon jonku puhelin soi, soli emännän puhelin ja hän kirkaalla ilosella äänellä, sano Hei ja alko kovalla äänellä puhuhmaan puhelimmeen.

No kaikki katto emäntää, joka nyt alkoki siirttyyn syrjemmälle.

Ja mie aloinki puhhuun siinä sitte kaikile, että kahvikannu vuotaa, mennäänkö hakkeen ehjät kannut ja kupit, ettettä saa kuumaa kahvia päällenne ja kysyin, just vai mitä aatteletta, tässä on jotaki outoa.

No siihen tuli se emäntä takasin ja mie jotenki tuskastunheena sanon, kupit ja kannut pittää vaihtaa, nämät kaikki hommat, pöyätki on minun ja mie sanon, että nyt pittää vaihtaa ehjät astiat.

Mutta huomasin, että kaikki vaan istu hiljaa. Emäntä ei kattonu minhuun.

- Siihen heräsin ja aloin itkeen samantien, kunnes hoksasin, näin unta ja tulin kirjottaan sen.

_______

Jari Sarasvuo sano, että katseen alla met tehemä parhaiten hommamme.

Ja mie kysyn, että voisko aikunen ihminen itteensä kehittää sen katseen, jonka alla tehemä selkeästi ja asiallisesti omat hommamme.

Vois, se on se Toimiva Vastuullinen Aikunen meissä.

Nojoo mietimä sitä lissää joskus toiste.

Että näkkeekö kukhan meitä, minua, ihmistä siinä nokan eessä vai ei kuunnella eikä katota, ohitettaan, ei ymmärretä, ei välitetä...

Voi pieniä päivähoitolapsia, toivoma, että jokhainen heistä nähhään tänäki päivänä sielä pitkän hoitopäivän aikana, että häntä kuuhlaan ja ymmärrettään rakkauella ja kunnioituksella...

Teile toivon, että näettä ittennä rakhaat ihmiset, kuuletta urheasti, mitä teile ittele kuuluu, miten teän asiat on ja mitä tet itte haluatta, minun sanoin, mie kysyn, mitä pikkuhilkka sulle kuuluu, mitä haluat tänhään tehä.

Hyvvää huomenta kaikki maailman ihmiset, rakastavia, arvostavia, kiittäviä, kuuntelevia, kunnioittavia ja kannustavia terhveisiä kaikile ja sulle sie itte siinä, olet rakas.

- Hilkka Laronia 25.1.2019 klo 6.41


Etusivulle tästä!



Näe ja hyväksy kaikki, äläkä muutu!

Minun on vaikea tuomita, arvostella, suuttua tai vaatia ja son minun kippeys ja lahjakkuus samassa itkunkirjavassa paketissa ja sillä pekatilla on kääntöpuolensa.

Enkä jaksa enkä viitti muuttua miksikhän, en usko muuttumisleikkeihin enkä ees kuvittele kehittyväni, mutta moon tietonen nuista lahjakkuuksistani ja pellaan niilä tätä elämäni peliä.

En pelkää tuntteita ja ponggailen koko ajan, nyt tuo kalahti, kolahti, itkettää, tuntuu käsivarressa, tuntuu kurkussa, kaulassa... loputtomasti.

En toivo enkä oota herkkyyteni muuttuvan tai jotenki paksunahkaistuvani.

Mutta ootan ja toivon itteltä, että huomaan hetikkö syämmen syrjässä sävähtää tai takavasemmalta hiipii raskaus tai ryhti alkaa painua...

Se huomaaminen on tärkeintä. Tietosuus omista oloista ja tuntemuksista.

Jos vielä ehin huomata tarkasti minä hetkenä olo muuttu tai putosi tai se tunne tuli, sillon on helpompi tajuta ja ymmärtää syvästi itteäni - ja palata vastuulliseksi toimivaksi aikuseksi.

Siis soli vain se minun oma tunnejuttuni, joka pyörähti päälle, tunnelukkoni se loksahti ja mieleni sekosi.

Eli minun omilla sanoilla: Tyranni se vain on livahtanu paikalle,se on taas täällä, no katon ja kuuntelen sitä pikkuhetken, että mikä tämä juttu olikkaan - ja taas kerran ilmotan sille Tyrannilleni, tiän tämän jutun, minun elämää et pillaa, painu helvettiin.

Painu pois minun elämästäni, vie pois ruma naamataulusti, kamalat sanasti ja kauhea äänesti, et ole totta, sinua ei ole toellisuuessa.

Minussa eikä maailmassani eijjole mithän vikkaa, minun elämää et ohjaa ekkä terrorisoi, olen hyvä ja rakas ja mullon tavalisen sopiva ja ihana elämä.

Ja nyt sanonki sulle, hyyää yötä, nuku hyvin ja näe kauhniita unia! t. hilkkapien

- Hilkka Laronia 13.1.2019 klo 22:03


Etusivulle tästä!



Siunattu Andy, tekkee mitä haluaa!

Andy McCoy on naurettu ja kiitetty niin, ettei se välitä enemmästä, mutta onse hurmaava tämäki Lamppu Laamasen Andy -kirja, suositukset ja varsinki, jos kestät valheet ja mieten sattuu toistamiset ja ajassa hyppelyt.

No Andyhän ei välitäkkään ajasta niinko met tavikset.

Seko se toela sannoo, mitä aattelee, saa kunnioitukseni, jostei se välitä, vaikkon minunki sukulainen, niinko Heimo Haiton ja kait kuningatar Elisabethinki. Se sano, muuten, että Englanti katoaa mailman kartailta.

No se, miksi aloin tätä kirjottaan, on se, että se tykkää maahanmuuttajista ja mustalaisista. Se sano, että mustalaisia on ollu täälä tuhansia vuosia ja ennenkö suomalaisia ja met vain kaltoinkohelhaan niitä.

Sitte se puhhuu uskonnollisuuesta, uskoo Israeliin ja eppäilee Turkissa olevan alkamassa kulttuurimme tuhon.

No siis se sannoo sitä, niinko aina ennenki, jos haluat olla jotaki, ole sitä, äläkä ikinä lopeta. Jos et halua olla mithän, ok seki.

Ja että toisia ihmisiä ei saa kiusata eikä ees puhheilla loukata,mutta itte saa puhua, mitä haluaa ja omale elämälle saa tehä, mitä itte haluaa.

No tämä ämmiki sannoo, että omale elämälle saa tehä, mitä itte haluaa ja helppoa ei pitäs pyytää, helppo elämä eijjole mithän, son pysthyynkuolemista.

Andy sannoo, että son saanu ylhäältä apuako se pääsi irti pahoista aihneista.

No sitte sei tykkääkkö Suomen mettät kaajettaan ja maat sotkettaan. Kotiväkeään se rakastaa ja sitä ommaa työtänsä.

Hanoirockinhan se perusti sillain, että lainas isälttään rahhaa ja teki patentin siittä vai jonku varauksen, en muista mikä, mutta se halus sen huippujutun ja teki kaikkensa etheen ja sai sen. Kunnioitukseni.

Ne aina joutu Nivahlaan keikalekko piti edetä Hanoiroksin kans ja ei muualle päässy.

No röyhkeä ja koppavahan son, mutta kuinka ihana tyyppi. No se sannoo, että ekot ja persoonallisuuet eijjole mittään, ei piä olla täynä ittensä, pittää tehä sitä, mitä itte pittää tehä ja se hänen musiikki ja soittaminen oli se juttu hällä ja soli tärkeintä.

Nyt son kait ilonenko on rokkauksestaki erroon. Sillei ole ongelmiakkaan ja ihmettellee ittekki, miten on niin tyytyväinen.

Se puhhuu muutenko mikäki, mutta äitilleen puhhuu kunnolla, haa, ihmetelhäänkös siis välilä Hulkon Anttiaki.

Sillon patsaski sielä Pelkosenniemelä, siis elävä legenda tai jotaki niin.

Se on seuranu syämmensä ääntä, tehny, mikä on tuntunu hänestä ittestä oikealta.

Nyt hilkkapieni taisi hukata lankansa siis, että mikä soli se punanen lanka tässä lääräyksessä.

Eikö solise ihmisten välinen rakkaus ja tasa-arvo, että joka ihminen on arvokas ja josse tekkee väärin, se pittää kattoa.

Mediaa se nauraa ja toimittajia kans ja perusteluja riittää.

Eikäse välitä, mitä hänestä aatelhaan.

Niin se arvostaa kulttuuria ja maalaaminen on sen juttu kans.

Se sannoo, että ihmiset tullee hulluiksi ilman kulttuuria. Ja että Sampo Terhon puhheet, että vain suomalainen kulttuuri kelpaa, kertoo, ettei se tiä kulttuurista mithän ja perustelut tullee kans.

Nojoo, tsemppiä kaverit ja sehän sannoo, että hänestä olhan jos mitä mieltä, vaikka ei tunneta eikä tiijjetä hän tekemisiään, mutta hän tietää itte tekemisensä ja se riittää, hienosti sanottu, näilä menhään, hauskaa iltaa, voikaa hyvin ja syänmerkit!

- Hilkka Laronia, Oulussa omassa toimistossa 10.1.2019 klo 19:26


Etusivulle tästä!



Michelle Obama Minun tarinani!

Paavon Hilkka suositteli Michele Obaman Minun tarinani -kirjaa ja siis ois ollu vahinko, jossen ois sitä ottanu, voi kuinka tykkään ja kuinka kauheaa on rasismi ja köyhyys ja toisten ihmisten huono kohtelu.

Ilman suosituksia ennois tieny montaa asiaa ja luokittelin kirjan johonki Himoshoppaajan vauva -sarjhaan, voi minua.

No sitte, mullon tullu monta kertaa miehleenko siinä se rakastaa sukuaan ja serkkujaan ja perhettään. Mulle on monta kertaa sanottu, ettäkö sullon niin tärkeitä ne läpit tai vunukat ja jopa täälä fb:ssä saanu huomautuksia, että muilaki on lapsia,

Eli rakastakaamme ilosesti sukulaisia ja jos joku ei välitä, annama sen olla tai jos emmä kestä jotaki, annama senki olla.

Katteus ja kriittisyys ja hyväksymättömyyshän se tullee joka asiaan, niin tähänki, sukulaisten välile.

Ja kaikkihan molhan typeriä ja pikkusia, ei siittä ole kyse, toihmeen vaan pitäs tulla kaikkien kans, ehkä, no mietimäpä sitä tarkemmin joskus toiste?

Ja tuosta kirjasta vielä, se tavalisen kansan ymmärtäminen ja älyäminen tuntuu minusta meän pikku-Suomen politiikoillaki olevan hukassa, aivan niinko Sauli Niinistöki puhu vähän niinko ei käsittäs, mitä onko joku tuntteeton kova virkamiesmääräys tai Kela sekottaa ihmisen elämän.

Tai seko lääkkeet laskettaan niin tarkhaan, ettei saa ostaa liian aikasin eikä myöhhään ja kipeät ihmiset laukkoo apteekeissa eri lääkheitten perässä, laukkoo ja laukkoo, monet horjuu ja kulkee vaikeasti monien mutkien kautta...

No kuitenki, siinä kirjassa oli semmonen opettaja, joka sano köyhile läpile, että panna koulupäivinä kaheksi tunniksi telkkarit ja netit kiini ja tehä läksyjä, niin alkaa pärjätä koulussa, hän luppaa, semmonen viisas ohje ja just tätä tarttee meän läpit ja nuoret, hyviä ohjeita ja neuvvoja koulussa.

Nonniiiin, siis rakastakkaa itteänne ja tosia ihmisiä, ei nole sen kummempiako met itte, vai mitä, häh, no voikaa hyvin ja jaksakaa, niinko teile on mahollista.

- Hilkka Laronia 8.1.2019 klo 18:43


Etusivulle tästä!



Älkää leimatko minua!

Minua ei saa sanoa kantasuomalaiseksi, en ole mishään kantakirjassa vai olenkos mie niinko joku ihmetteli twitterissä, mihin kantakirjhaan hänet on pantu. Tai niinko isän Jaru -ori tai äitin Muurikki -lehmäki kait olit kantakirjassa, muttei kait ihmiset.

Eikä minua saa sanoa kristityksi, en tykkää leimoista, suomalainen, yksinhuoltaja, vappaa-ajattelija, jokku semmoset olen sietäny vaijjeten ja ittekki tullu sanohneeksi, mutta mutta mutta.

Jos keskustelu mennee, että kyllähän sie kantasuomalaisena ja heikkojen puolustajana tajuat, tiiän jo, että nyt toinen tai toiset ei näe eikä kuule minua vaan siinon oma yläajatuksensa, josta nyt puhuttaan.

Tai, että met kristityt, sannoo joku puhuja, ja mie jään ihmettelheen, miksis sen piti sillain sanoa. Ehkä kuuluminen porukkaan on niin ihanaa, mutta entäs net, jokkei kuulu?

Tässä ja nyt -läsnäolosta puhuttaan nykyhjään paljon ja siihen ei kuulu tittelit eikä asemat eikä kantakirjoihin tai kirkkoihin kuulumiset, vai kuuluukos? Siis tässon vaan yks ihminen,joka näkkee tämän pöyän, kuulee tuota ääntä, tuntee tätä...

Ihminen on ihminen. Ilmentyy niinko ilmentyy läppärinsä ääressä tai vaikka mutakylvässä nököttämässä...

Siis ihmiset on joukkio, johon kuulun, mutten välitä sen tarkempia rajjauksia. Tosiasiahan tietenki on, että olen syntyny Suomen valtion alueella ja että puhun suomea tai että olen 66 vuotta, mutta siis siinon se taustalla oleva yläajatus, jolla pyrittään johonki ja son kiintosa kuvio minusta.

Mutta se, käytämäkö ihmisen määrittelyä ylentääksemme tai alentaaksemme itteä tai toisia, on henkistä väkivaltaa.

No ittensähän saa itte määritellä ja sen, miten itte käsittää vaikka suomalaisuuen tai kristillisyyen ittensä kans. Se on oikeus ja kuuluu ihmisoikeuen piihriin. Mutta toista ei saa määritellä.

En tiä, miksi olen niin herkkä nuitten leimaamisten kans. En tykkää, että toinen ihminen ois parempi toista. Ootanki itteltä herkkyyttä just tämän asian kans. Ihminen on aina arvokas ja rakas.

Yks minun siskoista sannoo, että täälä feispuukissa hänen kaikki kaverit on samala viivalla. Son niiiin hienosti sanottu tai aateltu.

Kuinka helposti sitä arvostaa joittenki mielipitheitä tai tykkäämisiä enämpikö toisten. Ihan tahattomasti, jossei seuraa ittehään ja ole tietonen omista asentteisttaan.

