Klikkaa alla kuvia, jotta linkit ja juutuupit aukeavat!



Timanttien fb-sivulle!


Kerro tai kysy, sähköpostini on hilkka@laronia.com

Pala joulurauhaa ja hyvvää Tapania rakhaat ihmiset, met pikkuset!

Pala rauhaa,
saiskos olla,
no sais.
Ja joulurauhaa met katama
tämän päivän elämänpöythään!

Pala rauhaa a la Jaajo
ja on aamulypsykki loppuhneet.
Koitama pärjätä!
Netki navettareissut on sitte taakse jäänyttä elämää.
Kyllä met pärjäämä.

Niin monet polut umpeutuu,
niinhän se elämä mennee.
Ja uusia luuhaan niin kauvvanko elämää riittää.

Pala rauhaa tämänki päivän pöythään.
Pala rauhaa,
mielenrauhaa,
joulurauhaa!

Tapaninpäivänä ajethaan reellä,
tapanin ajelua,
menhään kyläreissulle.
Tai ennen ainaski ajethiin ja käythiin.
Muistaakohan kukhaan muuko mie ja minun isä 83v!

Tai niinko nykyhjään
ja niinko mie,
methän ajama autolla.
Ja mie ajoin jo,
kävin jo heti aamusta puoli kuuelta,
kävin viemässä jouluviehraita junalle
ja räntä roisku ja hiljasta oli.
Ja sitte iltapäivästä menhään oiken kylhäänki!

Nyt kynttilä pallaa
ja toinen kuppi kahvia
ja kiitollista joulumieltä!
t. ämmi

Etusivulle!

Syksy on saapunu kaupunkkiin!

Syksy on tullu maalle ja merelle.
Ja meille ja teille
ja tämä on uuden tarinan alku.
Joka hetki on uusi alku.
Alkaa uus säe ja saaga.
Olipa syksy tai kevät tai mikä sää tahansa!

Ja kuulkaas ämminrutjaketta,
kuulkaas tet äijänturjakheet ja naisentypykät,
tet nuorisonirsokheet ja teinikaunokaiset!
Elämä on paratiisi.
Met elämä paratiisissa.
Aina jostaki pilkistää valopilkku,
paratiisin valo.

Ja välilä menhään itkun ja kivun kanssa.
Välilä kolistelema kellarinporthaita alas.
Välilä ilottomassa ja valottomassa helvetissä.
Seki on totta ja oikein.

Ja meilähän on kaupungit ja maaseudut,
parvekkeet ja terassit,
lapsia, joita halata
ja ihmisiä monenlaisia,
eri puolilla ja tahoilla
ja ostoista saama vielä Plussiaki.

Monilla on pitkät nauravaiset
lapsuuet vieläki,
on väriä ja laatua,
riitasointua ja harmoniaa,
köyhyyttä ja rahhaa puhtaana kätteen,
on nälkää ja evhäitä jääkaapit täynnä.

Mutta met emmä vettäydy,
emmä mene suppuun!
Ko pelottaa,
met hengitämä ja hengitämä sen pelon kans
ja pelko haihtuu pois!
Pelko haihtuu pois Rosmariinit ja Reimannit,
ja met otama tuulesta kiini
ja hoijjama hommat kothiin.
Hoijjama omat hommat!

Käytämä vanhat konstit
ja äidin neuvot
ja keskusvarastojen tyhjennykset.

Veisaama vaikeuksista viis,
ainaski turhuuksista kuus,
met veisaama yhteisen elämän ylistyksen!

Rullaama lahkeet ja sioma huivin tiukemmin päähän.
Met luotama, että kevät tullee sittenki.
Met olema myötätuntosia ittele ja toisile.
Met olema hyviä ja kauhniita.
Ihania ja mahtavia, täydellisiä ja kelvollisia.

Käsitämähän met!
Met ymmärrämä, ettei Onni -nimistä pakettia ole olemassa.
Eikä ole mielenrauha -nimistä pakettiratkasuakkaan.
On vain elämä.
Olema vain mie ja sie.
Ei muuta.
Met ja meän jokhaisen oma hengitys.
Niin kauvvanko on.

Systeemit ja tallousjärjestelmät net meitä kuluttaa.
Tekkee meistä kuluttajia.
Yrittää tehä ihmisistä kuluttajia.
Ja sitte kuluttaa meitä.
Ja kulettaa.
Ihanhan net meinaa meät viä.
Meinaa muka meät viijjä mennessään.
Vievät kauemmaksi ittestä.
Vievät pois meän omasta elämästä.

Kaikenmaailman viissauet kans!
Niitten kans met hakkaama ommaa päätä seihnään.
Ja toisia päähän.
Ja hommaa riittää.

Hommaa riittää, ko yritämä olla niin viissaita.
Ja tärkeitä.
Ja niin hiiskatin hyviä.
Ja voih sitä korvaamattomuuden korvennusta!
Met pikkutraasut yritämä olla liikaa jotaki.
Olla liikaa jonaki.

Höh, miksi pittää matkassa kaikkea tärkeää ja viisasta.
Ei ole mithään tärkeää eikä viisasta.
On vain oma pieni ja herkkä elämä.

Nappaa maistuva hetki!
Ota kuponkietuna omasta elämästä kiinni.

Ota oma elämä ittele.
Omhaan yksityiskäythöön.
Ota se ittele taltheen, äläkä päästä irti!
Elä konkreettisesti.
Elä todellisuudessa, reaalitodellisuudessa.
Ole aito ja rehellinen ittele.
Emmä kuseta itteä.
Emmä sumuta itteä.

Snif mie itte ja sie!
Silitämäkös omia poskia!
Silitämä ja kiitämä itteä met pikkuset ikisielut!
Oiken innostuma.
Vaalima iloa.
Vaalima sitä ommaa intohimoa.
Ja hengitämä.

Met hengitämä - ja se riittää!

Mikä ihme mulla olikhaan asiana,
ei mithään asiaa.
Parasta huomenta ja ihanaa iltaa Sulle Rakas Timantti,
kaikki hyvin, yksinkertasesti hyvin.

Isolla Rakhauella t. Ämmi

Etusivulle!

Syysherätys!

Kesäunohus on ohi
ja nyt tullee syysherätys, vai mitä!

Nyt se alkaa syksynen aherrus!
Eikä mikhään vaikerrus.
Son ilo ja voima,
ko saa alkaa vaan homhiin.

Eikä sitä meän tartte olla muka itteänsä isompia eikä viishaampia.
Eihän sitä kuitenkhaan itteänsä kummempi ole.
Eikä tartte ollakhaan!

Olhaan mitä olhaan
ja tehhään mitä ossaama ja voima
ja mikä meile ittele millonki on mahollista.

Kyllähän tuntuu hyvältä!
Olhaan ulalla tai ihan missä vain,
kohan otama nurkasta kiini
ja alama hommiin.

Nytton kyllä lauvvantai-ilta
ja kaikki niin hyvinko olla ja taitaa,
yksinkertasesti hyvin.

Parasta syksyä kauhniin kukkakimpun voimalla!
Isolla ja ilosella rakhauella!
t. Hilkka


Etusivulle!

Kesäunohus!

Kesäunohus
ja suvikukahus,
niinko hetken nukahus,
siinä son se meän lepo ja levähys.

Tässä sulle kukka
niinko nurmennukka,
jokos kesäloma alkaa,
hypättäänkös tasajalkaa!

Hiivittään perhosten perässä
ja olhaan kesäterässä
ja aurinkokerässä
ja puhjettaan villiin ja vappaasseen
loistoon ja kukkaan
ja ihan menhään kaikki hukkaan.

Annethaan katseen karata ja levetä ja kaveta
ja elämän revetä ja suveta ja saveta
kesäihanaan laateluun ja liitelyyn
ja nyt kesä-ämmi lähtee kesäilyyn
kanssa auringon ja tirlantarlantirlantyyn!

Alkaa voimien kohennus ja hamstraus
ja järkeilyn ohennus
ja viisasteluista putsaus ja petraus
ja saituuksien ja pihiyksien ratsaus
ja auringon sarastus
ja koko elämän rakkaudella terästys
ja silmien siristys.

