Timantit liikkeellä
Etusivu Valmennan Runoilen Suren Rakastan Olen


Timantit liikkeellä
Äiti oli syntyny Viipurissa 1935 ja kuoli Torniossa 1985. Äiti kuoli yhtäkkiä seisovilta jaloilta ja sehän oli sokki ja sanomattoman kipeä kokemus mulle ja niin monile muille. Osa ommaa selviytymistäni oli se, että tehin äitin hautajaiskuvista albumin, jonka tekstit näkyvät nyt tuola alempana isän albumitekstien perässä.

Isän elämän (1928-2012) viimisistä sivuista tehin kans valokuva-albumin ja tässä on nyt sitte ensin siihen isän albumhiin kirjottamiani sanoja ja tekstejä

Ko äiti kuoli, yks minun haikeus oli, etten näe äitin vanhenemista enkä voinu vuorostani hoitaa häntä, niinko hän saattohoiti isänki kans mummoni, äidinäidin, heän omassa kodissaan. Mutta mie sain nähä isän vanhenemisen ja sain saattohoitaa isän hänen kotohnaan, hänen pyynnöstään.

Kaks kuukautta yötä päivää isän kans kahestaan. Paitsi isän ystävät kävivät uskollisesti tervehtimässä, vaikka ussein isä jo nukkuki koko vierailun ajan. Ja Matti veljeni kävi päästään minut käymään kaupassa ja kävelyllä.

Otin tehtävän tai paikan ja se oli juhlaa, vaikka isän tuskat on vieläki semmosta, joka tuntuu vaikealta mulle. Isällä todettiin 23.12.2011 melanooma ja etäpesäkkeet levinneet ympäri ruumista, joten kuolemaa alettiin oottaan heti. Kuolema tuli kuitenki vasta elokuussa 2012 ja etäpesäkkeet lopulta päällekkipäin isoja ja vuotavia.

Se kesä oli kuitenki siis aivan ihmeellinen kesän mittanen matka. Ja saattamiseni oli mahollista vain siksi, että isä oli rohkea ja uskalsi kohata elämänsä ja kuolemamansa.

Laitan teksteihin sulkuihin myöhemmät ja albumeitten ulkopuoliset lisäykset.

Hilkka 15.8.2016

___________________________________________


Isän elämän (1928-2012)
viimiset sivut



Mettät kasvaa
ja joki virtaa,
kaikki hyvin.




Opeta minut tuntemaan kuolema
ja jatkamaan elämääni.
Opeta minua rakastamaan elämää
ja olemaan pelkäämättä kuolemaa.




Toivotan Sulle
hyvää matkaa
minne sitten
oletkin matkalla!




Niin vaikeaa olla pikkuhilkalla.
Ittensä keskellä.




Kutominenki pitää minut tolpilhani.
Isäki niin tykkää ko mie kuon.




Niin haikea ilme (kuvassa)
kuin oli oloki.
Isä!




Saara tuli ainaki kerran viikossa Oulusta Tornioon
Oskarin ja muittenki kans
Kyllään
Ja aina luulima
Että viimisen kerran
Aina kuvia isästä ja Oskarista
Isä halus, että tulevat
Ja halus, että otettaan kuvia
Ylleensä väsyny ja kipeä isä, kattoo kuvissa minua.




Marjapieni siskoni mun voi huonosti
Iho oli rikki ja kutisi, tukka lähti pälvinä
Mutta elettiin nekki ajat
Ja Oskari ilahutti ja anto voimia meile kaikile
(kuvassa marja oskari sylissä)




"Kaikki on kaunista minulle
tämän ilman kannen alla:
ilo, murhe, itku, nauru
luonto, maailma, lokakin,
rauha suuren rakkauden,
vihurit vihan ja lemmen:
kaikell on kajastuksensa
Luojan suuresta suvesta,
ikuisesta auringosta
tähtitarhojen takana."
- Eino Leino




Autioita hiljaisia pilviä.
Hiljaisia aamuja.
Pitkiä hiljaisia iltoja.
Tunnista tuntiin, päivästä toiseen.




Vaikeaa mulle oli isän kipeä ruumis.
Ihaninta elämä - ja isän viisaus ja rohkeus.
Isä henggitti.
Kaikki turha karissu pois.