Nonniin ja sitte täyeltä laijjalta, kiitosko ootta olemassa, tehkää ja olkaa niinko ootta ja sanokaa niinko sanotta, miepä jään lakasheen omia porthaita, oisimpa itte ees suunnassa, josta puhun, on niin helppoa aatella, son semmonenko sano sillonki sillain, ouh ja auts!

Toellista ja aitoa mielenrauhan päivää, voikaa hyvin tai niinko teile ittele mahollista on tai niinko haluatta itte!

t. hilkkapien

- Hilkka Laronia, 7.1.2019 klo 10:22 Oulussa omassa toimistossaan!


Etusivulle tästä!



Lopulta meät riisuttaan!

Nytton loppiainen enkä mie tajua enkä muista sen mithän historiallista merkitystä, ehkä son se kolmen kuninkhaan juhlapäivä.

Kuitenki tuosta loppiainen sanasta tullee miehleen, jotenki, että lopulta meät riisuthaan, meiltä loppuu voimat ja läsnäolo tässä maailmassa, henki ehkä mennee omile teihleen, mutta maallisesti jäämä muitten ihmisten kässiin.

Vaikka kuinka yritämä olla viishaita ja välkkyjä ja asiamme huolehtivia lopulta kuitenki jonku tai joittenki muitten pittää meät huolehtia säällisesti johonki. Usseimmat hauttuummaile.

Nöyräksi meät tehhään, vaikka kuinka ääni ja luonto kovenis, ko elämä jättää, emmä ennä hallitte mithän täälä maailmassa.

Huikeita ajatuksia. Sillon se vappaa pudotus päättyy, miehän ussein aattelen, että oikeasti moltas niinko vaphaassa pudotuksessa.

Met vain luulema järjestelevämme elämäämme, mutta hetkittäin meitä muistututethan, olhan herkkiä, haavottuvaisia ja niin pikkusia ihan jokhainen.

Ahneitahan molhan ko mikkäki, vaikka sanoma, ettei siinä viimisessä asussa ole ees taskuja. Lapin puutki tosihaan ja ihan oikeasti kaajettaan ja kaajettu, voi itkut meän hölmöilyjä ja koppavuutta ja tunnottomuutta.

No älä sie ihminen nujerru, älä nujerru, rauhassa jatka matkhaasti ja hymmyile jako on itkun aika, anna itkujen tulla ja mennä.

Tämä on niin kovin lyhyt ihmeellinen keikka, tämä maallinen matka, jokon meile ihan ilmaseksi lahjaksi annettu.

Ja uus aurinko on syntyny, valon väri on muuttunu, alkamassa pitkä kevättalvi, härkäviikot, joitten aikana meät taas mitathaan.

Viime vuen evhäät ja vitamiinit on pantava riittähmään, kunnes taas on aika kerätä uutta satoa ja syyä vitamiinit ja saaha elämänvoimia kesästä ja sen runssauksista.

Niin eikä minkhän ajatuksen tai vuenajan vangiksi piä alkaa, iloittema ja kiitämä joka päivästä ja pysymä toellisuuessa, omana ittenä, omana sosiaalisena, inhimillisenä ja monipuolisena tyyppinä tyyppien joukossa, jee ja eläköön!

Ja ehottomasti aattelema toisista ihmisistä, että nekki tarkottaa hyvvää ja tekkee parhhaansa, non timantteja hanggella, pieniä häilyväisiä, sitkeitä ja ihania pikkutähtiä hanggella maailman myllerryksissä niinko met ittekki.

Onni ja onnellisuutemme minun mielestä on tässä ja nyt tai sitte sitei ole. Kunnianhimot, harhaluulot, ahneuet, kaiken maailman halut ja viettymykset vie vaan pois omasta elämisen onnesta.

Minussa on kaikki mitä tartten. Ei ole muuta. Tästä on hyvä lähteä ja päivän alkaa ja nyt toinen kuppi kahvia, aamulenkilä on käyty, voiko elämä on tosiaan ihanaa, voikaa hyvin rakhaat ihmiset ja mielenrauhaa!

- Hilkka Laronia 6.1.2019 klo 8:34


Etusivulle tästä!



Mitä minusta jälkheen jää!

Kuuntelin ratiosta, kuinka karjalaiset tänne evakuoittiin ja niilä oli outo murre, ouvvot tavat ja uskonto ja sitäkö tässä ihmettelin, ettei mummo eikä äiti varsinaisesti kyenneet tai ees kerihneet puhuhmaan niistä asioista, niin taitaa olla liian isoja asioita pienile ihmisille, vaikka omia asioita ovakki.

No sen muistanko äiti ihmetteli mummole, miksisse vaihto luterilaisseen kirkhoon, mutta mummo sano, että ollakseen suomalainen.

Siis aina joskus joku sanonu, että ala sukututkiin, mutten ole oiken saanu kiini, että miksi alkasin.

Nyt aattelenki, että taisi olla aika mojova lahjako en tiä mithän vaikka mummon vienankarjalaisuuesta.

Ja sitäkö sitte aattelen, niin en haluais, että minun läpit tai vunukat hukkais elämäänsä minun elämää tutkimalla, ei kiitos kunniasta, touhukkoon ommaa elämäänsä, nauttikhoon omasta elämästään.

Multahan ei jää paljon mithän, ainaki siltä näyttää, ei ole päiväkirjoja eikä valokuviakhaan.

Nyt joulun alla piin sen brunssihomman ja sanoin, että ens kerralla katoma valokuvia ja sitte hokasin, mitä valokuvia, miehän olen antanu läpile ja vunukoile heän albuminsa ja Santeri saa ens kesänä omansa. Oskarin albumi on alkutekijöissä. Ei siis jää valokuviakkaan. Lapinmökilä on muutama albumi niinko isän ja äitin peruja.

Aika vappaa olo. Mitäpä tässä. Hilkkapieni nyt vaan nauttii elämästään päivän vaan ja hetken kerralhaan, jess ja kiitos.

Niin mikäs mulla vielä tuli miehleen, niin siis joskus joku kyssyy, mitä mie oiken nykyhjään teen. En mithän tai kulen katuja pitkin ja käyn joskus aina Lapissa. Tai ihhailen ihmisiä. Ja mullahan on tämä firma. Puuhaa riittää. Eikö niin, kyllähän tet ymmärrättä!

Kiittävin, kunnioittavin ja rakastavin terhveisin, ämmin aivotusten tuuletus päätty tällä errää tähän, voikaa hyvin ja kukkoistakkaa niin kauanko taas nähhään!

t. hilkkapien

Hilkka Laronia, Oulussa 4.1.2019


Etusivulle tästä!



Soli hauska juttu se, ettei meän muistoihin ole luottamista!

Mie yritän aina sanoa, että sisäinen äiti tai isä tai mummo, mutta varsinki somessa, se lyhenee muothoon, muistanko isän kans puhuttiin Tapanin päivästä ja se sano, että muistan väärinkö sanoin, että hevosella käythiin saaressa kylässä ja Ollakan tyttärekki oli kyytissä vähän matkaa.

Siis sitä keksii itte nuita juttuja ja sitte jopa väitelhään, oliko se niin vai näin.

Mutta parasta minusta on, että voisin aina muotoilla, sisäinen isäni muistoissani sannoo, sillä siis sehän on minun päänsisästä höpötystä, ei nähnykkään toellisuutta.

Eikä sillä sitte sinänsä niinko mithän väliä ole muussa mielessä kuin, että on tärkeää kuulla itteään ja antaa tuntheitten tuntua, tunnistaa omia tuntemuksia, pelkohjaan ja ilohjaan, olla tietonen ittestä, siittä mitä minussa on.

Ja aatella yhtä aikaa, että net tuntheet ja kokemukset on minussa eikä toellisuuessa, eikä ainakhaan tässä hetkessä.

Eikä ainakhaan alkaa kovasti uskohmaan omia juttuhjaan ja muistohjaan, jokka vain toistamalla vahvistuu ja äähneen puhumalla oiken urrautuu johonki omhaan itheen.

Tervehi hilkkapieni hellästi omia höpötyksiästi ja muistojasti!

Ja läpithän haluaaki aina tua esile, kuinka muistot mulla on kultaahtunheet, mie muistan niitten kaikkea niin onnellisena aikana - eikä net ikinä ees tapelheet, niinko ei tapelukkaan!!?

Nykki non ostahneet vissiin samalaiset silmälasit, nuot vanhimmatko harvoin näkevät toisiaan, nehän assuu eri kaupungeissa ja minusta son niin sulonen asia seki.

Nonniin, pääsimpä läppärille taas läpättään, son uuen vuen, tämän vuen lahjakortti käytössä, vaphaa nettiko taihvaan lintu.

Tämähän on mulle semmonen tähtihetkikö löpisen tällain, tämei ole mikhän tyylin, tajun tai laadun liitto, vaan mie ihan vaan omia elämäni aivotuksia ja sävyjä piirtelen ja maahlailen sanoillani. Sullon omat jutut ja keissit.

Voikaa hyvin, pysykää kauhniina ja kommeinako taas pian nähhään, oot rakas.

- hilkkapien hertta pikkuvillapöksy jaloissaan lämmittää varphaita!

Hilkka Laronia, Oulu 2.1.2019


Etusivulle tästä!



7.3.20187 Mustattahan sen tyypin!

Tiättäkös tyypin, joka koko ajan myöntyy elähmäänsä. Siis sei ala taistelheen koskhaan millonkkaan ikinä kenenkhään eikä minkhään kans, jee, semmosta ja huomenta!

Eikä net semmoset tyypit jää kuutioihmaan eikä analysoihmaan menneitä, tunnustaa faktat ja myöntyy tähän hetkeen, tässä ja nyt!

Siisko kirjotin nuot tyypittelylausseet, että myöntyy omhaan elähmäänsä, niin kirjotin, että muistasin vähän aatella tämmöstä ilmiötä(?).

En siis vihjaillu itteäni, höpöhöpö, tarkotin mitä sanoin.

Tunnen pari kolme ihmistä, jokkei yhtään notkaha, vaikka elämän kelkka kääntyy.

Non heti valhmiita hyvvään.

Nei ala yhtään nurisseen, ei valittaan, ei haukkuun eikä syyllistään toisia eikä itteään.

Net käyttäytyy niinko kaikki ois aina rakastanheet niitä.

Ovat rakastatettuja, vaikka sivusta näyttää, että niitä ei erityisemmin rakasteta, niitä arvostelhaan ja ohitettaan, mutta net vain onnessaan ellää ommaa elämäänsä.

Tämä olkhoon muistutus mulle ihmisenmallista, joka rakastaa elämää, itteään ja toisiaan ja ihan kaikella, mitä heissä on.

Elävät tässä ja nyt.

Ei mithän rohkeustekoja eikä ihmeellisyyksiä, mutta rohkeasti seisovat oman elämänsä takana.

Nei nöyristele.

Ei tuo itteään esile.

Ei hättäänny sekuntia pitemppään, heti valhmiina tarttuun asioihin.

Tekevät koko ajan asioita ja juttuja.

Nei varsinaisesti näytä pyrkivän mihinkkään, ei ainakkaan kilpaile eikä siis taistele mithän vastaan, ja siis onnellisia tyyppejä.

Rakastavat ihmisiä.

Kohtaavia sieluja.

Siis kolme ja enämpiki tämmöstä ihmistä mulla on kunnia tuntea maailmassani.

Tämä oli mulle ittele niinko pitkospuuksi oman elämän kompuroinneissa.

Kirjotan nyt tämän tarkennushöpinän, jospa joku muuki sais tästä jotaki.

Tässei sitte ollu mithän järkeä, tämoli ehkä jopa henkistä väkivalttaa määritellä ihmisiä, mutta kunnioituksesta rakkauesta ja ilosta kirjotan julki, haa!

- hilkkapien

Etusivulle tästä!



26.1.20187 Mitähänse ämmi duunaa!

Mie sitte palasin valmentamhaan, piin vähän lommaa, miehän jäin eläkheelle ja nytko on taloudellinen ja ajallinen vaphaus, on iso ilo vaphaasti palvella ihmisiä, ilman omia paihneita.

Rakastan elämääni ja ihmisiä maailmassani ja yks minun menetelmä ellää, on nähä ja ponggailla ja tutkia meän ihmisten omia kuvioita ja tapoja, jokka estää ja häirittee meän elämistä.

Siispä tervetuloa, olen valhmiina palvelukseesti:
  • Aamunavauksiani sähköpostiisti (1-7 krt/viikossa 285 €, nyt 16.1.2018 alkaen tutustumistarjouksena 0 €)
  • Skypevalmennus (6 x 30 min/puhelu 290 €)
  • Sähköpostivalmennus (49 €/ tunti)
Elämässä ei tapahu mithän turhaa, kaikella on merkitystä enkä yhtään aliarvioi näitä minun höpinöitä nytki tässä ja arvakkaapa mikä teho näilä hommilla on mulle ittele, kiitos ihan kaikile.

Joskus ihan vaan yks ajatus voi herättää ja hoksauttaa paljon, elämä kääntyy ihan toisele kantille, on tosi kiintosaa tutkia ommaa elämäänsä ja menetelmäänsä ellää.

No siis yks hyvä tapa alottaa valmennus, on kirjottaa kirje ittele, jossa kerrot mitä sulle kuuluu just nyt ja sitte lähetä se mulle ja katoma yhessä, oisko jotaki tärkeää huomioitavvaa.

Tai ottasit etheesti valokuvan ittestästi pienenä ja kertosit sille pienelle, mitä kuuluu, missä sinun elämästi mennee ja lähetät sen mulle sähköpostissa. Nyt ilonen kiitos ja hallaus ja mithän met vielä keksimäkhään tässä elämässä.

Niin ja yks hauska asia, eri ihmisten kans met käytämä tai näytämä ittelekki eri olemuspuoliamme, siksiki toisen ihmisen kans keskustelu on aina jotaki ihmeellistä.

Ihmeellisin ja kunnioittavin ja rakastavin terhveisin Hilkkasi!

Etusivulle tästä!



23.11.2017 Hyvät tekkee hyväntekeväisyyttä?

Tuosta toisten auttamisesta
mullon viime aikoina tullu miehleen
ja käyny niinko silhmään
semmonen oman kilven kiillotus
tai että tehhään hyvvää,
tai oltas niinko parempia ihmisiä sillain
tai että ittele tulis hyvä mieli.


Siinä ei sinänsä mithän pahhaa,
muttei se hyväntekeväisyys
sei tehe ihmistä hyväksi
eikä paremmaksi,
sehän on itsekästä,
eikähän semmosessa itsekkyyessä
sinänsä mithän pahhaa tai huonoa,
mutta toellisuuessa molhan jo kaikki hyviä.


Ja aina on aihetta hyvhään miehleen
ei siihen tartte tehä mithän,
mutta siis ommaa oloa voi hoitaa
vaikka hyväntekeväisyyellä,
muttei sitä pitäs kaupata epäitsekkäänä,
jossei se sitä ole.