Jatkuu energian kerräys ja täydennys
ja silmien hivellys
ja mielen sulo sivellys
ja hellyydellä mälläys
ja rinssessamekkojen tälläys
ja röllimettän mellastus ja rälläys.

Niin niin kesä-ämmi,
kesä-ämmi-pien kuulehan sie,
missähän son se sinun kesänen tie!
Valossa ja ilossa ja elämän menossa ja missä lie.
Tullee hiki ilmojen mukhaan,
sitäpä ei tiä kukhaan.

Met vain nukahama kesäunen taikhaan
ja ihanaisseen suvimakujen saikhaan
ja välilä löyvvämä itkun ja mannauksenki paikhaan
ja rakastama itteä ja kaikkia ja parhhaasseen suven aikhaan.

Emmä silti unoha toisia,
mie sinua ekkä sie minua!
Met olema semmosta kuosia,
että jaksama toisiamme suosia
ja kumpiki kesämielellä
niinko kesäkaste kielellä!

Pää tyhjänä ja mieli keveänä tämä tätiämmi
lopettaa kirjotustunnit eikä ennää lämmi
ja loppuu piirustelu-spämmi
ja jatkuu huomenna tai joskus tai ei koskaan!

Huippuihanaa kesäelämää rakhaat rintämäkeläisväärttini mun!
t. Hilkka

Etusivulle!

Kukille lannoketta!

Liikaa puhuminen on sontaa.
Liika sanominen on saastaa.
Liika kirjottelu potaskaa.
Jos pittää liikaa ääntä,
son paskaa.
Liika on aina liikaa.

Ei aleta silti pidättelheen.
Emmä ala mykiksi.
Eikä pihtareiksi.
Emmä ala laskehmaan joka sannaa.
Jossei sano mithään, mennee tukhoon koko ihmisriepu.
Ehei, methän sanoma, ko on sanomista.
Methän elämä runssaudessa
ja annama elämän virrata ja soljua.
Met elämä elämän rikkauksissa, joka suhteessa!

Niin, että emmä met voi saitureiksi alkaa.
Pellot tarttee lannoketta!
Son elämänkiertokulkua.
Luonnonlaki.

Emmä ala muittenkhan sanaseppojen vartijoiksi,
ko meppiämä huolen omasta kukkapellosta.
Ei toisele voi sanoa,
että mitä ja miten pitäs sanoa.
Jokhaisella on oma kukkaketonsa.

Niin jako sana lähtee suusta niin, son menny kans.
Takasin ei tule, siinä ei auta mikhään, sinne meni.
Ei parane yrittää perua eikä voi purkaa.
Sanottuja sanoja ei voi syä takassiin ittele.
Kukkakedolle päässyttä sontaa ei voi hakea takasin.
Levitettyä paskaa ei voi pois koota.
Sielä on ja vaikuttaa!

Eikä parsimalla parane.
Noo, vähän voi yrittää korjailla.
Nöyristellä, että emmie kukkarakas tarkottanu.
Saatama muka kaunistella.
Mutta siinä on ja sinne meni.
Sanat kuulijan korvissa ja päässä ja syämessä.
Ja kukkaketo sai ravintonsa.
Sinne meni, että humahti.
Korvien pesu ei auta eikä peltoa voi pestä.
Eikä elämänkelloa kääntää taaksepäin.
Kävi niinko kävi.

Huh, onkos nyt
paras aukasta silmänsä ja korvansa ja
panna suu kiinni.

Nokka kiinni sinä kelvoton kukko,
löylytti Lyyli Lallia luutulla,
ko Lalli laulo Lyylille lemmestä!

Sitä sitä niittää, mitä kylvää!
Niin kävi Lallille ja
niin käy Hilkka Laronialle,
kiitos kaikesta,
kaikki on tarpheesseen tullu ja
lissää saamani pittää!

Heips ja hallaus ja taas tuli kukkasille lannoketta!
t. Hilkka

Etusivulle!

Nähhäänkös lennossa!

Son kesä
ja linnuilla pesä
ja meillä siivet
ja naamalla voipuneet hymyn viiveet!

Lennämä ja pörräämä
met oman elämänsä prinssit ja prinsessat!
Lennämä ja nautima!

Ei sole niin helppoa nauttia.
Nauttimisessa ei ole apua tietämisestä.
Ei mistään viisastelemisesta.
Ei opeista.
Ei sääskistä eikä kärpäsistä,
paitsi jos olet sääski, tiedemies tai kärpästutkija.

Meän häätyy olla vain ihan itte sitä nauttimista.
Olla itte se nautinto.
Hetki kerrallansa.

Menemä itte itheemme kotia.
Sillon on joku meilä ittelä kotona ja
panema valokki päälle tai
ainaski veämä verhot pois ikkunan eestä ja
eikö siipiä vain aukohmaan!

Kaikile meile on annettu siivet
ja hymynpilkkeet ja niitten viiveet
eikä niitä passaa alkaa määrittelheen,
olkhoon semmoset hymyt ja siivet ko on.
Vaikka pikkuajatuksen kokoset ja mittaset.

Lennämä omila siivillä omhaan elähmään,
sitä ei estää voi mikhään
ja siittä met itte vaan nautima menehmään!

Lento on niin pitkä ja lyhyt ja semmonen just,
ko meile on mahollista itte kellekki
ja se riittää ja on parasta
ja ainaski hymmyilee soilikki ja leinikki
ja orvokki, jaakko, mirja, neea ja erkki!

Hyviä lentoja tänäki kesäpäivänä rakas ihminen ja
mie itte!

Nähhäänkös lennossa! t. Hilkka

Etusivulle!

Jaarittelua heltteisessä iltapäivässä!

8.6.2011 klo 15.31
Joskus mullon kipeänä käestä yks kohta.
Olkapään alapuolelta tai siinä
olkapään ja kyynerpään puolessa välissä.
Niinko syvältä sieltä.
Son kumma paikka.
Siihen ei saa milhään venytyksellä niinko kontaktia.
Vanha juttu se on jo ja
sitä mie vain meinasin sanoa, että
mie porisen sen kans.

Mie puhun sen jonku kipeän kans.
Son suru sielä, kyllä mie tiän.
Mutta molen aivanko en tietäs.

Jos mie puhun niinko tietäsin,
eihän siittä mithään keskustelua tulis.
Se olis niinko hyvvää päivää kirvesvartta.
Tai että hauki on kala, hauki on kala.

Mie sitä varten aina puhun aivanko en tietäs, että
tullee jotaki enämpi.
Tai uutta niinko näkösälle.

Mie sanoin just äskön, ko hoksasin, että
oikea käsi taas silitteli sitä kohtaa vasemmassa,
niin mie sanoin, että terve, siekös sielä olet.

Se niinko sano sitte, että täällä mie olen.
Mie sitte kysehleen, että tänhään on oiken hellepäivä,
vaikka haittaisko tuo vaikka satas vettä.
Se vastas, että ei se välitä ilmoista.
Mie siihen, että sama suunta rahikaisella,
emmiekhään välitä.
Mutta mie tahon välittää kaikesta muusta vähän liikaaki.
Se sano, ettei sitä sekhään kyllä kiinnosta,
son minun oma ongelma.
No mie siihen, että aivan oiken,
älä sie minun ongelmista välitä.
Joo ja se voi ollakki minun vahvuus ja
siittäkhään sinun ei tartte välittää.

Sillon se sano yhtäkkiä, että son vihanen.
(Koskhaan ennen sei ole ollu vihanen,
son ollu surullinen,
välillä ihan pakahtuakseen surunen.)
Mie niinko muina naisina sanohmaan siihen sitte, että
ai siekös olekki vihanen,
sehän on uutta.
Se sano, ettei se mithään uutta ole,
ei vain ole tullu ennen puhheeksi tai niinko ilmi.

Sitte se selitti, ko soli suuttunu,
ko minua oli koheltu tylysti.
Soli siittä ollu vihanen, mutta sitte se sanoki, että
sei ennää olekhaan vihassa.
Se sano, että son ihan sama oikeasthaan, jos
joku on tyly mulle,
kohan ei lyö halolla päähän.
Ei päähän eikä käsivartheen, missä se kipu joskus on aina.