Isä luotti.
En tiä mihin, elämään ja kuolemaan.
Rakkautteen.
Itteensä.
Ja minnuunki.
Vai oliko se luottamista.
Tai rakastamista.
Se oli sitä mitä maailmankaikkus on.
Jumala on sitä, mitä se oli.




Tasavertasta kohtaamista.
Olla vaan olemassa.
Olla olemassa, ko kerta on olemassa.
Olla olemassa samoissa huohneissa.
Ko kerta toinenki sielä oli.
Ei mithän draamoja eikä minäparkoja.
Ei kipeä ja terve, olthin vain ja henggitettiin
Pikkuihmisiä vaan olthiin.




Hiljasta
Niin hiljasta
Kaikki hyvin




Kaikesta, ihan kaikesta huolimatta
Kaikki tasan
Valmista
Kaikki hyvin




Hiljasta ja yksinkertasta
Meillä ei ole pelättävvää
Ei huolta
Ei ehkä aikaakkaan




Kaunista aamupäivää puna-ailakit
ja sie, jolla on surua, huolta, hättää
sulle voimia ja mielenrauhaa
henggitämä kaiken kans
ja mulla ittelä kaikki hyvin
ja itkun takana kiitollisuus
ilo ja mielen avaruus!




"Kaikk on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää."
- Eino Leino




Ei mitään uskoa
ei mitään toivoa
ja sentään toimia.




"Koskena kohista
lampena levätä
merenä myrskytä
pilvinä piristä
kohtalo itsensä etsijän on
- syöksyä, haihtua aurinkohon."
(en tiä kenen, muttei minun itteni)




Vielä jatkuu autioita hiljaisia päiviä
Tunti tunnin perhään
Päivästä toisseen
Pahinta isän kipeä ruumis
Ihaninta elämä, joka päivä
Tunnista tunttiin
Sittekki aina joku suuri hyväksyminen!




Kuoleman tullen
Aution ihmeellisen
Vaikea viesti
Sammu siunattu liekki!




Kaikkeen niinko tottuu
Ja taas mie itken
Ei mulla ole hättää
Mie vain itken välilä!




"Ikuinen lepo pilvessä
lapsuuden maassa
niityllä poutapilvien alla
lähellä kotia
täältä en enää lähde. Ikinä!"
- Lassi Nummi




"Kukkaniityllä liike on laannut.
Enää ei tunnu tuulien ajo.
Taivaanrannassa vaaleni
viipyvä kajo.
Taivas on niinkuin hopeamalja,
niinkuin ääretön hopeamalja
rauhaa tulvillaan.
Olen vain kukkanen lähellä maata,
lehti ei kanna, ei irtoa juuri.
Taivas on ylläni
tajuamattoman suuri.
Sentään on ihanaa olla pieni,
olla kuin malja aivan pieni
rauhaa tulvillaan."
- Aila Meriluoto




"Me lähdemme elämästä
emmekä kuitenkaan lähde.
Me elämme edelleen kaikessa,
mitä olemme tehneet.
Kaikki, mitä olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet,
jää elämään ja valaisee toisten teitä.
me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole,
vaan elämmme niiden sydämissä,
jotka ovat rakastaneet meitä."
- Martti Lindgvist




"Helppo on maata
päivätyön tehneen,
rauha on palkka,
raatajan parhain."
- Eino Leino




Väylähän se meille puhhuu
Kuuntelema sitä ja itkemä
Itkemä taas välilä
Mie itken
Iloitten kyllä enämpi
Niinhän meilon ollu puhe
Viimisseen vihellykseen lippu korkealla
Kyllä se tästä!




Hiillos himmene,
virvat
nousevat kangastuksina kaukaa.
Yksilön rajat
raukeaa.




"Niityn yllä usvaa,
takana metsän tumma raja.
Mikään ei liiku. Joku vain katsoo
ja näkee
niityn yli niityn, usvan."
- Lassi Nummi




Astun nyt asetonna
eteesi, elämän Talvi.
Muuta ei suojusta mulla
sydämeni syke yksin.
Niin on maani matka,
sydän syntymäkotini,
oma silmä oppahani,
oma askel aatteheni,
oma taival toiveheni,
oma itse ihmiseni.