No oot rakas paras pyhä ja hyvä ihan semmosenako oot.
- Hilkka Laronia

Etusivulle tästä!



26.10.2017 Oodi minun omalle vappauelle ja ajattelulleni ihmisten eessä

Tajuan nyt, kuinka kyllästyny olinkkaan siihen, että ihmisten puhheet on eri paria tekojen kans. Tarkotan yhteiskunnallisia kysymyksiä ja ihan yksityisiä ihmisiäki.

En itte ole parempiko kukhan, mutta avomielinen lapsellinen rehellisyys ja totuudellisuus on mulle parasta, puhistaa ainaki minun sielua.

Minun vajavaiset mielipitheet ja kannanotot on perustunheet ainaki vilpittömmään uskomukseen, miten asiat on ja olheet sitä, mitä ja miten mie itte asiat ja ilmiöt näen ja käsitän.

Ussein järkytin ja järkytän ihmisiä, häiritten hyviä ihmisiä, mutta rehellisin ja vilmpittömin syämminkö puhun, jään niinko itte vappaaksi, se on minun tapani ja keinoni jatkaa matkaani.

Eli jos niiaan sinne ja tänne, menetän vappauteni, jään niinko orjaksi, nouattaan toisen ihmisen jotaki ajatusta tai katsomusta tai tapaa.

Olen puhunu itteäni vaphaaksi, mutta lienenkö sen tien nyt kulkenu.

Nythän olen alkanu vaikenheen. Ole hiljaa ja asiat hoituu, sannoo joku viissaus.

Siis ussein minun tie näyttää johattavan minut toissiin maisemhiinko toisten tiet, minun oma oikeani on toisenlainenko sinun oikeasti. Mie hoijjan ommaa puutarhaa hoijja sie ommaasti niinko itte haluat, ei meän tartte silti vihollisiksi alkaa, rauha kanssasti, rauha kanssanne.

Omasta mielestäni olen nöyrä elämän eessä, mutten ehkä ossaa olla nöyrä ihmisten eessä, vaikken välitäkkään puhua rumasti, taistella enkä tapella, en semmosta tehe, mutta omalla tavallani jumaloin elämää ja myös ommaa elämääni ja maksan siittä oman hintani, nöyrästi, mutta ilomielin.

No siis, mie seuraan ommaa tähteäni, seuraa sieki vaphaasti omhaasti, ainaki minun puolesta, ja voi hyvin, voi niin hyvinko sulle on mahollista.

- Hilkka Laronia

Etusivulle tästä!



7.9.2017 Kohti ihan uutta!

Anna ajatuksen pikkuaihion, joka kukahti mielessä, anna sen muotua, anna sen rauhassa muotoutua.

Antaudu sille, älä ala vääntää, älä pakota, älä hoputa, jätä se muotoutuun miehleesti.

Anna sen olla, mutta koe, että olet se aihio.

Luota tuntemuksiisi, jos tuntuu, teen nyt näin, aattelen nuin tästä, tuota kokkeilen, tee niin.

Totteuta käytännössä joka ikinen pikkuteko, joka asian tai siis aihion tiimoilta kukahtaa miehleen.

Ja niitä kukahuksia tullee ja tullee, kunnes sullon näky, mitä se olikhaan.

Se aihio voi lopuksi olla ihan muutako sie kerkisit luulla.

Jos voit, ota vihko ja ala kirjottaan ylös heti alusta. Varo nimeämästä asioita turhan tarkoin, mutta ole rehellinen ja avoin, kirjota ylös.

Mutta älä ala maalailla umpia ja lampia, et aluksi tiä, mitä se on.

Aihiolle voit antaa nimen, mutta huomioi, millon olet viemässä itteästi vanhoihin kuvioihin, tuntoihin, iloihin tai suruihin, nyt olhan menossa johonki uutheen.

Niin ja alota vihko alusta ja käännä ja alota lopusta, lophuun surut ja kieltteiset ja alkhuun positiiviset ja toihveikkaat ja ehkä vähän niinko nykyään sanottaan tavotteet, mutta muista koko ajan, ettet tiä, minne oot menossa.

Hyvvää matkaa! t. Hilkka

Etusivulle tästä!



10.8.2017 Sanat on tärkeitä!

Eisollu se sana ankea, eikä askeettinen, se meni niin, että ensin sanoin ankea ja sitte korjasin aneeminen, eikä sekhän ihan kuvvaa nyt minun hommia.

Mullon pari sopimusta, jokka ohjaa hommiani ja myöntyminen on nyt se läksy ja saan harjottaa sitä kärsivällisyyttä, josta olen puhunu kaikile, jokka jaksaa minua kuunnella, siis olen sanonu, etämä on kärsivällisyysharjotusta. Niinhän se on. Minkä elämä just nyt mulle taas todistaa.

Siis mullon oikeasti kaikki hyvin, pikkuhilkkaa vaan huvittas jo tarttua vähän muihin hommiin, maalata ja pittää taidenäyttelyitä ees!

No en senthän uhriutunu ole, onnellinen olen, sitähän ei sipiläbernerit eikä mikhän saa multa pois, joskus vaan on ryynejä sopassa, mulla non ussein ollu kaksvuotissuunnitelmissa puolenvuen pätkiä, joissa kypsyny sitte, jotaki parempaakiko itte olisin osanu toivoa.

Niin son, elämä suo ja luo ja eläköön elämä, ikioma elämä itte kelläki, heips ja hallaus!

- hilkkapien

Etusivulle tästä!



7.8.2017 Mulle tuli uus kaappi!

Tämei ole aarrekartta enkä aukase mithän pandorran lipasta, mutta tänhän lipsautin oiken äähneen, ko oli kyse yhestä kaapista, että sen vois minun olohuohneen nurkkaan laittaa, niin kysyttiin, mutta mitä sie sinne laittasit, oisko sulla mittään sinne laittaa.

No siihen mie, että olen jo aatellu ittekki, että mullon jo ihan ankeaa tämä elämä, no hoksasin, ettei ole totta enkä tarkota semmosta.

Sitte sanoin, askeettista, ei hyvä sekhän, mutta se kaappi olohuohneen nurkkaan ois kuulema hyvä ja aattelin pienessä mielessä, no sehän on uudistusta, pelastaa koko elämän homman ja siis sinne voi kuulema panna vaikka ison kattilan, joka mullon ollu kukan alla, ettei Hertta yllä syöhmään sitä kukkaa!

Sitte kommentoin kaksossyntymäaikasiskolle Pirkolle tätä asiaa ja se puhu sanoista ja että olhan niinko samoissa sfääreissä ja tässä olhan nyt, on tulossa kaappi, johon voin laittaa ison kattilan ja eiköhän se elämä siittä askeettisuuesta ylellisyyen puohleen käänny!

Niin ja miehän ruukaan sanoa, että olen rikas, läpit ja vunukat on aina tykänheet, että molen rikas ja mie vertaan niihihn, joila niin vähän on.

Enkä materiaalista rikkautta tässä kaappi-kattila-taphauksessa tarkota, kaappi on vanha ja kattila vielä vanhempi.

Nojoo, ei kelpaa ees iltasaarnaksi tämä höpinä, jossa jotaki meni varhmaan sekasin ja ylösalasin, minuahan tietenki jo nukuttaako pientä apinaa!

Mutta mitäpä se haittaako ihmisellä on niin mahtavat kaverit, on ystäviä, kuuntelijoita, hämmästyttäviä, rohkeita, ittenäisiä, ainutlaatuisia, uskamattoman ihania ja rakhaita ja tärkeitä!

Niin son tyttäret ja pojat, nyt sopusointusta harmonista iltaa kaikile ja muista, sie olet sie ja son enämpikö tarpheeksi

- hilkkapien

Etusivulle tästä!



28.7.2017 Tule pois kaapista ja opit kunnioittaan toista!

Kannatan ajatusta tulla omien asioitten kans ulos kaapista, se vappauttaa energiaa ja ehheyttää ja luo tervettä elämää eikä minun elämässä kummosta häpeämistä ole, mutta haluan nähä itte, mitä minun päässä liikkuu ja käytän teitä hyväksi, tänne paukuttelen, mitä päässäni liikku.

Ja tässä iässä se näkkyyki jo naamastaki, mitä päässään on pyörittäny, niin nyt viimisthään kannattaa siivota mielensä ja päänsä, ettei vaan kaappi täyty ja rojaha miten sattuu kenenkhään pääle.

Haluan siis vaphaasti rakastaa teitä ja kunnioittaa ja iloita teistä, mutta jos joku tullee silmile jatkuvasti ja tukkii suuhuni, saa eston somessa ja live-elämäss myös. Ja mie tykkään, että meän molempien onneksi.

Ja laitan uuestaan parin päivän takasen feispuuk-kommenttini vielä tähän lopuksi, jos estämiseni kiinostaa:

Noh, tykkään, että olen kärsivällinen ihminen, mutta jossei vaikka toisten ihmisten haukkuminen ole loppunu, vaikka olen monta kertaa sanonu, ettei niin saa minun seinällä tehä, olen estäny: Eli politiikka, pakolaiset, uskonto, köyhät, meänkieli, mikä asia millonki ja ylleensä on ihan minun itte esille nostamana saanu ihmisiä hermostuun, eikä ole rauhotuttu, niin ei ole auttanu muuko estää.

Tai tulhaan kommentoihmaan asian vierestä sitä yhtä ja sammaa ommaa eli ajettaan sitä ommaa jotaki lähetystehtävää jatkuvasti, vaikkei se kuulu ees postauksen aihheesseen.

Sitte uhkailijat ja jos mitkä yksityisviestien säätäjät, jokka on kirjottanu siis ihan kaikkea mahollista.

Jako sen jonku potaskan kerkeää lukea, se jää sielun verkkokalvolle ja vie hetken, että sen saa siivottua mielestään ja saastuttamasta sielua.

Pahin on semmonen sähköpostiko, haukku minut ja minun lähheiset, pitkä seikkaperänen kirje, uskovainen ja menestyny ja ehjä perheinen mies sano olevansa ja - sano, ettei lue vastausta. Se tuntu tosi kammottavalle.

Siis sähköpostejahan voi tehä, vaikka aku ankan nimellä ja se sano, että en saa kirjottaa plokeja enkä mittään.

Nykyään en saa yksityisposteja paljoakkaan, koska julkistin niitä ja olen höpöttäny, että älkää laittako niitä.

Siis ja mikä kans, miehän olen vuosia elättäny itteäni luennoimalla ja valmentamalla ja sillä saralla saa kans huonostivoivia perhäänsä. Joka toistuvasti kommenteissa haukkuu, saa eston. Viimeksi se tekopyhäksi yms. haukkuva, sai eston.

Ja sitte on muutamia, joita en estä, koska haluan nähä, kuinka he haukkuu minua jossaki lähheistenki seinällä yhtäkkiä eli huonostivoivia ja yks on kepulainen jne.

No sitte on tämä ilmiö, että kytättään kavereittan kautta eli jokku juoruaa, kertoo tai provosoi, mitä mie höpisen ja sitte jollaki konstilla ihan vaikka onnitelhaan tai jotaki, ja sei tunnu hyvältä, se tuntuu pahalta, häirittee.

Ja on ryhmiä, siis live-ryhmiä, joihin olen kuulunu tai jotenki osallistun vieläki, niin en tiä, kuka yhteisistä kavereista juoruilee, muutenhan oiski kätevää estää hänekki.

Jokku vaan ei luovuta ja se kertoo heän ongelmallisuuesta ja on kurjaa olla kohteenaki.

Postipaketteja tullee joskus ilman lähettäjän nimeä, koska en hae, jos tiän, keltä ja huh, pari estämääni ei anna periksi, eikä ole hauskaa.

Ja kaiken kukkuraksi en ole kukhan, kuinka nuot aktiivipolitiikot tai jokku julkkikset jaksaa, en käsitä.

No sekopäitä olhan kaikin, mutta jokku vielä enämpiko toiset. Molen päättäny oman linjani tääläki somessa ja jatkan sillä. Kerranhan lähin pois koko feispuukista ja sitte tulin uuestaan ja tässä olhaan.

Käsittääkös tästä mithän!

Ps. olpa tylsää tekstiä ja tämä on tylsä asiaki, mutta toissaalta olen päättäny, että minun on tultava kaapista ulos elämäni kans ja sanon ja kirjotan niinko itte millonki haluan ja tämäki kuuluu minun elähmään.

- hilkkapien

Etusivulle tästä!



27.7.2017 Kirjota ja näet ittekki, mitä päässäs pyörität!

Mutta kaikkea ei piä kirjottaa julki eikä se, että jokku kirjottaa ja plokkaa ja tviittaa ja somettellee, sei tehe niistä eikä meistä parempia eikä huonompia.

Jokku pyörittää päässään tai jauhaa kotona tai jättää omhaan pöytälaatikhoon, eikä sekhän tehe paremmaksi eikä huonommaksi.

Se juttu ois minusta se, että kykenis siivoahmaan ommaa mieltään, sillain lempeästi, mutta lujasti, hygienisoijja omat ajatukset.

Mistähän se nalkutus ja jankutus tullee, siinä kait olema kompurhoihneet pahoin oman elämän kans, eikä päästä puusta pitkhään.

No siis julkikirjottaminen antaa mahollisuuen ittekki nähä ja kuulla ja saaha pallautetta omista ajatuksista.

Voi jopa vappautua omista mielipitheistä, eijjoiskhaan omien mielipitheitten itte ittensä sitonu vankiraukka?

Ei huono?

- hilkkapien

Etusivulle tästä!



26.7.2017 Kelle kerrot tarinaasti?

Tuli yks mainio kysymys miehleen, on kysytty useamman kerran, mutten ole jääny pohtiin, siis - kelle mie oiken kirjotan!!!?

No ittelehän mie kirjotan ja miehän ruukaan sanoa, että niin tehemä kaikin.

Ittele kerroma tarinoita.

Tuntteitten ohjaamia tarinoita.

Nämon valhetarinoita, jokka siis vain lähestyy toellisuutta ja tottuutta, koska tottuutta ei voi kirjottaa, eikä toellisuutta. Ja kierrämä vaikeimpia ihan ikiomia tuntheita.

Ja jo siis tarinoitten toistaminen kertoo pakosta, riippuvuuesta, toistama ittele ongelmallisia juttuja.

Kommentoinnissa ja pallautteissaki se näkkyy.

Ja toisissahan sen näkkee helposti.

Tätä häätyy miettiä!

- hilkkapien

Etusivulle tästä!



22.7.2017 Tutki asioita äläkä pelkää mithän!

Mikä ihmeen kisailu ja kilpailu täälä maailmassa on menossa, minua kosketti jotenki syvälle syähmeenko Yle halus väen vängällä pilkata Putinia ja sen vierailua leimata ja alentaa.

Muutenki täälä helposti pilkattaa sortunheita, ei tarttte ollakko työtön tai jotenki väsähtäny, niin heti suupielestä iva kurkistaa.