No semmonen stoori
ei tullu valhmiimpaa tälläkhään kertaa, mutta
kesäkehltheitten kunniaksi kuitenki justkailthiin.

Piä sieki ittestästi huoli, kuuntele itteästi ja se riittääki vissiin.
Sillon tietää, onko jano tai nälkä tai vaikka hellyyenkipeä ja
sittehän son vain toimeksi ja teoksi.

Ilosin ja rakastavin terhveisin Hilkka

Etusivulle!

Ikkasin taas pikkasen!

30.5.2010 klo 16.49
Olipa taas pikkuitkut vuorossa.
Itku oli käytössä.
Joka päivä mie itken.
Ja marisen.
Muistelen vääryyksiä.
Kärsin epäoikeuenmukasuutta.
Kadehdin ja riudun.
Enkä sillonkhaan ollu kukhaan.
En kelvanu.
Kukhaan ei pitäny minhään.
Niin ja seki homma.
Säälin taas itteä.
Kukhan ei tykkää.
Hättäilen.
Pelkään.
Suren.
Kaipaan.
Häpeän.

Siittä on joku vuosi ko se alko.
Se vasiten valittaminen.
Aloin valittaan kaikesta.
Valitan itte ittele.
Asiasta tehen pysähyn itteni kanssa.
Käyn läpi mielennousemia.
Itken asioita ja asioitten vierestä.

Minkä tahansa ääressä mie märsään.
Itken ja märisen.
Rämisen ja useasti samojaki asioita.
Itken mitä sattuu.
Kyyneleet valluu.
Purskahan itkuun, ko joku selittää jotaki.
Itkun kans luen sähköpostia.
Puhelun lopuksi veän henkeä ja itku pääsee.
Vinggun ja kiemurtelen.
Vääntelen käsiä.
Tyrskähtelen tillaisuuen tullen.

Harjotus tekkee mestarin.
Tiän hetikkö on itkun paikka.
Itken sittekkö on mahollista olla hetki itteni kans.

Sitte pesen silmälasit.
Ja aurinko paistaa.
Olen elossa.
Paskasta se kukkaki kukkii.
Itku on ilon nuppu.
Itkun sisällä ja perässä ja alla on ilo.
Kyynelnoroja myöten tullee elämisen hauskuus.

Heippatirallaa rakhaat! t. Hilkka

Etusivulle!

Rivit harvenee.

27.75.2011 klo 14.45
ja ensin mie panin tuohon huutomerkin
ja sitte vaihoin pisteen.
Piste on hyvä tuohon.
Sei ole mikhään läpihuutojuttu,
kun rivit harvenee.
Puhun siittäkö joku on kuollu.

Mulla on taas pitkin olohuoneen pöytää
vesivärejä ja pensseileitä ja paksua paperia.
Molen aikoja sitte alkanu itte tekheen kaikki
sururunot ja muistoadressit.

Annan itteni niinko sillain pysähtyä
ja jotenki aatella tätä elämää.
Semmosella minun tavallani aatella poislähtenyttä.
Aatella sitä ihmistä.

Vuosi vuelta enämpi olen runoja ja kortteja tehny.
Aina vähän päästä olen ollu tekemässä uutta korttia.
Tuttua hommaa.

Välilä hoksaan oiken laskevani, ketä on vielä jälelä.
Niinko siinä Eeva Kilven runossa,
keitä meitä viimisillä oksilla istuukhaan!

Sillain niinko herrään tähän elämän mennoon.
Aivanko elämä herräis mulle paremmin.
No, miten mie sanosin, aivanko itte eläsin enemmän
siittä hyvästä, että pysähyn muistelheen
ja pysähyn suremaan.
Siinä olen rauhassa niinko jonku ihmisen elämän äärellä
ja samalla kaiken eläväisenki ääressä
ja se elävä elämä tullee näkösälle paremmin niinä hetkinä.

On mulle ittele hyväksi,
että son ollu hyväksi mulle ittele, ko tehen tämmöstä.
Jotenki ovelasti vappaudun
ja ilostun loppujen lopuksi.
Ulospäin kumman näköstä ois, jos näkisit:
siinä ämmi häärää ja märisee
ja pyhkii naamaa ja hymmyilee välistä ja lopuksi.

Tuommonen höpö-höpö tekeminen
ja siinä mie kiittelen ja hyvästelen.
Milloin mitenki.
Eikä ole mikhään läpihuutojuttu.

Minun ommaa surua ja haikeutta ja luopumistahan son.
Lääräilen omia vanhojaki suruja.

Aika ittekästä puuhaa.
Rehellisesti sanoen itken omia ajatuksia.
Itken muistoja ja haikeutta.
Eikä sole niin tärkeää.
Elämä on mitä on ja nautima menehmään.
Nautima välilä niinko Uuno Turhapuro
tai tämä kevhään sulo
ja itkemä välilä
ja nyt loppu tämä sepustus
ja lähtee hyvän viikonlopun toivotus!

Lohduttavin ja rakastavin terhveisin Hilkkapien

Etusivulle!

Hilkka-frouvva kylvyssä!

24.5.2011 klo 13.44
ja kookosöljyä kylpyveessä
ja kylven omassa ikivanhassa ammeessa,
ikiomassa kylpyhuoneessa
tässä ikivanhassa talossa.

Lattioille ei mene vettä,
ko lattioille ei saa mennä vettä!

Net ei ennen ollu kuullukhaan kosteussuluista
eikä mistään pitkin lattioita loiskutteluista,
niin, että mie se kylven siististi
ja nautin kylvystäni sillain fiinisti!

Niin ja kiitos Maarit kaunokainen,
on mulla ihana postikorttinainen:
”Unelmoin, siis olen”
filosofinen Luxus-Maija!!

Se kortti on seinällä kylpyhuoneessa
ja keltaisissa raameissa
ja kuvassa tietenki se Maija ammeessa.

Se siinä filosofoi
ja kylvystänsä ilakoi
ja kynttilä pallaa ammeen laijjalla
ja viinilasi on kädessä sillä Maijalla.

Mullei ole kynttilää ammeen laijalla,
ko son ylhäällä vanhan vessan peilin alla.
Eikä ole viinilasiakhaan tällä Hilkalla,
mutta aatteluissa löytyy
ja sehän onki selvä pyy
kaikkea kaunista ja ihanaa mieleen kumpuaa
ja runosuoni pulppuaa
ja päällimmäiset vesien kans viemäriin uppoaa.

No tämä tästä tänhään tuli
ja mun sydämeni suli,
sie olet tärkeä ja arvokas
ja olhaan jokkainen itte ittelle rakas
ja toistan: olhaan itte ittelle niin suurenmoisen ikirakas!

Rakastavin kylpyaatoksin Hilkka

Etusivulle!

Mettäkonfferenssi!

23.5.2011 kello 17.06
Oleee oleee ja hiphurraa son elämä lystiä vaan
ja välilä märistään
ja nyt son päiväkahvin aika eikös jeh!

Ensin juoma kahvit,
sitte on rehevit
ja näyttäs, että kohta sattaa vettä,
satheenvarjo mukhan että!

Mulla on kahvikuppi isoa sorttia
ja kohta käyn kohti porttia,
joka minut hurttuuen tielle vie,
uskoksie!

Son mettäkonfferenssin vuoro,
laulaa lintukuoro
ja non net rehvit mettän ja pusikoitten kanssa,
eikä sielä ihminen tee pahojansa.
Luontoäitin hommia vain kattelee
ja päätänsä kallistelee ja kaikkea ihastellee
ja lämpimästi lämpimikseen kiittellee.

Mie sielä oikeasti ja ihan äähneen
niitten korpikuusien kans käyn keskustelheen.

Mie niitten kans porisen
ja monesti kans märisen
ja koiraki niille viestejä vie
ja tuttu on meille se polkujen tie.

Sieltä net löytyy minun henkilökohtaset tottuuet
ja jos minkäkilaiset minäkäsitykset
ja syämen tykytykset
ja tanssiaskellukset.