"Ihminen sulautuu ikuisuuteen
niin kuin kesä sulautuu syksyyn,
päivä yöhön, murhe kiitollisuuteen
ja kaikki lopulta valon syliin."
- Pia Perkiö




"En ma enää aja virvatulta,
ompa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympärilläin elonpiiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie,
tuntemattomahan tupahan vie."
- Eino Leino




"Voi hyvin, edeltämennyt,
tervehdi puolestamme maailmankaikkeutta.
Lepo ja rauha ympäröiköön sinut."
- Eeva Kilpi




Kauhniita kukkia kannan kännyssäni,
kannan syämmessäni,
teitä mie kiitän kulkiessani,
elämän myllerryksissäni,
ei helppoa kellään,
näin sitä leikitellään,
naamakirjan välityksellä,
huomenta ja iltaa sulle
ja kiitos nasuilusta
nasulasten
toivottavasti
on lysti olla!




"On elon aika lyhyt kullakin,
siis palakaamme lieskoin leimuavin,
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää, mut henki taivahalle."
- Eino Leino




Hiljanen kapunki
Hiljanen mieli
Väsymystä
Haikeutta
Hetkittäin hättäännystä!




"Painavi mieleni
kuin kaikki maa.
Vaipuu jo eloni
sammalten taa.

Ikihonkain siimekseen
yksin nyt jään.
Menneet on linnut sen,
lehvät vain nään.

Sulkeutuu maailma kerran
ihmisen eestä.
Laulunsa viimeinen
taivaisiin soi.

Syämmeni kyyneleet
kuin kastetta ois.
Mukana tuulen
ne kulkeutuu pois.

Sulkeutuu maailma kerran
ihmisen eestä.
Laulunsa viimeinen
taivaisiin soi."
(en tiä kenen, muttei omani)



"Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"

- Johanna Kurkela




"On maa,
johon kaikki polut katoaa,
ken siellä on, ei katso heijastusta,
mi meitä valaisee, kun tie on musta,
hän katsoo silmiin itse Olevaa,
on rauhan maa."
- Saima Harmaja




Sydän hellänä
Hyvillä mielin
Silti
Ämmi ryömii ja rämisee
Tietää, kaikki hyvin
Ja jokhainen täältä lähtee
Ompa matka minne lie
Nyt tai toisena päivänä!
- Hilkkapien




Son uskallettava
Son uskottava päivien hyvvyytteen
Elämän kauhneutteen ja oikeuenmukasuutteen
Tai ei sole pakko
Vallassasti
Menkhöön niinko mennee
Olet loistava valo täälä maailmassa
Elämän ja kuoleman juhlat jatkukkoon!
- Hilkka Laronia




Kukhaan muu ei ojjole koskhaan ollu tässä hetkessä
Tässä tämän hetken ja elämän kohassa
Tämä hetki ja avaruus tässä ja nyt
Jostaki on tultu
Kaikki olema koko ajan valhmiita
Koko ajan perilä
Tuntemattoman eessä!
- Rakhauella, kunnioituksella ja syän hellänä hilkkapien!




Kello viien runo
tänä päivänä
tätä elokuuta.
Ole vain hilkkapien ja henggitä rauhassa
Ole ja henggitä
uskalla
hetki kerrallansa.
On ilta, jospa mie vielä vähän virkkaan tässä!
- Hilkkapien niin pieni ja met kaikki pikkuset
elämän ja kuoleman maailmassa!




Ruusun kukka kuihtuu
Terälehet tippuu
Mie tällään tipahtaneita
Syämmen muottoon
Ja sillon tippu lissää siihen päälle!
- Hilkkapien




Vettä sattaa
niinko minun itkemiset
tippus taihvaasta.
Anna mennä,
itke joka itku
pohjaan saakka,
itke vaphaasti hilkkapien!




Taivas kantaa tuulimoita
maa kukkaloita
ilahuttaa tai sitte ei ilahuta,
pyyhimä kyyneleitä,
elämä koskettaa,
puut, ruoho viheröi,
ämmi tässä höpinöi hiljaa,
lähellä,
elämän toellisuutta!