Minusta on surullista, että venäläisista ja amerikkalaisista iso osa lukkee huonosti ja puuttuu yleissivistys ja historian tuntemus ja ihan maantieto, ei tiijjetä, että on muutakiko se oma maa eikä net muut ole pahoja kaikki.

Suomessaki historia kouluaihneena on koulussa heikoissa kantimissa ja kohta ei ees kaikile kerrota, mistä olhan tultu.

Maailma on kaunis ja oikeuenmukanen ja hyvä, meilä vain on ittelä ongelmia, ei maailmassa ole vikkaa, voi sus siunakkoon meitä eli emmä vainoa ees susia.

Minun pittää kiittääkki Yleä ja Sipilän hallitusta kans, non pakottanu minut tutustuun omhiin tuntteissiin, non niin kovasti loukanheet minun tuntteita, olen pahottanu mieleni ja harjottanu tuntheitten ilmastua.

Ei tuntheissakkaan mithän vikkaa, teot vaan on pahoja, joita tuntteet ohjaa tekheen.

Kaikki tuntteet on sallittuja ja jopa toivottavia, muutenhan molhan pysthyyn kuolheita!

Ja ajatus on jo ensimmäinen teko, pitäs aina hoksata vähän aatella niitä omia tuntheitaki, ettei net menis käytänthöön suorana reagoimisena, saisima ajatusta välhiin.

Ennen sannaa on ajatus ja sanahan on jo iso mahti, son koskhaan takasin pallautumaton, pitäs oppia aatelheen, se siis ois niin tärkeää, siis se ihan itte aatteleminen.

Ja toinen, ettei net vihan tuntheet ois piilossa itteltäki, net tuhoaa itteä ja maailmaa, jossei niitä tunnista ja käsittele, siis tutki ja tunnusta.

Rajaton ihminen ei tajua tunneohjautuvuutta, mutta molhan lievemmin rajattomia, jo siinä, että levitämä ommaa vihhaa.

Ja pelko on vihan poikanen ja joskus pikkuserkku, mutta on kuitenki viihhaa, aatelhaampa sitä, mutta toisen kerran, nyt toinen kuppi kahvia!

Siis jokku tullee hysteerisiksi ja jokku masentuu, kultasen keskitien kulkeminen ja elämän pieni rauhallinen rakkauellinen rakentaminen eijjole mithän?

Lauantaiaamun saarnaksi meni ja mennee lissää, mutta kuinka ihanaako on mahollisuus puhua teile, jipiii ja kiitos ja hallaus!

- hilkkapien

Etusivulle tästä!



31.3.2017 Hillitte ittesti, asiat asioina!

On tosi vaikea sanoa ja kirjottaa, että hallittet minkä tahansa asian, jos hallitet ittesti, et hermostu etkä ala pelkäähmään.

Jos yrittää sanoa, että nyt tuo asia on väärin, niin se oma olo niinko jää sen väärinolomisen pauloihin.

Pitäs kyetä, ihan samassa sanohmaan, mikä ois parempi ratkasu tai asianlaita, muttako aikansa perustellee ongelmaa eli väärin omasta mielestä menevää tai olevaa asiaa, on niinko tyhjää sananhelinää, alkaa siinä muka kiittelheen, että kyllä elämä on ihanaa, kaikesta huolimatta ja että kyllä tämä tästä?

Mutta tiättäkös, just niin sitä pittää tehä, vaikka maailma kaatus, meän häätyy kiittää elämää kaikesta ja uskoa, että kaikki hyvin ja että kyllä met pärjäihlään, tuli mitä tuli!

Maailmanparannus periaatteella, että maailmassa on jotaki vikkaa on toivotonta ja vie kohti huonoja valintoja. Kaikki on tarvittu, että olhan just tässä, ei kritiikin paikka ollenkhaan.

Maailmassa eijjole vikkaa mithän, meän näkemys on vaan eriko mihin maailman joku asia nyt mennee. Joku on meän mielestä väärin ja sehän kyllä pittääki sanoa äähneen.

Mutta tarkkana pittää olla, sanoa oma oikeansa hygienisesti ja tarkoin. Ja yhtä aikaa yrittää olla viemättä toivoa ja maailman rakastamista ja hyväksymistä pois.

No tajuattakos tätä, maailma on hyvä ja kaunis ja oikeuenmukanen semmosenako son just nyt, eläköön ja rakkautta vaan kaikki tää ja tapahtukkoon tahtonsa, emmä voi kaikkea määrätä, asiat etenee jollaki salaperäsellä painolhaan ja met voima vain rauhassa sanoa näkemyksemme, emmä saa tukota elämänvirtaa! Ei saa jäähä jankkaahmaan, siirrymä etheenpäin virrassa, joka vie koko ajan paremphaan ja etheenpäin.

Heips ja toivon nyt, että tästä saat jotaki ajattelun pitkospuutako ei tullu valmista mithän, tuli ajatusaihioita, hei hei ja kiitos!

- Hilkka Laronia

Etusivulle tästä!



14.2.2017 Minun ystävyyteni!

Jokhaisella on oma ystävyytensä, minun ystävyys eijjole kauppatavaraa eikä mikhän kakku eikä sitä jaeta eikä sitä niitetä eikä ees kerätä kasoihin.

Minun ystävyys on täysin ykspuolista eikä mithän vuorovaikutusleikkiä, ettäkö sie sanot näin, mie sanon nuin, eihei, minun ystävyytteessä voi tänä vuona sanoa hei ja ens vuona toinen vastata, jos niin tapahtuu ja jossei ikinä vastaa, ei haittaa.

MInun ystävyyessä ei loukkaannuta eikä olle vihassa eikä mene välit poikki.

Minun ystävyyeessä olhan ja elettään ihan vaphaasti ja voi olla onnessansa tai murhheen murtama, ihan miten vain, kaikki soppii, ystävyys silti kukkoistaa ja hyvin voi, ei koskhaan pahoin voi.

MInun ystävyyeessä ei pelata siis ihmissuhepeliä, ei tartte kysellä, ookkos minun ystävä vai eikkös sole minun ystävä, olhan vaan aina vaan ystäviä, sillainko olhaan ja semmosinako olhaan.

Minun ystävyyteni on ykspuolista ja ykssuuntasta ja kahenkeskistäki son. Ei siinä lasketa eikä oteta lukhuun, onkos muita ystäviä, montako ystävää, samase sille, vaikkois tai eijjois.

Ja nyt se jutun juurisyy on ja tullee tässä: mie olen ihan itte itteni paras ystävä, jee ja elämä on pelikenttänä tällä ystävyyssuhteella, elämä ja koko maapallo.

Jee ystäväni hmta dida hmta, sinun kanssas käsityksin hmta dida hmta, anna pallaa ja mee ja tee, niinkos itte haluat, niin mieki tehen ja olen sinun ystävästi, sie saat olla mitä haluat.

En halua yhtään ystävyysvallaa enkä yhtään ystävyysorjaa, jonka pitäs jotenki jotaki, ehei, mie luon itte elämääni enkä toelakkaan kanna enkä ylläpiä ystävyyssuhteita mielessäni enkä syämmessäni, kaikki oletta minun ystäviä, kiitos siittä rakhaat ystävät!

Isolla ystävyyellä rakastava hilkkapien!

Etusivulle tästä!



1.1.2017 Mitä mie itteltä ootan tänä vuona!

No sitä mie vain, että mie en ole ihminen, jonka kannattaa varsinaisesti tehä uuenvuenluppauksia tai aarrekarttoja, en ole usseinkkaan osanu toivoa sitä, mikä mulle on parasta, minun paras tullee mulle kait ittesthään, niinko tapahtumien kulun jumalallisen viissauen tuloksena, ei minun toihveina.

Mie toivon kaikile kaikkea hyvvää, seurakkaa vain ommaa polkuanne hyvällä, ilosella tuulella, paineettomasti, vaatimatta ja vänkäämättä, siis rakastamalla.

Välittää pittää ittestä ja toisista ja ymmärtää itteä ja toisia, itsekkäät ja ahneet saa paskasen lopun, sannoo vanha kansa.

Käytämä sitä, mitä meilä on, emmä pihtaile emmäkä arvostele toisiamme emmäkä muistele pahalla. Rakkaus on hyvä konsti edetä omala tiellänsä, joka on kuoppanen ja liukas, kuten tiämä, ei meile mithän helppoa ole luvattukkaan.

Ei meiltä ole kukhan eikä mikhän viemässä mithän, pelkojen maailmasta pääsee pois tai ihan ajautuu pois alkamalla ystävälliseksi itteä ja toisia kohtaan ja myös äitimaata kohtaan. Ei kannata seota selityksiin eikä kaikenmaailman pikkuasiohin, antaa niitten mennä menohjaan, rakastaa vaan rauhassa kaikkea.

No luottamuksestahan son kyse, molhan täyellisiä, hei kuulkaa ihmiset, mie olen ja sie olet täyellinen ja piste. Olema aina oikeassa paikassa. Veljeni ja siskoni on oikeassa paikassa, lapseni on ja rakkautta on luottaa, että suojelus ja varjelus ei ole minun päässä, son maailman syämmessä ja elämänkulun viissauessa. Tämän ajan tekoturvallisuus luo sottaa ja onnettomuutta. Rakastaa meän pittää kaikkia.

Rakastava ei pelkää ja luottavaisesti kulkeva rakastaa ja luo hyvvää maailmaa.

Kuten huomaatta, ei tällä ämmionnentyttärellä ollu mithän uutta sanottavvaa, olhan rauhassa ja tehhään, mitä elämä sannoo, ei sitä, mitä oma pää ja suu sannoo, jeee nuin mie haluan sanoa uueksi vueksi ittele ja kaikile, kiitosko sain taas sanoa ja hyvvää matkaa!

- Hilkka Laronia

Etusivulle tästä!



7.12.2016 Älä sido itteästi teräsvaijjereilla toissiin ihmissiin!

Jos yrittää hallita ihmissuhdetta, jopa sitte toista ihmistä, se on yhtä kuin yrittäs teräsvaijjerilla sitoa enkelin ja yhtä aikaa alkas ihan väen väkisin orjaksi sille toiselle, vaikkei tämä pyyä tai ehkä ees tiä koko hommasta mithään ja sen tunnnesidoksen nimi, joka siinä syntyy, on riippuvuus ja se tunnesidos on lujempiko teräsvaijjeri.

Vappaa ihminen ei luovu omasta elämästä, ei ala elähmään toisen tontilla eikä solmihmaan mittään teräsvaijjerisopimuksia. Vappaa ei luovu omasta vappaudesta, ei oota eikä vaadi muilta ihmisiltä semmosta, mitä nämät ei halua antaa tai hän ei ennää ole vappaa. Son orja on se, joka kerjää ja oottaa ja sittoo ittensä vaijjerilla ihmissuhteissiin.

Yks ihminen puhu pakkomieltteestä ja son totta, son pakkomielle semmonen tunnesidos, jossa yrittää hallita toista tai ihmissuhdetta ylleensäkkään. Pakkomielle on tunnesidos, jokon solmittu teräsvaijjerilla ja sen kans ihminen kampittaa ihan itte itteänsä aamusta ilthaan ja kohta on rampa ja kipeä koko ihmisparka.

Hän tekkee ylleensä eniten ittelleen onnettomuutta tunnesidosvaijjerihommiensa kans, toiset ihmiset ussein pötkii tiehensä tai ottaa ettäisyyttä, ei ihmiset halua tulla sidotuiksi.

Levoton, onneton olo on se, mikä kertoo, että vaadit, odotit, yritit määräillä toista, siis sulla oli omia odotuksia, jokkei totteutunu eli vaijjerien solmiminen ei onnistunu.

Teräsvaijjerinsa kans hallitsija tuntee ittensä onnettomaksi, riittämättömäksi, huonoksi ja epäonniseksi. On pettyny, vihanen ja ties mitä draamaa, ko ei saa toista solmittua tunnesidosviritykseensä haluamallaan tavalla.

Jokkaisella on oma elämänsä ja oma kulku täälä maailmassa ja toisen kulkemista on kunnioittaminen. Vaijjerin kans kannattaa olla tarkkana, ei toiset ihmiset suostu ehkä sinun vaijjerileikkiin.

Semmonen hallitsijariepu vaijjerinsa kans kolhii itteänsä ja muita vain yrittämällä hallita ja määräillä omien halujensa mukaiseksi sitä ihmissuhetta.

Omalle elämälle saa tehä, mitä haluaa ja voi teräsvaijjerilla sitoa ittensä toisten elähmään, mutta sillain syntyy siis orjamaista kerjäläiselämää ja oma elämä jää elämättä. Siinä sokkeutuu vaijerinsa kans kulkiessa kaikelle oman elämän parhhaalle, ei näe eikä koe sitä, mikä on hyvin ja mitä on köytössä ittele tässä ja nyt.

Siis itte kelläki on täys työ oman elämänsä kans tehä kaikenmoisia, luua ommaa elämää, tehä niinko itte tahtoo, terveihminen kavahtaa teräsvaijjeria. Jotaki tuntematonta mukaellen: Ihmissuhe on niinko lintu kämmenellä, älä purista liikaa, se kuolee, piä kämmen avoimena ja anna linnun tulla ja mennä ja sillain kohtaamisen ilo on molemmin puolista ja lintu kukoistaa!

Jeee, no elämä on parasta just nyt, usko pois!

- Hilkka Laronia

Etusivulle tästä!



18.11.2016 Älä tuhlaa aikaasti leimoista puhumisseen!

Pöllömie meinasin olla negatiivinen, ko piti sopia yhestä asiasta ja osalle porukkaa ei meinanu sopia eikä mithän perusteluja. Kerkesin jo mielessäni suutahtaa ja ainaki moittia heitä, kunnes yhtäkkiä, porukalle alkoki sopihmaan!

Ei pitäs provosoitua asioista ja reagoida ihmissiin, ihan turhaa ruutin tuhlaamista, tuossaki sen näkkee, miten mulle kävi. Kerkesin pilata hyvvää mieltä ja mitä sois auttanu, itte vain kärsiny ja naamasta näkyny toisile eli oisin ollu ympäristösaaste vielä toisilekki, voi voi minua taas!

Kuinkahan paljon meilä mennee ihan aikaa, ko puhuma muista ihmisistä, son se ja se ja semmonen ja tämä on tämmönen, vaikka että son laiska opettaja tai ahkera talonmies. Mitä se semmonen puhe on!

Kuinka hullua on puhelimessa puhua, että se ihminen on sitte tyhmä ja sano sillain ja tällain. Tai ees positiivista, jossei nyt sitte tartte jotaki piirrettä kuvvaahmaan jotaki vähän isompaa ilmiötä maailmassa tai elämässä.