Sielä on koottuna syyt ja selitykset,
mettä ei moiti, ei kiitä,
ei vaadi, ei syytä.

Ja taas mie meen kathoon, mitä se mettä mulle kertoo
ja mitä minusta ittestä sielä kirpoo,
että se nyt tämä siittä mettästä sitte.

Mie olen mie itte
ja sie olet sie itte
ja son hyvä niin
ja son riittämiin
ja kannustukseksi
ja sepä on enemmän kuin tarpheeksi!

Oleee, oleeeee ja heips ja hallaus ja methään tallaus!
t. Hilkka 58v ja Joonatan, koira 16v

Etusivulle!

Sanomalehet ja vanha tiskiharja!

20.5.2011 klo 6.20
Mie laitoin sanomalehtiä kenkien alle.
Etteisseen.
Jopa asiakkaille.
Ois pitäny ottaa kuva niistäkö
mie oiken askartelin semmosia kenkäalustoja.
Sanomalehistä.
Aina koko aukeamia päällekkäin, tiäthän.
No, voitkohan sie ees kuvitella!

Sittekkö kävin isän tykönä kylässä,
ehotin isälle 82v, että mikset sieki laita
ja se sano, että lehistähän lähtee painomustetta.

No mieki älysin jälkheenpäin,
että kaikkea sitä tekkeeki
ja lopetin sanomalehtileikin.
ainaki tällä kertaa ja tässä muodossa.

Ja tulipa miehleen toinenki juttu,
tiäksie, että vanha tiskiharja on parempi ko uus.
Isällä oli semmonen, josson harjat vähän läjässä
ja mie taas konsultoihmaan muka ja
siihen taas isä, että kokkeileppa vain
son parhaimmilhan just nyt!

Ja mie älysin taas jotaki.
Uus harja ei ole yhtä hyvä!
Eikä net basillit kuumassa Fairyveessä pysy,
siittäki mie tulin varmaksi, ko vähän tutkin asiaa.
Kyllä isä tietää!

Että tämmöstä minun älystä ja älyämisistä ja minun isästä
ja minun sisäisestä elämästä,
oivallusta elämästä elävästä
eikä ole tästä mithään taikaa,
onkohan tässä ees laitaa,
sanois Pöllöpököpääki oksaltansa jos näkis.

No vielä yks asia,
vain itte sitä tietää,
kiertääkö hyvvää kehhää,
pyörittääkö kelpo ympyröitä,
aatteleeko tuohreita aatoksia,
puhhuuko tosi juttuja
ja löytääkö elämän opetuksia.
Itte sen tietää, ei kukhaan muu voi tietää,
tiänkö mie nyt, että ei sanomalehet niin tärkeitä
ja vanha tiskiharja on parempiko uus.

Itte sitä vain tietää, jos vaikka lakkaa jännittämästä.
Jos vaikka oppii puhuhmaan julkisesti sanottavansa.
Tai oppii kieltäytymmään toisten vaatimuksista.
Itte sen tietää.
Itte sitä pittää arvostaa, mitä itte tietää.

Itte pittää omat valonsa löytää.
Aina net auringonsätteet jostaki pilvenraosta kurkkii.
Jossei kurki, net voi kuvitella.
Muistella aurinkopäiviä!

Etusivulle!

Hyvät kengät!

18.5.2011 klo 7.06
ja aurinko paistaa
ja elämä maistaa
ja hyvvää huomenta ja kiitos ja hallaus
ja nyt alkaa tämän keskiviikon tallaus.

Päivä son taas pyörähtäny käynttiin
ja sie kerkiät kyllä kyyttiin,
saat olla hidas ja vaikka hiljaa,
olhaan jokhainen parasta viljaa.

Tarjolla elämää yhen keskiviikon verran
ja vain tämän ainokaisen kerran!
Illalla päiväämme kiitämme
ja muistoihin liitämme.

Son vain elämän hommaa tämä haipakka
ja parasta mieli loihakka
ja hyvät kengät vain jalkhaan ja
rasvaa lastenvaunujen ja rollaattorien rattaissiin
ja kaikenmoissiin keissiin.

Hyvät kengätkään ei aina ole ittestään selvä juttu
tai on kantapäässä kipeä suttu.

On muuten olemassa musiikkikappale semmonen,
”Kiviä kengissä” ja son hollantilainen.

Että nyt kansa timanttinen,
muistaa olla ajattelevainen,
ottaa kivet pois kengistä ja hengittää syvvään,
tai maailman kohelluksiin meijjät myyvvään.

Täältä tullaan keskiviikko ja sillon matkassa kaikki,
mitä tarttee hyvvään elähmään tämä sakki ja Maikki!

Luottavaisin ja onnellisin aamutervehyksin Hilkka

Etusivulle!

Satteen pitävät vaatteet!

17.5.2011 kello 9.40
Miepä alan pitämään jonku aikaa päiväkirjaa tänne,
kirjotan sulle vain pari sannaa
eikä mithän taihvaan mannaa.

Vettä sattaa ja kesä tulossa
emmäkä vaella alakulossa,
ko methän kulema intohimossa.

Jo senttään pikkusen kevätvihertää Oulu
eikä lopu meiltä elämänkoulu.

On satteen pitävät vaatteet
ja elämää kestävät aatteet!

Me ollaan tänhään sankareita kaikki,
sankareita kanssa Leijonain
ja aatoksin aidoin ja omin
ja yhteisvoimin.

Toivon ja lohdun sävelin
mie tähän äsken kävelin
ja aattelin sitä, ettei met niin paljon päätetä päivistämme
ja ihan siksiki met tarttema omat hullutuksemme!

Emmä anna minkkään opin emmäkä viisastelijan
viä meiltä pois vappautta omhiin aatoksiin.
Emmä anna omia hullutuksia matkhaan jonku ulkokohtaisen tyylikkyyden
eikä perhään minkhän valtakunnan nuoruus-kauneus-ihantteiden.
Omat pikkuhullutuksemme me tarttema itte,
olhaan niin pörröjä ja pösilöitä ko olhaan
ja entäs sitte!!
Nyt varmasti riittää tämä tähän,
mie siirryn äärelle toisen tehtävän.

Parasta tiistaita ikinä sulle rakas lukijani mun!
Isolla ja ilosella rakkaudella
t. Hilkka

Etusivulle!

Omalle Äidille!

Äiti, tässä on Sulle ruusu.
Mie tehin sinun kunniaksesti tämän ruusun, ko
on äitienpäivä tulossa
enkä nyt pääse hauvvallasti käyhmään.

Niin, ei sulle tartte selitellä eikä puolustella.
Ethän sie kyttää minua tai minun muistamisia.
Sulla on muut kiinnostuksen aiheet. En tiä.
Ei sinua ennää tartte minun ruusut kiinnostaa.
Mie en sinne rajan taka vaatimuksia esitä.

Niin, et sie Äiti oikeasti mithään huomioita kaipaile.
Et harrasta kilven kiillotusta,
son ihan sama muistanko mie sinua vai en.
Et tartte mithän hyvvyytesti osotuksia.
Ei sulla ole mittään ruusujen kerräämistarvetta.
Sinun ei tartte olla ees mikhään Äiti.
En tiä sitäkhään.

Tämä on minun ommaa hommaamista.
Mulla on tämä lapsen osa.
Sinun lapsen osa.

Lopun elämääni olen sinun lapsi.
Miehän se itte tämän ruusun tarttin.
Miehän se tartten sinun hauvvalla käyvvä.
Muistella ja lapsenlapsillekki kerron sinusta.

Vähän mie eppäilin vissiin, että jos sie sittekki,
jostaki pilvenreunalta naureskelet, että
oishan tuolla Hilkalla tähellisempääki!
Niin mie aattelin, ko sakuroilla hinkkasin tuon ruusun sulle.

Mie tässä vielä pari sannaa sanon Sulle:
Äiti, on kevät taas ja aurinko paistaa ja
minun authoonki on vaihettu kesärenkhaat.
Niin ja pölykapseliki lensi jo taihvaan tuuhliin.
Semmosta son ja kaikki hyvin Äiti.