Enkä mie koko ajan märise,
mie selitän ja silitän ja virkkaan
ja nauran jopa välilä
ja nyt toivotan
hyvvää yötä kaikki.
- hilkkapien




Aika on jäähyväisten
ja varjoisat veet
ja niin kaunis on maa,
mettät kasvaa
ja joki virtaa.
Kaikki hyvin.
- hilkkapikkuruinen




Minun rakas isä
Meän rakas ihana isä
Meän ihana rakas niin ihana vaari




Rajalla häilyvällä
Murtuu hiljaa
Hengitystä viimisellä rajalla
Kuoleman rajalla
Kaikki on hiljaa




Olet vappaa
Voit lähteä
Sinun ei tartte pelätä
Olet niin hyvä
Ikihyvä
Kaikki hyvin




Läsnäolemista
Kaikesta huolimatta
- Hilkka Anneli




Piän käestä
Toinen käsiottallasti isä
Mie en voi ymmärtää
Pienet kärsivät tähet kattoo meitä




Keveästi saaren yli
Rohkeasti
On niin kaunista nyt




Tähet kertovat kauhniisti meistä
Tähet kattovat meitä
Pilvet kulkee keveästi pitkin taivasta
Pieni Rakas Antti ei kärsi ennää ikinä mittään.




Kaikki on hyvin.
Oletko isä,
oletko isä sylissä toisten maailmojen.




Kaikki hyvin
Ihanat pilvet taivaalla
Tornion joki virtaa
Mettät kasvaa




Kiitän isä
Elämä kiittää
Elämäni kiittää sinua isä!




Lippu puolitangossa,
isän kuolinpäivä oli eilen.
Eilen oli molkkapouta,
niinko isä ruukasi sanoa.
Eilen sie isä kuolit,
tänhään on ensimmäinen päivä ilman issää.
Kyllä, kyllä mie pärjään,
met pärjäämä kaikin!




Minun maailman paras ihana isä kuoli.
Kaikki hyvin.
Sain olla vieressä,
sanat oli sanottu,
olin kaverina isän vieressä,
ko isä kuoli.
Olit rakas sulonen ja ihana niin ihana isä.

Isän parta oli mahtava.
Parta jäi komeasti naahmaan
ja villasukat laitoin jalkhaan.

Kaikki laitoima sievästi
minun ihanan isän kauhniille ruuhmiille.
Isä sai jättää niin kipeän ruumiinsa.
Isä on kuollu.
Eilen isä kuoli.
Isä kuoli vähän tuon runon jälkheen,
jokon tuossa edellisenä.

Ihana tapahtuma,
olen hyvällä mielellä
ja itkunen
ja syän hellänä.

Isä toivo, että olema hyvällä mielellä
ja iloittema hänen hyvästä ja ylikki hyvästä pitkästä elämästä.

Isä halusi olla kotona.
Isä halusi, että mie olen kaverina.
Ja sen sain tehä.
Syän on hellä.
Mieli hyvä ja onnellinen pikkuhilkalla,
kaikki hyvin
ja mulla on uus ihana aamu.

Niin, niin ja rakhaat kultaset naamaväärttit,
isä rakasti naamakirjaa
ja minun höpinöistä taisi tykätä
ja siittäko kerroin, mitä täälä naamakirjassa tapahtuu.

Nyt olen tullu kotia
ja syän turtana halusin kertoa,
mitä mulle nyt kuuluu
ja kirjotan vastaki kuulkaa ihan niinko on
ja tuntuu,
elämä on niin kallisarvosta,
joka päivä on kultakimpale
ja pala jumalallista lahjaa.
Minun kultainen ihana isä on silti pois.
Kaikki hyvin ja pärjäihlään.

Kuopus muuten nukkuu tuossa salin ruususohvalla,
soli tilanu lentoliput
ja olit oottamassa täälä minun kotona,
ko tulin.

Vaari on kuollu vunukoilta ja minun kläpeiltä,
täällä nyt jaksethaan itkeä ja puhua ja nauraa kans.

Jokohan naamakirjaki halkes,
ko kirjotin näin täythöön!

t. ämmi hilkkapien kyyneleet naamalla.




Isän kuolinilmotus ja sen toivomuksesta yks kaistanen, runo ei monta sannaa ja muutenkihan isä tiesi ja osasi sanoa, miten halusi.