Hoksaattako, siis met leimaama ihmisiä hyviksi ja huonoiksi minkä kerkiämä ja sillain kohtaama toisia hyvin heikosti, olet hieno, olet typerä, olet se juoruämmä, olet se fiksu kirjailija - vaikka toinen seisos nokan eessä, emmä näe häntä, näemä omat näkemykset hänessä.

MItäs jos heittäs pois tuommoset määrittelemiset ja leimaamiset. Lopettas epähygienisen oman sielunsa saastuttamisen. Eikä semmosta puhetta voi ees kuunnellakkaan saastuttamasta ittehään. Siinä saastuu kummanki sielu. Annettas ihmisten vaan olla ja noustas itte niinko toiselle tasolle.

Antas hengen puhua, henki sannoo, henki kertoo luovasti ja vaphaasti ihan tarpheeksi ihmisistä ja tarppeen tullen voi sitte tarkistaa faktat, jos tarttee, mutta semmonen matalamielinen pikkusielusuus vie toela aikaa ja aivan hukkaan - ja vie henkisiä voimavaroja.

Nojoo, suhetta ylläpitävää höpinää pittää tietenki olla, mutta ei toisista ihmisistä eikä mithän sen suhekumppaninkhaan mittaamista vaan kohtaamista ilman ennakkoluulosia naamiointeja ja määrittelyjä, sois sitä aitoa kohtaamista, jota meistä jokhainen haluais kokea. Haluama tulla kuulluiksi ja nähdyiksi omina ittenämme, eikö niin.

Ja jokhainen keskustelukumppani ja vasthaantulija on arvokas, ainutkertanen ihminen ainutkertasessa hetkessä semmosenako on. On kunnia saaha kohata ihminen. Kuka vaan ihminen.

Hei hie, pai pai, pus pus ja hauskaa viikonloppua! t. hilkkapien

Etusivulle tästä!



10.10.2016 Miten tajusin tehä päätöksen jättää uhriutujat, syyttelijät, tyytymättömät ja pahankuriset pois elämästäni!

Pikkuhilkkaa kuuntelemalla ja huomaamalla, että heän mukana tullee suunnilheen joka kohtaamisessa Tyranni ja seuraavana tekstiä, jossa kerron tästä tavasta ymmärtää itteäni ja jäsentää elämääni, siis lainaus ommaa vanhaa tekstiäni:

"Pikku-Hilkka siis saa itkeä ja suuttua ja kärsiä täysin vapaasi ja minä lohdutan ja kuuntelen ja huolehdin ja kannustan ja ymmärrän ja Pikku-Hilkka elää päivä päivältä tyytyväisempänä, iloisempana ja huolettomampana.

Rakastan Pikku-Hilkkaa, siis itseäni niin paljon, että koko elämäni uni on muuttunut peloista ja ristiriidoista rakkaudeksi ja iloksi.

Huomaan päivä päivältä nopeammin tyrannin, joka yrittää saada minut uskomaan, että elämässäni tai maailmassani on jotain vikaa tai etten ole tarpeeksi hyvä, vahva, älykäs, kyvykäs tai riittävä.

Aloitan keskustelemalla Pikku-Hilkan kanssa ja huolehtimalla hänestä todella hyvin ensin. Sitten perään heti kahvitan tyrannin ja lähetän sen pois. Puhdistan oloni tai mieleni tyrannin tuomista myrkyllisistä tunteista ja itsesyytöksistä, jotta voin elää rauhassa ja rakkaudessa. Sitten ratkaisen ongelman, jos se vielä on edessäni siinä hetkessä."

Ongelmana oli häirittevät, huonoa oloa tuovat ihmiset, jokka sinänsä siis ovat rakastettavia ja hyviä ihmisiä, mutteivät sovi minun pirthaan, pikkuhilkalle tuli paha mieli ja perustelut paria puhetta alempana 9.9.2016!

Jee ja hauskaa päivää ihmiset! t. Toimiva Vastuullinen Hilkka-Aikunen

Etusivulle tästä!



8.10.2016 Miten tehin päätöksen ottaa koiran!

- Kysyin itteltäni, että onkos mulla kaikki hyvin vai onko jotaki lintalhaan sitte viime tutkailujen eli Toimiva-vastuullinen-aikunen eli mie itte kysyn Sisäiseltä minussa olevalta lapselta = pikkuhilkalta, että haluaisitko jonkin olevan toisin, mitä haluaisit nyt tähän elähmäämme, puuttuuko jotaki kaunista ja ihanaa ja mukavaa, jota vielä voitas löytää ja keksiä?

- Mie haluan koiran! - vastaa pikkuhilkka empimättä ja heti (ja ittekki tiesin, että sehänse on kukkunu mielessä).

- Ai, koiran, no miehän yritän kuunnella sinua koko syämmellä ja keskittyä, mutta siinähän eijjole mithän järkeä tässä tilantheessa, miehän aina kaikile sanon, ettei koiraa ollenkhaan, koirien hoitamishommat on loppu minun kohalta ja uuet hienot parkettilattiatki mennee pilalle.

- Niin minun haluamisethan sie aijjot ohittaa ja varustautua johonki ja oottaa parempia aikoja, mutta mie niin haluan koiran. Se koira aina kattos minua, oottas minua, sen kans sais kävellä pitkin katuja.

- Kaipaat jotaki muutako mitä nyt on, kaipaat koiraa, uuuh?

- Joo, sano mitä haluat, mutta mie haluan koiran. Mie näin sen videon, jossa pikkutyttö sai koiranpennun ja sillon minussa nyrjähti jotaki, minussaki ilosta itki joku kohta, ko se tyttö sai koiran ja se puhu ja itki ja nauro yhtäaikaa, se sai syntymäpäivälahjaksi koiran pennun.

- Sinusta tuntuu ihanalta tuntea ittessästi semmosta tunnetta, että on koira?

- Niin tuntuu, se tunne on niin iso ja voimakas, että haluan koiran ja haluan että hommaat sen koiran, nuot syyt olla ottamatta koiraa on tekosyitä.

- Mie kuuntelen sinua pikkuhilkka niin hyvinko ikinä voin ja mie käsitän, miltä sinusta tuntuu ja mitä sie sanot ja että haluat koiran.

- Joo mie haluan koiran enkä ennää kuunnella ja keskustella tekosyitä ja selityksiä.

- Miehän olen sinua varten kultarakas pikkuhilkka, rakastan sinua pikkuhilkka, yritän olla järkevä ja tutkia, onko tässä järkeä. Enkä tahallani keksi tekosyitä enkä selityksiä. Niin, no, joo, jos tarkoin aattelen tekosyitähän molen kaikki nämät 5 vuotta keksiny, ko eijjole ollu koiraa. Mie otan pikkuhilkalle koiran jeee, ihanaa!

Miepä kirjotan feispuukkiin ja jutskailen muitten aikusten kans, että minun elähmään tullee koira, jeee!

No mie kirjotin ja kohta ilmaantu mahollisuus saaha koira ja nyt olhaan siinä kohassa, että koira on tulossa tähän talhoon, jeee nyt tuli aika ilmaantua koiran minun elähmään!

Tässä puhheessa käytin "Sisäistä lasta" eli pikkuhilkkaa ja "Toimivaa vastuullista aikuista" eli mie itte ja uskokaa tai älkää, niin mie tehen oikeastikki ja se Sisäiseltä lapselta kysyminen on auttanu minua tekehmään huippuloistavia päätöksiä ja valintoja ja niin uskon nytki tapahtunheen.

Joo voikaa hyvin ja iloitkaa elämästä niin paljonko ikinä ossaatta ja voitta! t. hilkkapien

Etusivulle tästä!



9.9.2016 Jätä uhriutujat, syyttelijät, tyytymättömät ja pahankuriset pois elämästästi!

Luo nahkasti niinko käärme ja ummista silmästi asioille, joile et voi mithään samaten, ko oman elämänsä uhrin eessä, et ole hilkkapien mikhän jumala eikä sulle ole kukhan eikä mikhän taho antanu mithään lähetystehtävvää!

Nytton syksy, kesä on ravinnu sielua ja ruumista ja nyt mulle elämä ja some tarjos mahollisuuen nostaa tasoa(?).

On asioita ja ihmisiä, jokka häätyy jättää taakse. Itteä ja ommaa elämää pittää jokhaisen suojata, kusipäitten kans ei kerta kaikkiaan kannata tehä yhteistyötä, mutta heitä pittää rakastaa ja hyväksyä heät, muttei siis tartte eikä piä tehä kaikkien kanssa yhteistyötä käytännössä.

Mielipitheen vappaus on joilekki ihmisille täysin epäselvä käsite. Samoin kaikkia ihmisiä koskeva ihmisarvo ja ihmisoikeuksien julistus ovat epäselviä monille.

Ja olen nyt rajanu feispuukissa itteltä pois hankaliksi kokemieni ihmisten kaveruuksien lisäksi Naton, politiikan, ydinvoiman, pakolaisuuen, homouden ja köyhyyden. Net ei minun höpinöillä miksikhään muutu!

Elämä on valintaa, sannoo rakas pikkusisko ussein, ko jutelhaan ja otan tai noin vuen aikana olen ottanu vastuun mulle hankalista asioista, veän rajan, mie piän rajjaisia ja annan uuelle paremmalle tillaa elämässäni!

Molhan siis kaikin toistemme opettajia, ossaama neuvvoa itteä ja toisia ja kannattaa ottaa nämät neuvvot vakavasti, tutkia rauhassa ja panna totheen kaikki hyvät yksinkertaset ajatukset tai lausseet.

Joo ja mie kiitän yhtä rakasta Soile-Timanttia, joka sano mulle muutaman yksinkertasen ja kirkhaan lausseen ja että ummistaa silmät aina joskus! Soli mulle just niinko nappi othaan, heräsin hortteesta.

Käärme luo nahkansa ja sillä kuvvaan tässä sitä, etten aijjo jäähä enkä alkaa sylkykupiksi enkä minkhän kohtalon vanggiksi. Samoin negatiiviset sielunsotkijat kuuluu siihen, jonka nyt olen jättäny pois.

Sitte kiitän rakasta Jari Sarasvuota taas kerran ja ulkomuistista lainaan hänen kuvvauksia ihmisistä, jokka on mulle viime vuen ja vuosienki aikana opettanu tosi paljon ja jokka nyt saa mennä.

Eikä mulle ole ollu helppo jättää ihmisiä kaivahmaan monttuaan, ko net vaan kaivaa ja kaivaa itteään montussaan, jokku jopa houkuttellee muita ihmisiä sinne kaveriksi ja joku jopa vaatii kavereittensa kans kaveriksi sinne monttuun.

Mie en tehe kenenkhään kans ”Kärsi kanssani” -sopimusta, en voi kuunnella loputtomia surkujankutuksia tai uhriutumistarinoita, joihin suhtautumista ei aijjotakkaan ratkasta. Ei siis oikeasti aijjotakkaan ratkasta. Ihmisoikeuksiin kuuluu, että saa jäähä monttuansa kaivahmaan, mie aattelen, mutta mie en voi auttaa heitä.

Seuraavassa puhun vielä tästä oman elämänsä uhriutumisesta:

Siis kaikile on sattunu kamaluuksia, mutta uhriutujalta puutuu suhteellisuuentaju, että kaikile ihmisille sattuu eikä hänen onnettomuutensa ole yhtään kummempi toisten onnettomuuksia. Ja silti sanon, että ihan jokhaisen sisälä on kultainen sisin, joka on villi ja vappaa, se on totta, mutta jokku on keskittyny oman elämänsä pillaamisseen ja vanggittemisseen, ettei sitä ole helppo nähä. Eikä semmosta ihmistä voi ulkopuolelta auttaa enkä mie siis ainakhaan, vaikka uhriutuja syyttää ja vaatii.

Ja kyllä kyllä oman elämänsä uhri on kohanu semmosia konkreettisiaki kamaluuksia, ihan kauheita, mutta se että hän on kehittäny ittelheen niin hyvät tarinat ja kulkee sitte aamusta ilthaan vuet ympärhiinsä niitten kans, se on sitä uhriutumista.

Hän kärsii ittensä kans, tuhoaa elämää, uhriutuu eikä ennää kasva isoksi ja iloseksi.

Ei luovu kurjista tarinoistaan, vaikkei kukhan ennää oiken jaksa kuunnella eli hän voi huonosti montussansa, on yhä syvemmin rakastunu omhaan kärsimykseensä, epäterve kiintymys katkeruutteen ja vainoharhoihin. Harhaisuutta. Ihmiset, ihan omat lähirakhaat on niin pahoja ja ymmärtämättömiä.

Ikävät asentteet heti siinä pinnan alla. Tai ainaki sivulausseessa.

Siis kasvu ja kukkoistus ja onnistuminen ei sujukko on tapahtunu vääryyksiä elämässä. Toistettaan ja syvennettään omia onnettomuuskokemuksia, oiken rakastuttaan joka päivä yhä uuesthaan omhiin onnettomhiin tuntteissiin. Eikä milhään hoksata, ei kuulla ommaa puhetta.

Uhriutumista on vaikea katkasta, ehkä joskus joku iso positiivinen muutos, iso stressihelpotus vappauttaa, mutta josseijjole rakenteellista(!!!?) apua käestä pittäen, oiken hyvin uhriutunu ei pääse oman elämäntaakkansa alta, ko hyvin harvoin.

Uhriutumisen tunnusmerkkejä on vääryyet, isot onnettomuuet, lähheisten kuolema, muut on tehneet mulle tämän pahan, syvä itsesääli. Ussein vanhoja asioita, joista ei ole jatkettu matkaa, vaan hitsattaan itteä kiinni siihen vanhaan tarinaan tai useamppaan.

Uhriutuja kaehtii ystäviä, mitätöi toisten tekemisiä ja pyyntöjä, väheksyy ja paheksuu ystävien onnea tai onnettomuuksia.

Vaativaa, pilkkaavaa ja toisten tuntteita nimeävvää tulkintaa. Kyllä sinun on helppo sanoa, ko olet tuommonen -sanomiset jo kertoo sanojan omasta ongelmallisuuesta. Ei kellään ole helppoa, jotku vaan hyväksyy elämisen vaikeuen osaksi elämää niinko Partasen Eija jotenki sannoo. Ja jatkaa matkaansa eikä jää tulheen maakkaahmaan.

Muitten ilmeet, katseet ja sanomiset ehtymättömästi jotenki huonoja. Yhteiskunta sortaa ja maailman tapahtumat pillaa ihmiskuntaa.

Loputon itsekeskeisyys ja jatkuva luuleminen, että se puhhuu taas minusta.

Käännetään ihmisten sanomisia ittele huonoksi, häntä kohellaan väärin.

Maagisesti löytää ittensä ihmissuhteista, jokka uhriuttaa lissää.

Markkinoi itteään muiden hättää ymmärtävänä, mutta käyki niin, että kohta räjähtellee asioitten kans.