Kiittävin ja rakastavin ajatuksin
Hilkka ja ruusu Äidille!

Etusivulle!

Neiti Keväät tanssivat eivätkä häpeä!

Neiti keväät valloittavat maailmaa.
Nyt ne tanssivat tällä meän maailmankolkalla.
Toiselta tähdeltä näkisimme, kuinka
vihreys kulkee kevään mukana.

Mekin tanssimme omaa elämää.
Hetki hetkeltä eteenpäin.
Pitkin elämäntietä.

Myötätuulessa ja vastatuulessa.
Tulee vastaan häpeää, syllisyyttä ja surua.
Kiviä, mäkiä, tasaista ja kuoppia riittää
ja niillä on oma paikka itsekunkin elämäntiessä.

Putoamme ojaan, kaajumme ja käy kipeää.
Tulee taukoja ja autuaita onnenhuipentumia.
Lepo ja meno vuorottellee.

Neiti keväät loiskivat loskakeleissä,
tanssivat vesisatteessa,
porskivat jäitten lähöissä.
Ne kaatuu ja kompuroi.
Ne kastuu ja ne itkee.
Ne itkeä pillittää ja rämisee välillä kovasti.

Ja ilo tullee perässä.
Ilo ja valo on siellä seassa.
Itkun perässä ja vanavedessä on ilo.
Jostaki mutkasta aina tullee ilo.

Monasti hyvä mieli on pahan mielen alla.
Ko itku pääsee, pääsee iloki pinttaan.
Itkun pääsemisellä pääsee ilo pintaan.

Neiti Keväät tanssaa ympäriinsä.
Net iloittee ja loistaa ja met sen mukana!

Kevätiloa ja valoa ja Rakas Ihminen Sulle t. Hilkka

Etusivulle!

Hauskaa Vappua!

Hyvvää Vappua sulle Rakas Timantti
ja lakki päässä ja ilman
ja kanssa Hilman
ja ilmapallon ja ilman
ja Vapun kans kuitenki
maaseutu ja kaupunki
ja räntäsatteessa
ja vesisatteessa
ja auringon paisteessa
ja yksin ja yhessä!
Isolla ja ilosella rakhauella Vappu-Hilkka,
joka hoksasi, katteusko son kukkimassa täällä Vappuna
ja maalasin äkkiä teille tuommosen kuvan! Heips ja hallaus! t. Hilkka

Etusivulle!

Katteus ja Matteus ja made, ei vaan kade!

Meitä oiken nykyhjään ruokittaan katteuella.
Katteus kantaa julkisuutta.
Julkisuus kantaa katteuen hedelmiä.
Saa oiken ruokansa siittä, siis katteuesta.
Katteus on viljelytuote.

Katteus on oikea voimailmiö.
Vai meän yks luontanen olemuspuoli.

No, emmie mutta pojat.
Met olema niin mahottoman hyviä ja hienoja.

Mihis met muuten tarttema Johanna Tukiaista.
Että oltas itte hyviä?

Entä Kike Elomaan halveeraamista.
Että oltas itte parempia?

Pittääkö meilä olla sylkykuppeja.
Tai toisin päin, pittääkö meän ihhailla sankareita.

Nämät on niin hiiskatin alkkeellisia asioita.
Jos alkaa aattelehmaan, niin ei voikko ihmetellä.

Meitä höntitettään kannanotoilla.
Julkisuudella.

Pokkana politiikot haukkuu toisiansa.
Vähän huomaamatta riistämä toisia ihmisiä.

Ihhailu ja kaehtiminen kertoo enämpi meistä ittestä.
Kohteenhan met ruukaamaki sitte opiskella.

Kaehtimalla tai ihhailemalla kyttäämä toista ihmistä.
Sillain malliopima kaikkia hömpötyksiäki.

Ois helpompi itteläki, ko tajuais tilantteen.
Non katteuslinssit taas silmillä ja ois itte ihan rauhassa vain.

Katteuen takia met kinastelema turhia.
Kadehittaan, haukuttaan ja tylytettään toisia.

Ei voikko ihmetellä, mikä siinä on.
Eikö voi vain kunnioittaa toisen sanomista ja olemista?

Kunnioittas toista ja tekis itte niinko itte haluaa.
Ois oma ihana ja hyvä ittensä.

Leppäis oiken omien hyvin puoliensa päällä.
Ois ihan rauhassa ommaa mieltä ja rakastas menehmään.

Niin ja se juttu, että siinä näkijä missä tekijä.
Terve vaan ja onnea, meissä kaikissa on kaikkea.
Ehottomasti minussa ja sinussaki.

Rakastavin kevättervehyksin Hilkka

Etusivulle!

Pääsiäinen ja viha!

Kristittyjen Jeesus ristiinnaulittiin pitkänä perjantaina.
Raamattuki son aika vihakirjotusta monin paikoin.
On helppoa olla sormi pystyssä osottelemassa so so!
Ja eihän se kovin kamalaa ole, jos joku on vihanen.
Kohan ei käsiksi käy, niin eikä heitä milhään.
Tyhjää hysteeraamista on niin paljon.
Ja joskus se viha pelastaa hengen!!

Joskus vihhaa tarvithaan, se voi jopa auttaa.
Avoin viha on aika reiluaki.
Mutta semmoset salaviha ja piiloagressiivisuus.
Semmosia on vaikea nähä.

Miten nähä net, jokka ovelasti suistaa toiset.
Kiusaa ja häirittee ja pillaa toisten elämää.
Katothaan päältä eikä auteta.
Ei paljasteta, ettei se nuin ole.
Ja usuttajat usuttaa toisia ja itte muka puhtaita.
Takapiruja on kans.
Antaa ymmärtää ja tuo esille.
Veethään maton toisen alta.
Unohettaan oma ossuus ja jätettään toinen yksin.
Ei välitä, selviääkö toinen ihminen.
Jälkheenpäin sanottaan, että sitähän mie sanoin.
Pelottelijat, nethän on kans piilovihasia.
Entä palveluntarjoaja, joka ei vastaa puheluun.
Tai virkamies, josta ei saa selvää.
Tai, joka avun nimissä lyö, kuten lasten huostaanotot.
Tai muu politiikka.

Poliittisia, yhteiskunnallisia ja henkilökohtasia ongelmia.
No, helkilökohtanen ongelma johtuu vain viinasta.
Poliittinen ongelma on toimintatapa.
Eikä sitä haluta oikeasti ratkasta, ko siinä mennee muutaki!

Niin ja meäthän on monet kasvatettu vihalla.
Annettu selkhäänko on niin rakastettu.
Siinä on kans ollu yks kierous.

Mutta pääsiäinen se vain tullee joka kevät.
Valo muuttuu pääsiäisenä toisenlaiseksi.
Värjää pääsiäismunat kaikkien ihasteltaviksi.
Ja aina met jotaki keksimä.
Pelkäähmään ei aleta.

Uusi valo ja vihreyski on joka hetki uutta.
Luontoäiti hikipäässä huhkii meille kessää.

Elämä on kaikkea ja tuntheet on tuntteita.
Otama oiken sylhiin se viha, joka tullee vastaan.
Piämä vaikka kainalossa sitä jonku aikaa.
Muttei sen kans kannata elähmään alkaa.
Tyly kaveriko mikäki. Se viha.
Siis omaki viha kannattaa heittää jorpakkoon.
Mie tiänko mulla se meinaa kääntyä itteä kohti.
Helposti moitin ja pilkkaan itteä. Seki on vihhaa.
Paitsi, että nykyään heitän menehmään koko vihan.
Heitän pois hetikö hoksaan sen.
Sitä ei tartte ottaa mukhaan.

Tervehimä kohteliaasti vihhaa ensin.
Sitte otama ja heitämä menehmään se.
Ja sitte äkkiä kiittähmään elämää.
Kiitämä ja ylistämä itteä ja elämää. Ja kaikkea.

Hyvvää pääsiäistä! t. Hilkka

Etusivulle!

Tosirakkaus ja minä!