Isä oli lopulta niin ekologinenki, että äitimaalla ois mahollisuuksia tulevien polvien kans. Ja siis ihan kaikessa aatos, että emmä tuhlais turhuuksiin, ihmiset, elläimet ja kasvit olit sille rakhaita.

Emmie tarkota mitenkkään sanoa, että ossaisin olla ja ellää, en semmosta sano, jokhaisella omat surunsa ja ikiomat surutiensä. Isä halus, että meillä ois juhlaa nyt ja meillä on.

Hetkittäin levottomia, järkyttynheitä tuntteita ja oloja, niitä on ja saa olla, tervehin niitä ystävällisesti ja ylleensä itkien.

Joulusta asti met tätä hetkeä ja aikaa aattelima ja ootima, lääkäri sano, että ei tiä, vaikka huomena, mutta elokuun kaheksantteen asti met porukalla kuljima.

- Hilkka




(Kuolinilmotuksessa luki näin:)

Rakkaamme
Antti Kaarlo Pöykkö
30.7.1928 Tornio - 9.8.2012 Tornio

Mettät kasvaa
ja joki virtaa
kaikki hyvin.

Hilkka
Anja ja Matti
Marja ja Aarne
lastenlapset
lastenlastenlapset
sisarukset

Saatamme isän toivomallaan
tavalla oman väen kesken
äidin ja Helenan rinnalle
Alatornion hautausmaalle.
Lämmin kiitos osanotosta.




"Hän lähti, mutta on vielä lähellämme
tuhansin sitein meihin liittyen,
ja kotihin ja liki sydäntämme
jäi kaiku askelten rakkaitten."
- Hj. Procope




Hiljasta
Niin hiljasta.




"Kipu sulaa hiljaisuuden syliin;
maa muuttuu ystäväksi,
ilon lähteeksi ja ihmeen tavoin
avaruus avautuu arkeen."
- Pia Perkiö




Isä sano kerran, ko puhuttiin,
että niin son sitte käyny, semmosta son elämä.
Nyt son tapahtunu.




Kyllähän mie käsitän, että nyt isä on kuollu
Käsitän siis jotenkuten
Miehän olin paikallako sie lähit
Lakkasit henggittämästä

Mutta onko se totta
Ettei sinua ennää ole
Että en voi puhua sinun kanssa
Että miten met huomenaki tekisimä
Mikä ois parhain päin huomena

Mie tunnustelen sitä tunnetta, että sinua ei ennää ole

Järkihän tietää selkeästi, että jokhainen vuorolhaan
Mutta tuntheet ja kokemusmaailma on nyt se homma
Kokea, että miten son käyny

Mutta kuitenki kuitenki kuinka ihanaa
On ihmisiä, läpit, vunukat
Sarvikuonot kaikki
Naamakansaki

Kiitos olemassa olostasti isä ja kaikki poismenheet
Ja kaikki täälä vielä vaeltavat!




Viies päivä ilman issää täälä maailmassa,
minun isä on kuollu,
isä aivanko kuolee joka asian kans uuestaan.

Samantienko loma alko
lähin Tornioon,
isä ootti, että
millonka minun loma alkaa
ja puhuima kaikin, että
kyllä se sittekko minun loma alkaa.

Alko loma,
olin järjestäny ittele pitkän kesäloman
ja sitte tuli viiminen lomatorstai
9.8.2011
ja isää ei ennää ollu tässä samassa maailmassa.

Ja se oli eilen seuraava maanantai 13.8.
ja työt alko
ja mie otin työkassin samoine sisälttöihneen
ja menin töihin.

Ja kaikki tuntuu niin toisenlaiselta.

Mennessä yks iso hieno auto ajo vielä
minun perhään muuten,
sillä meni auton nokka rikki.
Minun authoon ei tullu mithään.

Seki ois ollu isällä soittamisen syy.

Niin ja parkkipaikallako lähin töistä
aattelin, että soitanko heti isälle vai kotoa vasta
ja sitte pyyhin vähän aikaa kyyneliä.

Niin itsekeskeistä ja ittekästä
tämä minun kaipuu- ja suruhomma on,
mutta olen sille tielle lähteny,
olen olemassa ittele hyvinä ja pahoina hetkinä.