Ei kykene tyynesti erittelleen ja tutkiin asioita, suuttuu ja nyt ollaanki taas hänen ongelmia kattomassa, ollaan kattomassa hänen napanöyhtän kertymistä.

Aluksi salainen, mutta pian avoin kuvitelma, että mie tai joku muu tullee ja pelastaa hänet hänen montustaan. Teini-ikänen asenne toissiin ihmissiin, toiset aina vääränlaisia heän eessä eikä tarpheeksi hyviä heän vuodatuksiaan kohtaan.

Ilman ommaa vastuunottoaan montusta pääsy ei onnistu.

Hän palvoo omia tunteitaan. Itsesäälissä kuvitellaan, että olen ainoa, jolla vaikeaa. Toisten vaikeudet ei mittään. Vaaditaan toisia palvomaan kanssaan hänen tunteitaan ja draamojaan.

Toipuminen alkaa näkemisestä, tiedostamisesta. Kiivailijoitten kans ei voi oikeasti keskustella, mutta jos löytys toisia yhtä onnettomia, se vois joskus herättää uhriutujan tiedostaan ittensä.

Kurjuuden markkinointi on niin kovvaa, että tullee riita, jos yrittää ees ehottaa ratkasua ongelhmaan. Tätäki meissä on muuten kaikissa, ongelman kans pittää ensin ellää ennenkö suostuu ratkassuun, mutta uhriutuja ei ratkase millonkkaan, vaikerrusta ja valitusta tippuu suupielistä koko ajan.

Nostaa vanhoja asioista, ymmärtää sanoja väärin, kääntää sanoja nurin, väittää ymmärtävänsä ja tietävänsä toisten tuntheet, ajatukset ja puhheet jopa etukätteen, uhkailee, kiristää, ellää omien harhojen maailmassa.

Uhriutuja etsii rankaisijaa. Kohtelee itteään huonosti, on ilkeä muille, mutta ilkein ja julmin ittelleen. Nimittellee ja vääristellee ja kärsii.

Hänen on itte asetettava rajat, ittelleen. Toisenki on vaikea saaha ees omiakkaan rajoja suojatuksi uhriutujan kans, uhriutuja keksii aina syitä rikkoa toisen rajoja.

Uhriutuja ei kykene tekemään ajateltuja sopimuksia, hän velloo je keskittyy tuntteissiin ja hänen tuntteensa oikeuttaa hänet toistaan sitä eilistä kaavaa, jokei ole mikhän hitti kenenkhään muun mielestä. Uhriutuja kulkee omien tuntteittensa kans niin vahvasti, että kaikki hänen lähellään kärsii ja helposti sekoavat siihen samhaan lauhluun ja epätoivosuutteen. Mikhän uus raikas terve veihtoehto ei totteudu tai jos totteutuu, se vanha tunnekurjuus kyllä säestää joka lausetta.

On ihmisiä, joila on tarve tulla huonosti kohdelluksi. Sisäinen arvokkuus on niin heikko. Ei kykene itsehillintään. Puuttuu positiivinen itsekuri.

Houkuttellee ja yrittää pakottaa toisia kohteleen häntä huonosti ovelasti kiukuttelemalla. Hän siis kokkee huonoa kohtelua, koska toinen aina jotenki tekkee väärin.

Meille kaikille tullee vasthaan näitä tunteitten palvojia jatkuvasti ja meän kaikkien kannattaa olla tarkkana semmosen ihmisen kans ja ryhdikkäitä ihan omienki tunteitten kohtaamisessa, ettei huku tuntteissiinsa!

Minäparan maailma on paha, ruma ja epäoikeudenmukanen.

Oikeasti maailma on hyvä, kaunis ja oikeuenmukanen ja meissä kaikissa on myös uhriutujaa ja minäparkaa, koppavaa ja jos mitä rääpälettä, mutta toisista ihmisistä oppii, olhan toistemme valmentajia, kuten jo sanoin tai ainaki Sarasvuo sano.

Ei auta ulkopuolelta neuvvominen, jossei uhri ala itte rakastaa itteään ja hommiin semmosenako on siinä missä on, kukhan muu ei voi häntä pelastaa eikä auttaa. Ei tule valkosta ratsua viehmään meitä paratiissiin, paratiisi on jo täällä.

Uhriutuja syyllistyy ja syyttää ja pannee vastuun tunteistaan ulkopuolelleen ja levittää onnettomia kurjuuksiaan kaikkien päälle. Hän ei ole oivaltanu, että kaikki tuntteet on hänessä ittessä, ei ulkopuolisessa maailmassa.

Toistan, sanon uuesthaan, tuntteet on meissä ittessä, ei meän ulkopuolella. Maailma on viaton meän tuntteissiin. Ja meissä jokhaisessa, siis meissä kaikissa on kaikki tuntheet.

Heivatkaa uhriutujat ja uhrikaverit elämästänne, sano Sarasvuo, ja mie sanon, päästä ittesti pälkähästä, uhriutujat vettää sinua ommaan monttuunsa kaivahmaan kaverina eikä siittä mikhän parane.

Mie en ainakhaan voi auttaa uhriutujia. Jos on joku juttu, voin kuunnella, mutten jäähä napanöyhtäänsä päivittelheen. Uhriutuja kyllä haluaa ripustautua, muttei siis kykene itte ottaan vastuuta ja pian kiukku, tyytymättömyys, alkamattomuus, vaatimukset, syyttelyt, sanojen vääntelyt alkaa. Ei kiitos.

Lähe sieki uhriutujan tyköä kioskille äläkä ikinä tule takasin.

Rakkauella, innolla, onnella, riemulla ja kiitoksella ja varsinki kaikile rökittäjille ja vinkujille ja väärinymmärtäjille ja uhriutujille, opetitta mulle paljon ja minustaki löytyy nuita kaikkia ihmisenä elämisen laatuina, mutta näilä näkymin niitten vangiksi en ala!

t. hilkkapien

Etusivulle tästä!



11.6.2016 Vanhan mummon kaappikello raksutti!

Olipa kerran mummo, jolla oli ulkosesti kaikki hyvin. Mutta mummosta oli tullu kiekkunen, itteensä ittekki kyllästyny mummo, jolla oli keittiön pöyllä niin paljon tavaraa kuin siihen ikinä mahtu. Ne tavarat oli muistoja, kiiltokuvia, kirjoja, kortteja, koriste-esinheitä ihan mitä vaan vanhaa ja entistä.

Sielä se mummo pöytänsä ääressä kuulkaas itkeskeli. Se kärsi, oli yksinäinen ja yliherkkä ihan joka asialle. Sitä ei kukhan jaksanu, sillei ollu kavereita ja naapurikki vältteli sitä.

Sielä mökissään se mummo vartioi ja pyöritteli ommaisuuttaan eikä se juuri uskaltanu kääntää ees katsettaan siittä pöytäroinastaan.

Se äkkiä söi jotaki eikä juuri kereny maistaakkaan eikä ainakkaan herkutella, elämähän oli niin kurjaa ja paljon menny niin väärin. Siis sen pää ja syän oli täynä sitä pöytäkamaa.

Se kävi välinpitämättömästi ja äkkiä kaupassa tai kattomassa jotaki kuolevaa kaveria, muttei se kereny mittään, ko oli hoppu takasin pöytänsä äähreen.

Siinä mummossa ei ollu tillaa välittää kenestäkkään. Se vain muisteli ja jauho eilisiä asioita ja toisten ihmisten sanomisia ja väärintekemisiä. Se ei voinu osallistua mihinkkään, ko joka paikassa oli joku väärä ihminen.

Sillei ollu jumalia eikä mithän intomielisyyksiä, sen katse ei päässy sen pöytäkampekasan yli.

Mummon mielestä maailma siis oli paha ja ihmiset hulluja ja tolloja eikä sitä oikeasti jaksanu kiinostaa kenenkkään toisen ihmisen asiat, se vaan mumisi ja päpätti niitä muistojansa, jokka sillä oli siinä pöyällä.

Niin ja ainako se lähti niile pikasille reissuihleen, se keräs sen koko kuorman pöytäliinan mutkhaan ja nosti selkhäänsä.

No nyt sitte, tällä tarinalla on kolme loppua.

1. Se mummo poltti kynttilää aina siinä pöyällä ja yhtenä kauhniina päivänä tuli sieppautu mummon roihniin ja kaikki palo pois ja mummo säikähti niin, että otti ja lähti koko huushollista. Myi mökkinsä ja muutti toisseen paikhaan ilman muistojansa ja alko uus aika mummelin elämässä. Mummo löysi valoa ja iloa.

2. Mummo kiertää pöytäänsä ja kompastuu ja aivanko salama kirkhaalta taihvaalta, mummo havahtuu: hän ei jaksa ennää kaipailla ja vahata näitä tavaroita, hän haluaa jotaki muuta ja aivan saman tien katoaa kaikki hänen mielensä esteet, mummosta tullee villi ja vappaa mummo, jollon ihan toinen ote omhaan elähmäänsä. Sinne se mummo unohti pöytänsä ja ihmiset katto, että kuinkas ihana mummo tuosta naapurin riivinrauvvasta on tullukkaan.

3. Mummo hyytyy ja kovettuu ja luutuu ja puutuu ja aika pian kuolee pois ja sukulaiset kerrää sen pöytäroinat mustaan jätesäkkiin ja heittää roskiin.

Elämä on valintaa ja varokaa vain, kaikki tullee päivä päivältä vanhemmaksi, pitäsköhän sitä olla tarkkana mitä ja miten sitä päivittäin kääräsee muistoliinansa sisäle ja nostaa taakaksi selkhäänsä!

Kaikissa meisson kaikkea ja tämäki tarina on tosi ja kaikki kolme vaihtoehtoa on tosia ja keksi sie lissää tai tehe omasti niinko tehekki, hei hei pai pai ja hyvät opit ja tropit on kullanarvosia niinko hyvät ystäväkki.

t. hilkkapien

Etusivulle tästä!



2.6.2016 Puhuvan rummun maassa -kirjan arvio ja oma oikeassa olemiseni!

Kiltti, lapsellinen, krisllisellä mustheella kirjotettu kirja, M.H.Morril, Hämeenlinna 1954, Arvi A. Karisto Oy:n kirjapaino.

Kirja kertoo lääkäristä, joka lähti Livingstonen jalanjäljille, Livingstonen innoittamana Afrikkaan lähetystyöhön ja taistelheen poppamiehiä ja taikauskoa vastaan.

Mulle oli vaikea lukea kirjaa, koska sävy oli hyvin kiltti ja yhtä aikaa epäkunnioittava ja alentuva, siis sokea alkuasukkaitten kulttuurille ja elämälle.

Kirjassa ei yhtään älytty, kuinka asioilla on historiansa ja myös alkuasukkaitten tavoissa ja menettelyissä.

Huh ja kuinka koko ajan koin ja näin sitä, miten itte suhtaudun Suomen hallitukseen tai Naton hommiin ja niitten sokkeutteen kansoja kohtaan. Siis samat asentteet ja uhrin osat kirjassa ja minun live-elämässä.

Mä kirjan luin, vaikka soli ehkä lapsille tarkotettu, en tiä. Ja sain nähä omia asentteita ja herkkyyksiäni. Tarpheesseen tuli, uskon niin.

Miksei se, tämä kirjan lääkäri, jättäny opetustaan siihen, ettei tartte pelätä, ei tartte uskoa poppamiehiä, joista ittekki näkkee, ettei niillä neuvvoilla hyvin käy. Sois riittänykko ois sanonu, usko silmiästi ja sillain antanu uutta voimaa alkuasukkaille löytää uusia keinoja ellää ja kukkoistaa.

Heips t. hilkkapien

Etusivulle tästä!



22.3.2016 Määränpäistä ja päämääristä!

Kyllä son hyä, jos ihmisellä on joku päämäärä, idea olla olemassa ja ellää. Mutta älä hyvä ihminen siihen tarraa, elä ja luota, luota ja elä just tätä hetkeä.

Huomisesta meilei ole mithän tietoa, on vain tämä hetki ja se luottamus, josta siittäkhään emmä tiä, mutta hyvä sana se luottamus on. Luottamus tapahtumienkulun jumalallisseen viishautteen, niinko Steiner on sanonu. Ja sitte meilon se ikioma elämä, tässä ja nyt.

Menny on mennyttä ja sen hedelmät meilä on, ei niitä tarttte koko ajan päsmäröijjä eikä käsitellä. Tai no, voihan niistä kirjottaa kirjan, vinkkaa mullekki, ko oot kirjasti julkassu. Mutta tämä ainutkertanen ohikiitävä hetki on se ainut, mitä meilon.

No siittä päämäärästä. Siis jos sullon joku, vaikka ihan sanallinen tavote tai pikkutoivomus, siis just se, mitä just sie itte haluat, kirjota se ottaluusti taka ja laske sitte syähmeesti - ja unoha se sitte sinne.

Kyllä se alitajunta sen muistaa ja on valpas hoksauttelheen sulle kaikkia tilhaisuuksia ja mohollisuuksia avittaa matkhaasti sen toihveen täyttymykseen.

Niin ja hyvät tillaisuuet on innostavia, hauskoja ja ihania. Ei sinun tartte kaikkea ja joka asiaa tehä. Oikeasthaan älä sekkaannu kaikheen, vain siihen, mikä tuntuu hyvältä sinusta.

Ai niin, vielä se, että toisile ei saa toivoa pahhaa eikä vänggällä, isämeidänrukkouski opettaa, tapahtukkoon sinun tahtosti. Siis se unohtaminen sinne syähmeen on sitäki, että jos maailmankaikkeus näkkee sopivaksi, saat sen mitä haluat. On vain hyvä, ettemmä saa noin vain kaikkea, mitä haluama!

Niin vielä se, että josse tavote on sulla koko ajan tietosessa mielessä, siis esillä ja käsillä, niin se estää sinua näkemästä niitä asioita, jokka johtaa sinne päämäähräästi. Liika tavotteellisuus kovettaa ihmisen, vie energiaa, jäykistää ajattelun, ei jaksa eikä kestä.

No tämmöstä tänhään, menikös vaikeaksi, saattaa olla, että olen väärässäki, mutta jotenki näin mie elän, no jatkettaanpa ja isolla luottamuksella, annama pallaa!

Etusivulle tästä!



23.2.2016 Valot päälä, muttei kethään kotona!

Hetikko pelko tullee tai joku hätä, met karkaama tilantheesta.

Meän pitäs just sinä siunaamana hetkenä napata ittestä kiini ja antaa tilantteen olla ja keskittyä just tässä ja nyt -toellisuutteen ja antaa pelon ja hysterian mennä.

Meän pitäs toimia aivanko ei mithään hättää ois! Vaikka ois hätä, meän ei pitäs hättääntyä eikä alkaa ratkasseen ongelmaa eikä hoittaan asiaa.