Tässä minä elän ja toimin ja enemmän itseni takia kuin minkään muun takia. Edesautan itse itseäni elämään itseni kanssa tai en auta. Rakastan tätä kaikkea ja sitä, että jonakin päivänä luovutan, lopetan, vaihdan, lakkaan, kuolen tai teen jotain muuta.

Olen innostunut. Olen haltioitunut. Rakastan ottaa koppeja saamistani päähäni pälkähdyksistä. Rakastan väistämistä, ohittamista, perääntymistä, unohtamista ja paikalta pakenemista.

Teen yhteistyötä tai en tee. Yhteistyö kanssani on kaikille osapuolille vapaaehtoista. Jos tahdot, koet tai ajattelet toisin, ole hyvä.

Teen, yritän ja erehdyn. Eikä minulla ole minkään valtakunnan valtuutusta eikä lähetystehtävää tai sitten on. En paranna maailmaa enkä toivo sinun tai mielipiteesi tai maailman muuttuvan minun ansioistani tai sitten toivon ja se tulos on kyllä sinun asiasi sinun omalta kohdaltasi.

Rakastan haluamista ja tahtomista ja sitä, että en tahdo, en jaksa, en kehtaa, en viitsi, en tiedä, en tohdi, en ehdi, en saata, en voi enkä uskalla.

Rakastan vaikuttamista ja sitä, että en vaikuta mitään ja sitä, kun minulta kysytään tai kun ei edes kysytä.

Olen elämäni huippuamatööri. Olen pyhä yksinkertaisuus ja keskinkertainen ja moninkertainen asiantuntija ja osaaja ja ylhäinen ja alhainen tai en ole ja enemmän itseni takia kuin minkään muun takia.

Olen mukana, olen osallinen, otettu ja suosittu tai en ole eikä minulle mikään kelpaa. Olen usein täystörttö ja umpitollo ja enemmän itseni takia kuin minkään muun takia.

Itseni kautta olen osallinen tähän kaikkeuteen kuolemaani asti. Elän niin ehyenä tai särkyneenä, fiksuna ja filmaattisena tai niin häpeällisenä ja syyllisenä kuin olen tai en ole. Sellaista se on eikä minulla taida olla muuta vaihtoehtoa kuin elää ja toimia oman itseni kautta. Eikä taida olla sinullakaan muuta vaihtoehtoa? Rakastan, että se on sellaista.

Tosirakkaus rakastaa minua ja enemmän minun itseni takia kuin minkään muun takia. Tosirakkaus rakastaa kaikkea. Se rakastaa rakkauttani, onneani, pelkoani, hätääni, tuskaani, suruani, mielipahaani, puutteitani, rajoittuneisuuksiani, köpöyttäni. Tosirakkaus kiittää, kunnioittaa ja antaa pyytämättä anteeksi kaiken. Eikä nyt tule sitä, että tai ei rakasta, se rakastaa aina. Tosirakkaus rakastaa kaikkea itsekkäästi, itsekeskeisesti ja ehdottomasti, eläköön ja bravooooo!!

Etusivulle!

Mitäs son se tasa-arvo?

Marco Bjurström sano eilen telkkarissa, ettei se voi jonottaa, ko son sille niin raskasta, ko kaikki tuntee sen. Se sano sen aivanko sois jotenki ihan ymmärrettävvää, mitä se sano? Amerikassa soli jonottanu monta tuntia johonki huvipuiston härvelhiin, ko arvosti sitä härvelinhiin pääsyä. Ja sehän oli siellä tavis.

Käsitinköhän mie oiken? Millähän mitalla se sitä jonottamisen vaikeutta ja raskautta mittas? Mistä se voi tietää, kuinka raskasta meillä taviksilla on jonottaa? Ja varsinki sillonko joku vinkathaan ohi, oijjoijj!!

Marco Bjuströmin elämisen vaikeus tullee tasoihin meän tavallisten vaikeuksien kans, ko met jonotama ja se vinkathaan jonon ohi? Mites meille jonhoon jääville käy?

Tasa-arvo on siis kokemuksellinen tunne-asia? Marco koki ja tunsi olevansa tasa-arvonen jonottamisen raskauen kans, ko vinkathaan ohi?

Semmostakos son se tasa-arvo?
Kaikki kokis sopivaa kärsimättämyyen raskautta?
Jokhaiselle riittävvää elämisen sietämätöntä kevveyttä?

Met voima kokea täyellistä tasa-arvoa kaikien ja kenen kans vain?
Jopa Marco Bjuströmin kans, vaikka se vinkattas jonossa ohi tai sitten ei?

Elämä on valintaa, sannoo Marja!
Ja juutuupin löytää Merja?

Ja rakastavia ja hillittömän tasa-arvosia terhveisiä lähettää Hilkka!

Etusivulle!

Kiltit ihmiset on helvetistä kotosin?

Kiltti on hankala. Kiltistä ei saa selvää.
Kiltti äänestää mielistelläkseen.
Kiltti komppaa mitä vaan, ettei tartte olla eri mieltä.
Kiltti ei ole mithän mieltä.
Kiltti tekkee enämpi ko jaksaa.
Kiltti nääntyy ja nälkyy itse.
Kiltti ei tiä missä joukoissa seisos vai seisooko vai istuuko.
Kiltti ei uskalla eikä taho, kiltti ei ehi eikä tohi.
Kiltti pelkää loukkaavansa jo pelkällä olemassa olollaan.
Kiltin kanssa ei tiä, mitä tehtäs.
Kiltistä ei tiä, mitä se tahtoo.
Kiltti ei tiä ittekkään, mitä se itte tahtos.
Kiltti ei uskalla tietää, miltä siittä ittestä tuntuu.
Sei voi eikä saata, vaikka jos nyt joskus jotenki sattus jotaki tahtohmaan.

Kiltti ei uskalla aatella ees omia ajatuksiaan loppuu asti.
Kiltti ei pysy omalla tontilla, kuuntelee liian tarkasti toisia ja toisten tarpeita.
Kiltti ei sitoudu asioihin, tekkee niinko muutki.
Kiltti ei ole sisä- eikä ulkopuolella.
Kiltti on niin yksin ja kiltti jää paitsi.

Kiltti on tyhmempi ja lapsellisempi kuin onkaan.
Kiltti ei ole oikein kukhaan. Kiltin kanssa on hankala ees puhua.
Kiltti vaihtaa sanansa ja ajatuksensa kuulijan mukasiksi.
Kiltti mielistellee kuulijaansa jo ennenkö kuulija itte ees tietää ajatuksensa.
Kiltti tulkitsee ja yrittää ratkaista asiasi, vaikkolet itte pohtimassa asiaasi.
Kiltti puuttuu ja häirittee ja yrittää järjestää elämäsi kysymyksiä.
Kiltti ei tue sinua, jos yleinen mielipide tai vanha kahjokulttuuri on vastapuolena.
Kiltti tekkee toista ja sannoo toista.
Kiltti selittää ja pyörittää, ettei vain loukkaa kettään.
Kiltti varroo, uhrautuu, orjailee – ja mielistellee. Kaikkia.

Nooh tässä yks kiltteyestä kiinnostunu entinen kiltti selittää ja hämmästellee. Mitä enemmän mulle elämänkokemusta kertyy sitä, enemmän näen elämänmyönteisen ja älykkään kiltteyden arvon. Olen innostunu kiltteydestä. Itsenäisestä vapaasta kiltteydestä. Aikuisen toimivasta ja vastuullisesta kiltteydestä.

Olen rakastunut kiltteyteen. Eläköön kiltteys! Hyvin ja oikein käytettynä, ei väärin käytettynä, ei hengen laiskuutena eikä sielun saasteena. Kiltteys ei ole leikin asia. Kiltteys on voima-ase!

Älykkäin ja rakastavin kiltteysterhveisin Hilkka

Etusivulle!

Älä tapa tärkeilijää!