Olen muuttanu semmosseen maahan, että
otan vastaan kaikki tuntheet ja aatokseni.
Ja niitähän riittää.

Pahimmat ja tuntuvimmat puhuttelen
ja kirjottelen, niinko nyt tämä työkassi,
se jotenki tuntu nyt vikisemisen arvoselta.

Niin siis hammasharja ja dödö ja pikkukansio
siis siinä työkassissa,
eihän siinä työkassissa mikhään muuttunu oikeasti,
mutta nyt olen tunnustellu,
että se kassi tuntuu niin erilaiselta,
se työkassi.
Nytko isä on kuollu.

No nyt en taas näe mitä kirjotan,
pittää vähän märsätä ja tursata
ja siis jotenki kaikki on niin kaunista ja hyvvää.
t. hilkkapien, ootta kaikki ihania, iloitten jokhaisesta, kiitos sinusta!




Sonja B kävi 22.8.2012 täällä miehensä kans
ja kiitos ja Sonja olit mukana isänki maailmassa
ko muistelima maailman asioita, sinun issäästi,
teän kotipaikkaa
ja siksiki tuntuu hyvältä aatella,
että nähtiin, vaikkettä nyt issää ennää nähneekkään!




Mitä mietin, emmithään, mutta kyllä mie muistan teitä täältä meän tavalisten ihmisten maailmasta poisnukkuhneita. Ootta niinko muljahellu miehleen.

Mie haluaisin soittaa sulle Pirkko, että läheks kaveriksi Laphiin syyslomala tai Ellenille mie haluaisin puhelimessa miten millonki selittää, miten kesä meni ja isä kuule, on kumma viikonloppuko sulle ei voi soittaa ees, että säätieotus ei pitäny paikkaansa ja taitaa pyykit kastua narule.

Tai että mie ostin mustan teepaijjan hautajaisvaatheissiin. En ees kokkeillu päälle, kyllä se passaa. Ulkokohtaset asiat käy tapahtuu hyvin ja mie olen niin ilonen tästäki, mulla on ystäviä, sukulaisia, sarvikuonojen rakas joukko, serkkuja, sisko ja veli, ja entäs nuot kläpit ja vunukkaiset ja työ ja pyykit kastumassa ulkona, kaikki hyvin ja ihan oikeasti.

Ja kuinka kaunista ulkona on, vihreän joukossa taihvaallista kullanruskeaa ja siis yks vunukka potkupallokisoissa, kohta lähen ihhaihleen sen touhuja!

t. hilkkapien ämmirääppiskö




Niin, met puhuima paljon isän kans
Kaikki lopulta sanottiin ja puhuttiin
Mie luulen, mullon semmonen olo, että kaikki
Selitetty ja sanottu
Jo ennen koko syöpää
Parhhain päin
Eikä jääny mithän epäselvää

Isä oli selkeä tyyppi
Mulle ei tainu ainakhaan jäähä epäselvyyksiä
Valosaa ja kaikki hyvin

No siis miehän muistan meän puhheita
Muistan mitä isä sano tästä ja tuosta
Ja rauha kaiken kanssa
Kaikki hyvin
Niinhän siä opetti
Kyllä se siittä
Pärjäihlään!




Ja mie alan hoksaillakki jotaki
Isä kyseli, meenkö lappiin
Tai aijjonko mie mennä
ja en aikonu.
Mutta nyt aijjon
En tiä, meenkä vai en
Mutta nyt aattelen, että kyllähän mie meen
Ja opettelen itte sielä hääräähmään
ja kaivosta veet pumppaahmaan
ja mitä se kaikki tarkottaakkaan.

Vuosia kävin isän ja vunukoitten kans
Ja sitä ennen oli paljon ihmisiä kaverina
Mutta jospa mie nyt meen ihan itte vaan
Jonaki sopivana päivänä

Meen sinne vinttiin märisseen
Muhajauhojen sekhaan kääntehleen vanhoja kirjoja
Isän kans tutkima sielä kirjoja ja papereita
Ja ehkäpä mie meen sinne hämmenttään.