Met saisima tarttua toihmeen vastako tilanne puhus meile ja antas ratkasun.

Sen näkkee siittäki, ettäkö tilanne on kypsä ratkasulle, met olema rauhottunu. On valot päälä ja met itte kotona!

Yksinkertasta ja niin totta. Jako met emmä tuota älyä, meitä pelotelhaan ja höntitethään, olema avuttomia ja aivottomia kaiken eessä. Kattokaapa meän yhtä saamatonta hallitustako ennenki ja yhtä avuottomia Ylen uutisiako ennenki. Ei niistä kannattas hättääntyä.

Hei hei hauskaa päivää ja tiättä tietenki itte ja nähhäämpä!

Etusivulle tästä!



18.2.2016 Jos kulet aina samojen ratkasujen kans, löyvvät ittesti aina ratkasemasta samoja ongelmia!

Semmonenko ongelmointi ja varsinki ongelmien ratkaseminen samoilla keinoilla yhä uuesthään ois hyvä huomata ja kattoa tarkoin. Tai siis huomata tuommonen ilmiö ylleensäki.

Jos päivästä toisseen hikkeentyy samasta asiasta tai ainako näkkee jotaki uutta tuttavaansa sortuu selittään sammaa asiaa ja sammaa ratkasua siihen tai olonsa helpottamisseen, kannattas vähän hoksata jotaki.

Jonku elämä ontuu pakolaisten takia ja hän kärsiikö EU tekkee huonosti. Joku hokkee köyhyyen lissääntymistä ympäriinsä ja syyttelee samoja tahoja päivästä toisseen. Joku valittaa yksinäisyyttään ja rasittaa lähi-ihmisiään loputtomilla vaatimuksillaan...

Joku siis kulkee saman työkalupakin kans ympärhiinsä ja on ihan mato löyttään tilantteita, rikkonaisia paikkoja ja asetelmia ja kuvioita, joita hän sitte pakkinsa työkaluilla päivästä toisseen paukuttaa, hajottaa, sahhaa, liimaa, yhistellee. Kärsii, vihhaa, surree, kokkee samoja tuntoja päivästä toisheen.

Elämä son lintalhaan ja rikkinäisyyksillä pilattu ja korjattavia asioita täynä ja ongelmia ja onnettomuuksia riittää, jos kesittyy löytähmään niitä.

Oi elämä, anna minun nähä laajemmin tätä elämää ja maailmaa. Maailma on edelleen hyvä, kaunis ja oikeuenmukanen, ko ymmärtää asiayhteyksiä ja ussein, jos tarpheeksi kaukaa kattoo.

Jos ongelma tai rikkinäinen tullee vasthaan, siihen ei siis ehkä käy net vanhat minun omat työkalupakkin konstit ja jakoavvaimet. Minun pitäs malttaa kattoa rauhassa koko kokonaisuus ja ymmärtää se mahollisimman tarkoin ja ymmärtää myös sen vaikutukset nyt ja korjauksen jälkheen...

No siis kriisistä ja draamasta toisseen tämä aika meitä tönnii ja pukkii ja tiphauttellee, älkää antako Ylen uutisten tai Iltalehen numeroitujen viisastelujen päättää oloanne tai asenteitanne...

Meni vähän epäselväksi, mutta jospa tässois alku jonku uuen, vappaamman ja luovemman elämisen. Toivoma niin, eiköstä vainki ja hei hei rakhaat ihmiset tällä samalla pallolla!

Etusivulle tästä!



28.11.2015 Ittensä puleeraajalle!

Kyllä tämä elämä on ihanaa
Näen ja kuulen ja voin jopa kävellä

Ja sitte mie nauroin yhtenä iltana
Kävelin pikkupätkän ihan fiksun ihmisen seurassa
Ja kysäsin, mitä kuuluu

Ja a vot
Vesivahinko kotona, konttorissa varkkaita
Maailma pahhuutta täynä
Suomiki konkursissa

Ja mie nauroin
Tosi ilosestikko sain sitte sanoa heipat
Ja marssin kotia

Ei herranjestas ihmiset
Sykkyröinti seis
Maailmassa on kaikkea: pientä keskikokoa ja suurta
Hyvvää ja pahhaa

Kaikila on joskus nuha
Sattuu kaikile kipeää aina joskus ja usseinki
Nokka ylös ja katse vähän kauemmaksi
Siittä omasta navasta
Omista kehhää kiertävistä ajatuksista

Se ihminen, josta tässä kerroin on oiken hyvinvoivan näkönen
On voimaa ja valtaa ihan tarpheeksi, jos multa kysyttään
Pukkeutuu tyylikkäästi
Käy varmasti lääkärissä ja kuntosalilla
On vakkuutukset kunnossa
Sinnese jäi vilkuttaan ja murehtiin
Eikä minun kuulumiset kuulostanu paljon milthään
Sen seikkaperäsen sykkyröinnin rinnalla

Sanopa se jopa mulle
Että mullon kaikki aina niin helppoa
Ja ihan siksiko mie olen semmonen
Sillä lailla
Enkä kysyny, minkälainen molen sen mielestä

Ei muutako sykköröikää, vatkuttakkaa omia murheita
Muistelkaa koko ajan kaikki loukkaukset ja hankalat ihmiset
Älkää vaan ikinä kokeko oman pienen elämän hyvvyyttä

Kauhenutta ja onnea
Ja jo ennenkö menetättä sen
Ihan kaiken met menetämä jonaki päivänä
Aikusen oikeasti

Niin korkea on taivas
Joka ikisessä päivässä on joku valo
Joka syämmessä on ilo
Ja hyvältä tuntuu omien poskien silo

Kokkeilkaapa ja jatkettaanpa ja nähhäämpä
Mutta älkää unohtako
Että muilaki on joskus nuha!

Etusivulle tästä!



23.10.2015 Höpöttelehmään siittä!

On semmosia muka aikusia, jokka saa ja vie ilonsa, leikkimielisyytensä jopa elämänhalunsa enämpi tai vähempi arkielämänsä ulkopuolelle ja pois rakkaittensa läheltä.

Pittää matkustaa ulkoomaille, harrastaa, lukea, käyä kursseja, haaveihlaan älyttömiä, kaivathaan mahdottoman perhään, viehään läpit päiväkottiin, vaikkolhan kotona, ei käyä kylässä lähheisten tykönä, tissutelhaan koti-illat kaljaa, kiukutelhaan hulluista naapureista ja missäse nyt kenenki kohala näkkyy.

Ei tehä sitä, mikä ois järkevää ja omastaki mielestä oiken. Ei ole aikaa eikä rahhaa ja ois monta muuta asiaa, jokka oikeasti pitäs tehä arjessä eikä mennä eikä viä muualle.

Ei nautita elämästä, omasta elämästä ja tekosyitä löytyy.

Son melkein muotiasia, niinko nykyhjään sanottaan. Ei tehä sitä, mikä tehä pitäs. Ei jakseta ja on liikaa stressiä tai eijjole rahhaa ja on ja eijjole.

Rauhottukkaa, aatelkaa pikkuhetki, missä asennossa net omat pikkuvarphaat on, miltä tukan juurissa tuntuu, onko selkä mutkalla ja muutelkaa oloa mukavammaksi ja sitte vielä aatelkaa hetki sitä, oiken eläytykkää ajatukseen, mitä jos kuolen huomenna. Tai lähheinen kuolee.

Joka hetki on kallisarvonen, ikinä koskhaan millonkhaan takasin pallaamaton ainutkertanen ohikiitävä hetki. Ja molhan toisillemme lainaa vain, niinko Mikko Alatalo laulaa ja totta puhhuu. Oma ruumiski on lainaa vaan.

Mitähän alkas tapahtua, jos leikkimielisen hellästi tarttusimme arkkeemme ja iloittisimma niitten lähheisimpien seurasta ihan vaan arkisesti tajuten, että sonse paras, maailman paras mitä meilon.

Hyvä alku on silitellä omia poskia ja avata tajuntaa, mistä kaikesta voisima olla kiitollisia, tiät kyllä itte. Älä anna minkhään eikä kenenkkään höntittää sinua, aattele itte!

Arkisin pöllöpääterhveisin hilkkapien ämmi onnentyär, jokon niin onnellinen ja ilonen vaikka mistä ja ittestä ensteks!

Etusivulle tästä!



20.10.2015 Saanko esitellä - minun Tyranni!

Mullahan son se Tyranni, joka kyykyttää ja saa stressit ja vitutukset muutamassa sekunnissa paikalle. No mie olen varppaillani sen Tyrannin kans eli hetikko älyän, että oma olo laskee, tarkistan onko Tyranni tullu paikalle.

Omasta olostani siis huomaan, onko Tyranni tullu paikalle! Olo siis laskee, tullee paha mieli.

En ennää jää usseinkhaan tutkihmaan, että mikä on tai mikä tuli, vaan ylleensä hetikko hoksaan Tyrannin, hoksaan myös ihan vaikika jonku lausseen tai tilantteen muutoksen tai virikkeen, joka kuttu Tyrannin pakalle ja sillon alko kolistelu alas syövereitä kohti. Puhelin on vihon viiminen, olen äärettömän herkkiä ja ihan yks tylsä puhelu hupsauttaa syöveriporthaita alas ja se käy nopeasti.

No siis siinäkö hoksaan, että nyt tuli Tyranni mitätöihmään, haukkuun tai jotaki, niin sillon mie riemastun, se oliki vain Tyranni, joka tuli paikalle. Toellisuuessa eijjole mithän hättää ja sillain pääsen päivä päivältä nopeammin takasin mielenrauhhaan.

En ennää analysoi, miksi olo laskee tai mikä se pani reagoihmaan huonosti, mie vaan katon nopeasti, mikä oli Tyrannin viesti ja sitte komennan sen helvettiin

No semmosen tuttavuuen molen ittestäni löytäny ja semmosen Tyrannin elämä on mulle lahjottanu, mutta mie selviän sen kanssa, kohan löyvvän sen, mutta jossen hoksaa, että son Tyranni tullu paikalle, alkaa kärsimys ja surkeus eikä mikhän ole mithän.

Nojoo tämä asia oli tässä, hauskaa iltaa ja voikaa hyvin tai niinko itte haluatta ja teile on mahollista.

Rakastavia ja ilosia ja tasapainosia terhveisiä
t. hilkkapien onnentyär ämmi ja poislähetetty Tyranni!

t. hilkkapien onnentyär ämmi ja pieni tunnekoulu!

Etusivulle tästä!



3.9.2015 Tuntheellinen ihminen

Katon ikkunasta ulos
Ootan
Ja ootan
Ootan ihan mitä vain
Oikeastaanko aattelen tarkoin
Kaikki kelpaa ootettavaksi

Ootan mitä tahansa
Ootan aina jotaki
Ootan epätoivosesti
On tylsää ja ikävää ja vaikeaa
Lyhyitä on ne onnenhetket, jollon en oota

Ootan parempaa huomista
Parempia naapureita
Parempia politiikkoja
Parempia ilmoja
Parempia sukulaisia
Parempaa parisuhetta
Ootan ja ootan
Enkä oiken uskalla aatella ees, mitä ootan
Siinä olen yksin ja ootan

Oikeastihan kaikki on minut jättäny
Molen niin hankala
Ruma ja huono
Ja nyt alan arvostelheen itteä
Kukas tämmösestä nyt välittäs
Ei kukhan tykkää minusta
Mullei ole kethän, josta tykätä

Koko ajan jonku pitäs rimpuilla minun kans
Pitäs olla koko ajan menossa joku shouw
PItäskö olla aina joku lohuttaja
Joku ymmärtäjä, joka säälis minua
Joka kuuntelis murheitani
Pitäs saaha selittää ja puhua jollekki ihan kaikesta
Toistaa elämäni vaikeutta
Yhä uuestaan selittää kaikkia kamalia sattumisia

Tai olen niin yksin
Pitkiä aikoja, etten tapaa ees kettään
Ääniki menneeko ei puhu kenenkkään kans
Sehän on ihan luvatonta
Yksinäisyys on sopimatonta, mediakkihan sen sannoo

Jos on jo pikkusena ollu yksin
Tuntee yksinäisyyen, vanha tuttu
Entä jos pelkää tulevansa hylätyksi
Voisko alkaa hylätyksitulemisen tuntheen tutuksi
Voisko oppia elähmään tuntojensa kans

Meissä kaikissa on kaikkea
Jos kärsii jostaki, vois kattoa sitä
Kipu ei ole kärsimistä
No siis kuitenki, vois antaa sen jonku tuntheen tulla
Pikkuhiljaa ehkä antaa sen tulla ihan lähele

Antaa tulla yhä lähemmäksi sen pahan tuntteen
Ihan liki
Selittämättä
Torjumatta
Työntämättä pois
Reagoimatta mitenkkään siihen tuntteesseen
Vain kokea sitä tunnetta

Jos mahollista pysy just siinä hetkessä
Hetkessä, jossa se paha tunne tuli
Älä liiku, henggitä vain
Tunne se tunne
Koe sitä pahinta tunnettasti
Tunnetta ei tartte pelätä

Voit rauhottaa itte itteä, sitä tunnetta ei tartte pelätä
Lohuta itteä, ei mithän hättää
Ja taas, koe sitä tunnetta
Yhä uuestaan
Jatka tutustumista tunteissiisti
Jatka rauhassa, ei mittään hättää
Eikä kiirettä
Vaikka kerran päivässä, ainako tillaisuus
Kysy itteltä, missä se tunne nyt on
Ja taas kuuntele ja kato sitä pahinta tunnettasti

Anna itkun tulla, mutta älä jää itkehmään
Älä ala vellohmaan, että kuinka sillonki
Älä kehittele mittään draamoja
Älä selitä ympäriinsä olojasi
Älä muuta mitään ulkoista ympärilläsi
On kyse sinusta ittestästi
Kyse on sinun mielessä olevista asioista
Olet niinko tekemässä mielesi siivousta

Tutustu siihen tuntteesseesti
Hyväksy se
Jos voit juttele sille
Hyväksy se paha tunne
Ja sano sille sitte, että nähty olet, voit mennä

Ja sitte seuraava pelko tai muisto käsittelhyyn
Löyvvä se tunne ja itke taas
Hyväksy se seuraava tunne
Itke ja päästä se menehmään, voi mennä
Hyväksy se ja ne kaikki
Ja päästä ne menehmään yks toisensa perhään
Päivä päivältä
Ja taas se sama uuesthaan

Näin voit käsitellä kaikkia ongelmiasti
Kaikkea mikä mieltästi vaivaa
Hyväksy itsesi
Hyväksy tunteesi
Tunne kerrallaan
Hetki kerrallaan
Tapaus ja tilanne kerrallaan
Ja taas alotat alusta
Helppoa meile ei ole luvattukkaan

Ja nyt tullee tärkeää
Tunteesi ei ole todellisuutta
Ne ovat sinulle totta, mutteivät vastaa todellisuutta

Voiskohan sitä jollaki konstila alkaa ittensä ystäväksi
Tutkia itte, mitä mie itte tartten
Hoitaa ommaa oloa
Ihan itte hoitaa ommaa oloa?
Kyllä, ommaa oloa voi hoitaa
Molhan kaikki koko ajan perilä ja valhmiita
Kaikki on hyvin
Molhan hyviä ja ihania ja kauhniita
Olhan rakhaita, joohan
No jatkethaanpa taas
Pärjäihlään
Ja se riittää!

t. hilkkapien onnentyär ämmi ja pieni tunnekoulu!