Ko näet tärkeilijän, älä tapa sitä.
Vai näeksie tärkeilijöitä?
Methän emmä ylleensä kehtaa ees nähä niitä.
Häveliäästi jätämä näkemättä.
Olema niinko emmä hoksaiskaan. Ja kohta emmä hoksaakkaan.
Tärkeilijä on tärkeä ja merkittävä.
Tietää ja ossaa ja hoitaa hommat. On jotaki.
Käsittää kaiken ja sille pittää anta valta ja voima.
Ajattelemattomasti met vain annama homman jatkua.
Hengen laiskuus vaivaa meitä. Emmä jaksa.
Emmä auta miestä mäessä. Tai mäestä pois.
Niin monasti on väärä mies ja väärä nainen väärässä paikassa.

Eihän se tärkeilijä oikeasti tiä eikä käsitä kaikkea.
Ei vaikka kuinka ois olevinhaan. Ei kukhaan käsitä kaikkea.
Aina on suodatus päällä ja värilliset linssit päässä.
Puoluelliset taka-ajatukset ja oma lehmä ojassa.
Ja tärkeilijän pää tärisee ja on muka jotaki ja jonaki.
On muka fiksu ja filmaattinan ja siis tekotärkeä pönäkkyys.

Tärkeilijä rakentaa turhia ja elämää häiritseviä kulisseja.
Ellää omissa ajatusrakennelmissa.
Touhuaa kaikille haitallisissa valheselityksissä.
Käy kauppaa hienonnäkösillä harhakuvioilla.
Myy sieluriepunsa ja saa oikeasti ittekki tyhjän palkaksi.
Välilä meän muittenki elämää tuhoavia palkkoja.
Mitä merkittävämmäksi päässyt tärkeilijä, sen isommat palkat.
Ostaa millä hyvänsä mitä hyväänsä.
Näyttelee menestystä.
On syvästi nälkäinen, elämä ei ravitse tärkeilijää.
Jää yksin. Ei elä. Ei kohtaa kettään.
Eikä tärkeilijää voi kukkaan oikeasti kohata.
On tärkeilynsä pidättämä ja vanki.
On kenenkään saavuttamattomissa.
Pyörii omissa harhoissaan. Pyörittää meitä muitaki.
Pyörii harhojensa rattaissa, paskana omissa rattaissa.
Roskana silmässä ja roskittaa toistenki silmät. Sokasee!

Tärkeilijät meillä on aina keskuudessamme!
Nooh, meissä kaikissa on kaikkea.
Jokkaisessa meissä assuu tärkeilijäki. Isompi tai pienempi.
Löyämä ja kesytämä se ittessä asuva tärkeilijä!
Otama tärkeily omhaan käyttöön.
Tärkeily on taito elämisen taitojen joukossa. Taitolaji.
Tärkeily on yks keino selvitä elämässä. Menetelmä toimia.
Oikeassa paikassa ja kohtuudella käytettynä hyväksi meille kaikille!

Emmä tapa tärkeilijää. Emmä riistä itteä. Olhaan mitä olhaan.
Näe tärkeily ittessästi, näet sen toisessaki.
Tiedosta oma tärkeilysi, huomaa toisenki tärkeily.
Tärkeile rakkaani rauhassa! Vappaasti!

Tärkeilevin ja rakastavin terhveisin Hilkka

Etusivulle!

Elämme ilon aikoja!

Niin elämäkös met ilon aikoja?
Saamakos met olla ilosia?
Saako sitä olla ilonen, vaikka on hättää.
Vaikka surettaa, huolettaa ja asiat vaivaa.
Joku syyttää.
Joku moittii.
Pilkkaa.
On suruja.
Maailma myllertää.
Vaarat uhkaa ja pelättävvää riittää.
Joku on vanha ja vaivanen.
Joku näkkee nälkee.
Kittuu ja kärsii siinä vieressä.
Joku tekkee kuolemaa jossaki.
Joku kuolee.

Niin, mites son?
Iso kirja käskee itkeä itkevien kans.
Nauraa nauravien kanssa.
Tai joka vaivojansa vaikertaa, vaivojen on vanki.
Raakaa tekstiä.
Mutta kyllä se taitaa olla tosi.
Met voima olla ilosia ja onnellisia.
Jopa kiitollisia.
Ihan vappaasti ja omalla luvalla.
Jumalan luvalla.
Vaikka mitä tapahtus.

Meät luottiin rakastammaan.
Met synnyimä olehmaan rakastettuja.
Maailma ei siittä parane, jos piättelemä ilot.
Ei mikkään muutu paremmaksi kärsimällä.
Ei se parane, jos kaveriki kaverina kärsii.
Niin - kärsi kanssani!
Kärsi kanssani - on peli, joka houkuttaa.
Kärsiä toisen kans elämisen tuskaa.
Sais kirkkaamman kruunun?
Kummallinen kysymys.
Semmonen elämän kohta.
Valinnan paikka.
Kärsiminen joskus helpompaa, ko eläminen?

Niin, mitähän tapahtus, jos suostuis ja myöntys.
Myöntyis ja tyytyis.
Alkas sitä ihan ikiommaa ommaa elämää.
Eläs tässä ja nyt näine hyvihneen.
Japanilaiset näyttäs vähän sen suuntasilta?

Ilosta mieltä ja terveyttä ja hyvvää oloa!
Hyvvää vointia!
Itkemä ko itkettää ja nauramako naurattaa.
Ei ole valmista elämää eikä sopivaa muotoa.
Ei yhtä oikeaa tappaa eikä menetelmää.
Eikä ole mittään hättää.
Ei ollukhaan mittään ongelmaa?
Elämä ja maailma tarjoaa parastaan.
Joka hetki on paras hetki.
Millon mitäki ja minkäkilainen meno päällä.

Mitä jumalia met olema väittään muuta.
Täällä Luojan luomassa maailmassa.
Met Luojan luomat.
Meät on luotu elähmään täällä maailmassa.
Tai emmie tiä Luojasta.
Mutta emmie ainakhaan itte ommaa elämää valinu.
Lahjaksi sain.
Voin valita, että mitä mie tehen lahjani kanssa.
Aika monasti voin itte valita.
Valita itte mitä tehen oman elämän kans.
Oman suhtautumisen kans.
Sen verran valita ko milloinki voin valita.
Valita vappaasti sen mikä on mahollista.
Valita sen mikä on omissa käsissä.
Ottaa vastuun omasta ja – toimia!
Loput on mitä on.
Herran halthuun!

Vappaata, kaunista ja täyellistä viikonloppua!
Semmostako itte kellekki mahollista.
Isolla rakkaudella Hilkka

Etusivulle!

Kiusanhenkien häätö!

Ittestä son helppointa alottaa.
Niin monasti met itteä kiusanhenkenä häirittemä.
Kiusaama itte itteä ihan sekopääksi.
Mäkätämä ittele ja kampitama, sekihän meiltä käy.
Haukuttaan itte itteä aamusta ilthaan.

Ja kerkiämä met muitaki häiritteen.
Moitittaan muita ja ylleensä fiksuuen nimissä.
Jätettään koko ajan toisia ulkopuolelle.
Ilkeily ja pilkka on joka päivästä, vai mitä.
Uutisistaki sen näkkee.
Euskunnan kyselytunnilta kuulee.
Tunnottomasti sanottaan mitä sattuu.

Mitähän alkas tapahtua, jos rakastasima.
Rakastasima ensteks sitä lähintä eli itteä.
Kunnioittasima ommaa elämää.
Aamusta ilthaan kiittelisimä, että elämälle kiitos.
Oiken taputtasima omia poskia, että hyvä mie.
Välilä aina ihanasti pussailisima omia käsivarsia.
Sanosima ittele, että hyvä maailman paras mie itte.
Ja tukisima ja kannustasima toisiaki.
Kiiteltäs ja katottas kauhniisti itteä ja toisia.

Ja jos joku kiusais, huutasima ja luijjaa – APUA!
Alkasima heti puhuhmaan siitä itte asiasta.
Mitä, missä, milloin.
Ei mithään pikkuvikinää.
Kirjottasima plokin joka paikhaan.
Ilmottasima poliisille.
Soittasima ambulanssin.
Niin ja kuttusima A-studion paikalle.