No en ihan näinä päivinä
Nyt mie makustelen ja märisen
Että miten paljon on nyt toisin
Kuinka monet, niin moni on
Menny pois tästä maailmasta

Ja makustelen sitäki, että on ihmisiä kuitenki
on luonto ja koko maailma jollaki radalhaan
ja mie täälä mukana!

t. Hilkkapien




Minun isän elämän läpäisemä maallinen on nyt tuossa hauassa.

Menkää kotianne kläpit!
Menkää vain, sanois minun isä.
Se sanos, jos se elläis, mie luulen.
Se sanos, että menkää mihin haluatta.

Se sanos nyt tänä nimenomaisena pyhäaamuna,
että on uus pitkä päivä.
Se sanos, että tullee uusia hienoja ja mahtavia päiviä.
Se sanos, että on surkeita ja kamalia päiviäki.

Se sanos, että huomennaki on uus päivä.
Aivan jokhaiselle ja son hyvä ajatus.
Puhuma niin.
Että soli hyvin sanottu.
On uusia päiviä jokhaiselle.




Perästäpäin keksii helposti kaikenlaisia ajatuksia.
Mie muistan nyt sitä,
tai keksin vain.
kun onhan tämä niin outoa,
suruisaa,
niin ja, että tartten jonkulaisen lohutuksen taas,
niin kyllä son vain ihan niin,
että se sitte tykkäs meistä kaikista, se isä.

En ole levoton ennää, mie huomaan.
No siis mitä siis, no mie tartten nyt kupin kahvia.
Ja sen ilosen ajatuksen,
sehän mulla jäi kesken
vai ei se jäänykhään,
se tykkäs meistä
ja met voima vappaasti tehä niinko haluama,
sillain se toivois.
Ei tartte mitenkhään erityisesti riutua eikä räytyä,
muttei teeskennelläkhään,
kaikki hyvin.




Met olima niin tottuhneet toissiimme.
Sitä kesti melkein 60 vuotta minun kohala.
Isän seuhraan.




Nyt on vain se isän elämän läpäisemä maallinen siellä isän haussa Alatornion hautuummaalla ja veli otti siskoistansa kuvan ja sitte met menimä jälkheenpäin yhen vunukkaisen 12v synttäreille!

Kiitos siskoni ja veljeni mun, oletta parhaat ja nyt mie lähen laithaan sen kahvin! t. hilkkapien ämmi sisko veljen ja siskontyär ja ihan mikä vaan kukkapurkki-kimppu-ruusu!




Ja niin mie nyt 25.8.2016 saatoin taas kerran issää
Ja itteäni ja a vot elämä on ihanaa
Mullei ikinä ennen ole ollu näin ihanaa ja helppoa
On aivanko koko maailma sylissä
Jotenki semmoselta tuntuu
Ja sekunti ja minua itkettää
Eikä sekhän haittaa
Ei mikhän haittaa
Hei hei pai pai pus pus!
t. hilkkapien



_________________________________________________



Äitin (1935-1985) hautajaisalbumi


(Lehtileike runo, jonka olin kirjottanu ja Pohjolan Sanomat julkasi:)

”Haluaisin kiittää sinua.
Tahtoisin sanoa sinulle,
olen kiitollinen sinusta.
Kiitän sinua eloisuudestasi,
elinvoimastasi.
Kätesi lämmöstä ja silmiesi
loistosta, kun tapaamme.
Kiitän sinua siitä, että saan luottaa sinuun.
Kiitän kärsivällisyydestäsi.

Me keikki tarvitsemme toisiamme,
koska aavistamme, että
maailmamme on syvempi kuin miltä
se meistä näyttää.

Kiitän sinua hilpeydestäsi, iloisuudestasi,
ja pilvilinnoistasi ja suruttomista aikeistasi.
Eihän se ole niin tärkeää, onko kaikesta hyötyä.
Kiitän sinua kaikista hiljaisista sanoista,
kaikista lempeistä eleistä,
jotka kertovat kuinka haavoittuva sinä olet
ja kuinka lähellä kaikkea, mikä kärsii.

Miten paljon sinua kiitänkään:
että olet sidottu maahan,
että osaat seistä,
pitää hyvällä tavallasi puoliasi.