Etusivulle tästä!



27.7.2015 Asioiden näkeminen sinänsä

Kun otan selvää asioista eri asinatuntijoiden kanssa ja myös eri foorumeilla, olen huomannut, että ihmiset ei keskity itse asiaan. On jos jonkulaista ylä- ja ala-ajatusta, alkaa välttely ja mieluiten siirrettäs asia pois käsistä. Puhuvat omasta jostakin maailmastaan tai näkemyksestään tai asemasta käsin. Alkavat puhua ihmisistä, tunteista, jopa siitä saako olla tunteita ja itse asiaan pääseminen vie ainakin aikaa. Virkamiehetki sössöttää senttimenttaalista höpinää ja perusteluja ja määräyksiä, eikä käy kiinni itte asiaan, voi voi. Arkajalka-sekopäitä haluttas sanoa ja sanonki.

On todella vaikeaa saada tietoa ja selvyyttä ja selvää itte asioista. Ihmiset ovat kiinnostuneita mielipiteistä tai ihmisistä, kun pitäisi puhua ja käsitellä asiaa.

Luoja varjelkkoon ihmiset, kattokaa asioita ja ilmiöitä sinänsä. Älkää viekö huomiota ilmiön ympärillä vaikuttaviin tuntoihin tai asioihin tai ihmisten mielipitteissiin tai kuka sanonu mitä milloinki. Tai se jatkuva pyrkimys, että ei käsiteltäs koko asiaa, joka kuuluu kuitenkin omiin tehtäviin. Yritys ohittaa asia, johon kuitenki on sekkaannuttu.

Asiat asioina, se on todellakin viisaasti sanottu. Ihan tavallisista asioistakaan ei saa selvää, olen huomannut. Alkaa joku ihmeellinen tunnetason vääntö tai akateeminen viisastelu tai asia ei kuulu minulle, tyhjänpäiväinen jaarittelu, joka ei johda edes asiaan jopa että asian käsittelyyn. Vakavaa kaikkien enenrgian hukkaamista.

Ei sanota julki itte asiaa, miten asian kanssa on. Kierrellään ja selitettään jotaki höttöä itte asian ympäriltä. Näen juoruilun halua, henkilöön käyvää uteliaisuutta ja jatkuvaa manipulointia, joka sekottaa ihmisen oman päänki. Ihmiset ei saata ees ilmeisesti katsoa asiaa. Ei uskalleta kattoa vaan sitä asiaa, mitä ja miten se asia on.

Objektiivinen asioitten kohtaaminen ja selkeä asioiden käsittely on harvinaista herkkua, tapaan todella harvoin. No jatkettaanpa ja hei hei!

Etusivulle tästä!



27.7.2015 Kuppi nurin

Aluksi vanha tarina miehestä, joka meni gurun tykö kyselemään asioista. Guru halusi tarjota teetä ja laitteli teen pöytään ja sitte alko kaatamaan teetä miehen kuppiin. Ja kaato ja kaato. Lopulta mies sano, että tee menee yli. Guru istui alas ja sanoi, niin juuri, jos kuppi on täynnä, siihen ei mahdu lisää.

Siihen sitä sortuu, lukkee ja ihhailee ja kuuntelee kaikkea mahdollista kahjouutisista viissaitten juttuihin ja oma kuppi on jo valhmiiksi tapötäynnä. Meillä on kupit täynnä oppeja ja vaatimuksia ja toisten ja omia ajatuksia ja tuntoja. Keskeneräisiä ja käsittelemättömiä höpinöitä. Mieli ähkyssä kaikkea stressaavaa, epäselvää, vaikeaa.

Meidän kuuntelemisen taito on hyvin heikkoa. Oma sanominen ja kertominen ja tietäminen esteenä? Ja usein ajattelemme, että oikeastihan met itte tiämä omat jutut. Olavi Tähtelä sano aina, että jumaloi elämääsi, älä tapaasi elää.

Helposti me pyöritämä päässä omia käsityksiä, vääriä ja oikeita. Vanhoja ajatushullutuksia, ala-arvoisia ajatuksia ja tietämisiä. Emmekä edes hoksaa, mitä kaikkea oma pieni pää jauhaa ja kuinka oma sydän on täynnä kaiken maailman vanhoja tapahtumia, huolta, pelkoja ja suruja.

Jos kuppi on täynnä, niin kuppi pitää kaataa, ihan itse? Päästää irti. Antaa ajatusten mennä, mielipitteittein ja jopa tunteitten. Sen älyäminen ei ole helppoa, mutta harjotus tekkee mestarin ja aina saamme aloittaa alusta.

Siis anna ajatusten tulla, ota niistä aina yksi kerrallaan ikäänkuin omalle kämmenelle, kuuntele sitä hetki, siis sitä ajatusta, sillä on joku viesti, kiitä sitä ja huomioi sen ajatuksen vaikutusta sinussa ja päästä se sitte menemään.

Näin voit käsitellä jopa asioitasi. Tutkia tuntojasi. Alat itse löytää omia haavojasi ja näin ne puhdistuvat. Kohtaamalla. Ei arvostelemalla eikä moralisoimalla. Katsomalla. Kohtaamalla surun, suru vapautuu ja sinä vapaudut.

Meillä on vain yksi kuppi jokaisella ja kun se on täynnä, tulee stressiä, masennusta, voimien vähentymistä. Siinä voi olla tiivistä vanhaa hapanta vanhentunutta mitä tahansa, niin paljon, ettei uutta mahdu. Kun puhumme asioita yhä uudestaan, ne menee kuppiimme yhä tiiviimmin?

No pitäskö sitä uutta sitten mahtua. No pitäs, tarvitsemme uutta. Valoa ja iloa ja tuoretta elämämme ja mielemme voimavaraksi. Saamme käyttöömme omia meille kuuluvia elämisenvoimia.

Seuraavassa monologissa uutta kuppeihin sen viimisen tipan merkeissä ja senkin me tutkimme, kun kuppi kaatu vahingossa. Ja se ilmiö, kun joku kaataa kuppinsa jatkuvasti niskaamme? Hei hei nähhäänpä ja kupit nurin!

Etusivulle tästä!



21.7.2015 Aina sinulla on ollut hyvät syyt

Olemme aina tehneet hyvin ja meillä on ollut hyvät syyt tehdä niin kuin olemme tehneet. Aina teemme parhaamme, emme pysty parempaan. Emme osanneet tehdä toisin.

Eikä toinen parempi toista. Myös se toinen ihminen tekee aina parhaansa. Joka hetki. Hänelläkin on omat hyvät syynsä.

Tästä lähdetään, kaikki tekevät aina parhaansa eikä toinen parempi toista?

Eikä kukaan ole antanut meille tuomarin tehtävää. Jumalaksi meidän ei saa alkaa. Eikä tuomariksi. Ei meidän tule tuomita toisiamme. Eikä meidän pidä moittia itseämme. Jos yksi sormi osoittaa toista, neljä osoittaa itseämme.

Meidän ei tule olla mukana sellaisessa. Ihmisiä ei tuomita eikä arvostella rumasti. Sellaiseen ei kannata voimiaan tuhlata. Kaikki ollaan jonku äitin lapsia, ajatteleppa sitä. Oikeasti pysähdy ja ajattele, kuinka jokainen äiti tekee parhaansa ja hänen lapsensa panee vielä paremmaksi.

Ajattelen, että tällaisista ajatuksista, kun lähdemme, olemma vapaita ja energisiä luomaan omaa elämäämme, vapaita tekemään kaikkemme.

On vakavaa elämänvoimien tuhlausta syyttää ja moittia itseä tai muita. Tekoja voimme katsoa ja sehän on jo sitten toinen luku, nähdään sitten, hei hei pai pai!

Etusivulle tästä!



18.7.2015 Lahjomattomat tunteet

Nonniin, olen jo tutkinut kanssasi sitä, että on tosiasia, että voimme menettää kaiken, ihan kaiken ja menetämmekin. Entäs sitten. Kaikkihan sen tietävät.

Mutta jos eläydyt siihen, että menettäisit vaikka työsi. Miltä se tuntuisi. Tai jotain, mikä sinulle on tärkeää, niin menettäisit sen, miltä se tuntuisi. Koe vaan pieni hetki, miltä tuntuisi juuri sinusta, jos menettäisit työsti. Tulee pelko, paha mieli, hätä. Tarraat vielä enemmän ajatukseen, että toivottavasti et menetä työtäsi.

Nyt laita silmäsi hetkeksi kiinni ja eläydy kunnolla siihen, miltä tuntuu. Henggitä niin kuin henggität, mutta älä liiku äläkä muuta asentoa, Anna tunteen tulla. Älä lähe miettimään, mitä sitten, vaan koe sitä tunnettasi - ja hetken mentyä, päästä tunne menemään, huokaa ja paranna asentoa, jos haluat. Siis ole tietoinen tunteestasi, mutta päästä se menemään.

Katsele ympärillesi ja kerro itsellesi, mikä tilanne sinulla oikeasti tässä ja nyt on. Lohduttele itseäsi, ei ole mitään hätää minäpieni!

Elämä on ja yllättää. Meiltä vaaditaan niin paljon, Sellaistakin, mitä emme halua alkaa tai tehdä. On ihmisiä, jotka haluavat rajoittaa vapauttasi, usein ehkä kieltävät sinulta sen, mitä sinä haluat ja tarvitset? Sinua suututtaa sellainen.

Nooh se suuttumus on tunne. Kokeileppa tervehtiä sitä tunnetta ja muistele ehkä niitä muitakin samanmoisia tunteita ja anna sitten tunteen mennä. Tutki pikkuhetki, oliko suuttumuksellasi jokin viesti sinulle. Anna viestinkin tulla tajuntaasi ja päästä se sitte menemään.

Ole vappaa ja ilonen ja silonen ja anna tuntheitten tuntua, niilä on sulle asiaa eikä net valehtele sulle, non tuntteita! Tuntheet ei ole koko totuus, herrää todellisuuteen ja anna tunteiden olla ja mennä ja ole vappaa valitsemaan! Hei hei!

Etusivulle tästä!



17.7.2015 Tahdon voima

No nyt haluan tutkia sitä, että mitähän me oiken haluamme elämässämme. No, me haluamme juuri sitä mitä meillä on? Olemme luoneet semmosta elämää kuin mitä elämme?

Ei tietenkään, niinkuin kirjaimellisesti, mutta pitemmällä viiveellä, se taitaa olla just niin. Elämmme just niinko haluamme elää.

Se jotain, mitä me tuolta jonkun ikiaikaisten vanhojen tähtien sisuksista syntynheet tuomme matkassamme tänne maailhmaan ja mitä siis sitten kaiken kanssa täällä teemme?

Jos meilä ikimaailmassa joku oma tahto on, niin eikösse tarkota, että tässä olhaan, tätä kaikkea met olema ihan itte touhunheet.

Kato sieki ympärillesti, sullon lainaksi annettu sinun keho, se sinun fyysinen ympäristö, mikä sulla on tämän hetken elämää varten ja ne ihmissuhteet kans, lainaa vaan. Kaikki olhaan vanhojen tähtien sisuksia täälä pyörimässä.

Minusta nämä ajatukset on niin isoja, että tämän elämän hetkien ihmeellisyys ja arvokkuus tullee ilmiselväksi.

Entäs ne kaikki voimat, joita täälä maailmassa on. Onko täällä sinun mielestä voimia, paljon hyviä voimia? Ja sehän on tahto, jolla met niitä voimia ohjailema.

Hauskoja voimien ohjailuja tähänki päihväästi Onnea ja siunausta sie rakas ja ihana ihminen itte siinä ja syänmerkki!

Etusivulle tästä!



16.7.2015 Iloinen lainaaja

No nyt tuosta Kreikan ja EU:n ja sen lentokoneturman tiimoilta mietin meidän turtvallisuushakuisuuttamme. Turvallisuus on vain harhaa.

Tutkimmepa sitä, että mitä meille itselle tapahtuisi, jos meiltä otettaisiin pois kaikki muu paitsi meän oma elämä. Ystävät katoais, koti katoais, ei olisi rahaa, ei omaisuutta, ei edes viranomaisia.

Jos oiken eläydymme tilanteeseen, jossa meillä ei olisikaan sitä, mitä meillä nyt on, alkais tuntua todella toiselta. Ei olis enää ketään, joka aattelis minua tai ketä minä ajattelisin. Ei olis ketään muuta kuin mie itte.

Eikö sitä olisi silloin tosi vappaa olo, kun ei olis työhuolia, ei tarttis pelätä rakkaiden puolesta. Olisiko se itsenäisyyttä, itsellisyyttä. Saisi olla kuin taivaan lintu ja - niin mitä sitten?

Ja sellaista tapahtuu vai mitä? Täälä maailmassa kulkee kirjattomia ja karjattomia miehiä ja naisia ja lapsia Eino Leinon sanoin. Ihan täällä koto-Suomessakin ilman asuntoa, terveydenhuoltoa ja ruokakin sattumanvaraista löytämistä? Miltähän niistä tuntuu?

No oikeasti herätys ihmiset, meilä ei ole mitään. Kaikki on vain lainaa , ja kaikki hyvin!

Etusivulle tästä!



15.7.2015 Siunattu alku

Aloitan tänä kesäisenä onnenpäivänäni nämä valmennusmonologini. Tervetuloa kaverit rakhaat, ilman teitä, tässei ois mithään järkeä, onnekseni ootta olemassa, jess ja jee!

Olen niin iloinen monesta henkilökohtaisesta onnenpotkusta, jonka elämä on mulle tällännyt ja täräyttänyt milloin mihinkin ja viime vuodet ovat järjestelleet elämääni yhä parempaan tilaan!

Joka päivä en ole kiittänyt, mutta nyt, kun katson taaksepäin, voin vain kiittää. Sadonkorjuuta on menossa ja yhtä aikaa uusia tuulia tulossa, tervetuloa matkaan.

Niinkuin sekin, että joka päivä aloitan alusta. Yhä uudestaan, yhä uusissa asioissa. Ja nyt meen tekkeen ruokaa ja kerron sitte lissää ehkä huomenna, että mitä minun päässä liikkuu ja mitä haluan jakkaa sinun kans, hei hei pus pus!

Hilkka Laronia

Etusivulle tästä!