Käytännön neuvoa, vihjausta, varoitusta,
lempeyttä, suurpiirteisyyttä,
joka ei pane pahakseen,
vaikka kuinka menisi hullusti.
Kiitän sinua kaikista tämän tapaisista.

Kiitos, että olet oma itsesi.
Jumalan hyvä, ikioma keksintö.
Tätä minä haluan sinulle sanoa
äitienpäiväksi.

Minä kiitän, itken ja ikävöin,
sillä muutit taivvaallisten
kukkien maailmaan
ja me jäimme tänne tavallisten
kukkien maailmaan.

Äiti, me rakastamme sinua.

HILKKA”




(Etukanteen olin kirjottanu:)

”Kirjoitettu Eeva Kilven ym. mukaan itseäni varten.

Äiti on kuollut taas.
Tänään hän on kuollut tästä maisemasta.
Kuusikin seisoo risti latvassa.

Äiti on aistihavainnoin ulottumattomissa.
Se on ainoa mitä kuolemasta voidaan varmuudella sanoa.

Minä yritän ymmärtää.
Minä yritän ymmärtää.

Äiti, tänään satoi.
Äiti, kohta on kesä.
Äiti, anna minun vielä harjoitella, on outoa onna näin tunteeton.

Raskas olo.
Viides päivä sitten hautajaisten.
Surun arki on alkanut.
Äitin pitäisi tulla lohduttamaan meitä.
Mutta hän ei tule.
Tulee ilta ja tulee aamu ja kuudes päivä.

Kuukausi kuolemasta.
On vain ikävä, kuin hän olisi matkalla.”




Kuolinilmoituksessa Ps. 103:15, 16, 17

Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho,
hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla.
Kun tuuli käy hänen ylitseen,
ei häntä enää ole,
eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.
Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta
iankaikkiseen.




(Äitin hautajaisalbumin takakannesta:)


Lepy, lepy äiti kulta,
puista päältäs musta multa,
sääli meitä,
älä ole niin oloton, lopullisesti oloton.

Aivan noin kuollut ei tarvitsisi olla, äiti,
voisit välillä kävästä,
istua tuossa tuolilla.

Ei kai vain ole tapahtunut erehdys,
jospa joku meistä on käsittänyt asian väärin,
tai jospa alunalkaen näin ehdottoman kuoleman
mukaantulo oli vahinko.

Tässä hahmossa emme enää tapaa.
Kenelle tätä valittaisi, kun sinua ei enää ole,
kun juuri sinä tunnut olevan se, jolle
tämä pitäisi saada sanoa, että kenties
kertoisit millaista oli kuolla.

Ja me saisimme yhdessä sanoa.
Miten kauheaa.
Miten kaunista silti.
Miten kovaa, liian kovaa.

Meille olisi riittäny tavallisempi, pienempi
vaatimattomampi, vähäisempi kuolema.
Oikeastaan ihan vähäinen vain,
pieno pala reunaa,
hiukan silloin tällöin.

Elettäs hiljaa,
kuoltas ihan pikkusen.
Tyytyisimme vähään,
ettei kaikki olisi tätä luopumista,
tätä hetki hetkeltä luopumista,
joka ei koskaan lopu.




Joka aamu sinut on luovutettava
uudelleen.
Joka aamu äiti on kuollut.
Joka aamu äiti on kuollut,
aina vain kuollut,
joka päivä kuollut,
joka ilta.

Ilta tulee ja yö.
Äiti ei.




Kun kaikki hiljenee,
kun vieraat ovat lähteneet,
tulevat pelko ja epätoivo,
istuvat mykkinä
ja käsikkäin.

Suru hiipii selän taa,
panee kädet silmille ja kysyy
Arvaa kuka?

Ja nyt, juuri nyt
nyt minun pitäisi osata vanhat virret
murheeni opastamiseen.




Siinä te seisotte minun
hautani äärellä,
kohtuutonta surua tuntematta.
Älkää sitä ihmetelkö.
Ei ihminen niin suurta menestystä voi surra.
Hänestä on nyt itsestään pala poissa.
Ei mikään tule ennalleen.
Antakaa minun mennä,
älkää ikävöikö minua.
Minä en halua mitään siteitä
tähän maailmaan enää.


____________________________________________



Etusivulle!