Olemakos met myyhneet oman onnen.
Oman hyvinvoinnin ja ittestä huolehtimisen.
Myyhneet vappauen.
Kyllä met olema ja halvalla on menny.
Ja usseilla jo ennen syntymää vissiin.
Jo silloin keksimä, että häätyy mielistellä.
Ja homma eikö jatkuu.
Itteltäki vähän sallaa.
Näytelhään muka hienoa ja kaunista.

Halvalla myyty oma elämäntarina ja väärällä rahalla.
Että muka kelvattas.
Että oltas hyväksyttyjä.
Että oltas hyviä.
Aivanko sois siittä kiinni, että saisima olla mukana.
Suostuma pelkäähmään, ko meitä pelotellaan.
Annama vangita meän omat ajatukset.
Alama omienki mielipitteitten vangiksi.
Kaiken maailman höntityksillä häirittemä itteä.
Teeskentelemä emmäkä kuuntele emmäkä usko itteä.
Kuljema naama peruslukemilla muka fiksuina.
Ja oma itte lytyssä ja varjossa.
Met kärsimä itte eniten - väärästä jonaki olemistesta.
Stressi kasvaa ja pää pannee tuhatta ja sattaa.

Kesytetyt orjat kiertää pakkotahtista kehhää.
Kumartellee puoluetoimistolle.
Piispainkokkoukselle.
Asiantuntijoille.
Lääkärille ja opettajalle.
Tietäjille ja guruille.
Tasa-arvolle ja oikeuenmukasuussaivarteiljoille.
Kyykistellee millon minkäki opin mukhaan.
Painautuu vaikka maahan asti jonku ajatuksen kans.

Siis mitähän tapahtus, jos emmä nöyristelis.
Emmä pellais mithään peliä.
Emmä joustas jonku tekosyyn takia.
Emmä suostuis mihinkhään, mitä emmä halua.
Emmä välittäs olla suosikkeja.
Emmä muodikkaita.
Emmä viissaita emmäkä hyväksyttyjä hyviä.
Ohittasima uutiset ja kallupit ja jos mitkä opit.
Luottasima, että hyvin meille käy.
Ja uskosima ihan itte ja just sitä, mitä itte haluama.
Niin ja mithään ystävyys-vastakirjaa met emmä pitäs.
Emmä kyttäis, että tykkääkös net minusta.
Tykkäisimä itte.
Tykkäisimä ittestä ja toisista.
Emmä kerkiäsi kyttäillä muita.

Oltas itte ittemme huippu parhaita kavereita.
Oltas kaikkien kavereita.
Puhallettas vappaasti kaikhiin hyvviin kipinöihin.
Emmä laskelmois, mitä mie tästä saan.
Puhusima ikiomalla omalla suulla.
Oiken tarkistasima ittemme kans, olenko tätä mieltä.
Laittasima huulipunnaa vain, jos itte haluaisima.

Annettas ajatusten lennellä.
Oltas vaphaita ja jämäkästi ittemme puolta.
Ja toisen puolta.
Tultas joustaviksi ja tajuttas oma paikka.
Ja oltas ihan läpinäkyviä.
Ajatukset ja puhheet ja teot kulkis sammaa jalkaa.
Sammaa jalkaa meän ittemme kans.
Sillon meistä sais selvää.
Oltas selväpäisiä.
Toinenki tietäs, että tuossa se just tuo mennee.
Kaikki näkis, että tuommonen son.
Oltas jokhainen omammelainen.
Yhtä oman elämänsä kanssa.
Omansalainen onnellinen pihlajapuu ittekukaki.
Eläköön tämäki elämän päivä! Tulkhoon hyvä päivä!

Ilosin ja rakastavin yhteistyöterhveisin Hilkka

Etusivulle!

Kuuliksie, mitä Hjallis Harkimo kysy?

Harkimon viehraan toinen vanhempi oli kuollu.
Sitte se kysy tältä viehraalta, että onkos sulle käyny niinko hälle oli käyny?

Ettäkö sen isä kuoli, soli ollu purjehtimassa maailman ympäri.
Sei ollu itte mailla eikä halhmeilla, ko oma isä kuoli.

Sitte se sano, että pittää nyt toela hyvin yhteyttä äithiinsä.
Niinko siittä hyvästä!

Niinko siittä eestä, ko isä kerkes kuolla, ennenkö tajusi.
Tajusi, että jäi niin paljon sanomatta ja kysymättä.
Että sois haluanu puhua niin monista asioista isänsä kans.
Tajusi, että ois halunu olla vain isänsä kans.
Olla enämpi oman isän kanssa.

Että oli jotaki niin mahottoman tärkeää tekemistä.
Oli muuta ja muka parempaa tekemistä muualla.
Oli tärkeää tekemistä toissaalla.
Oli sillonki ko vanhin lapsi synty.
Ei ollu aikaa omille rakhaille.

Ei ollu aikaa, ko ei tajunu vielä!

No, nykyhjään se sannoo olevansa enämpi lastensaki kans.

Molen nyt kulkenu tuon Harkimon sanomisten kans.
Kulkenu sen kysymyksen kans tässä monta päivää.
Minusta siinä on niin paljon, tuossa kysymyksessä!

Eikä mulla ole tuohon oiken mithään lisättävvää.
Minun äiti kuoli aikoja sitte.
Ja sillain yhtäkkiä.
Tiän miltä semmonen voi tuntua.
Se kaiho, ko ois halunu enämpi aikaa ellää sen kans.
Voi kuinka mieki oisin halunu olla siittä huolissaan.
Huolehtia siittä.

Niin, ihmiset on parasta.
Joka kohtaaminen on arvokas.
Joka elämä.

Että asettas omat rakhaat oikeasti etusijalle.
Oman ittensä etusijalle.
Joka ihmisen.
Joka ihmiskohtaamisen.

No, se juttu, että tarjotessaan yösijan voi majottaa enkelin.
Tuohan lukkee isossa kirjassa.
Tai niinko siinä Amerikan konheessako se tyär kuunteli musiikkia.
Se tyär istu vanhan herran viehreen.
Se tyttö vain kuunteli musiikkia korvalapuista.
Sitte se aatteli olla kohtelias ja alko juttehleen sille miehelle.
Sano sille miehelle kuuntelevansa nykymusiikkia.
Lisäsi vielä jotaki, että soittaa jotaki soitinta.
Vieressä istuva vanha herra sano, että hänki soitti joskus.
Ja lisäsi, että yhessä pändissä.
Semmosessa aika kuulusassa pändissä, jonka nimi oli Beatles!
Se ole se Beatlesin George, kertoo tarina.

Emmä juokse toistemme ohi.
Se voi olla se viiminen kerta.
Se kerta, ko sie vielä voit olla sille olemassa.
Vielä hetken voima olla toiselle ihmiselle olemassa.

Emmä juokse ittemmekhän ohi.
Joka hetki voi olla se viiminen.
Olema ittelekki olemassa.

Ettei ainakhaan itte tarttis itteä oottaa.
Että ois itte ittelle oikeasti olemassa.

Huomenna tämä kaikki voi olla ohi.

Tästä päivästä iloittevin ja rakastavin ja kohtaavin terhveisin Hilkka

Etusivulle!

Positiivisuus on taitolaji!

Positiivisuus on tapa ellää.
Ei pelkkien positiivisten tuntteitten tuntemista.
Joskus on positiivista raivostua.
Huono tunne voi olla hälytyskello.
Hälyttää ja varottaa.
Kyse ei siis ole tuntteista tuossa mielessä.

No siis, meät on höntitetty negatiivisiksi.
Kasvatettu puutteesseen.
Negatiivisuuessa on puutetta ja nälkää.
Kärsittään ja riistettään toiselta.
Kytäthään, ettei vain tuo toinen saa enempää ko mie.
Kaehittaan, että onkos tuolla toisella hauskaa.

Ja sitte meitä on arvosteltu häpeähmään itteä.
Riistetty käsitys hyvästä ittestä.
T'äyllisestä minusta.
Sotkettu meän sisäinen maailma.
Son sitä lapsen kasvattamista monasti.
Kuritettu ja nolattu.
Höntitetty, että olema jotenki vajjaita.
Kulema otsa virhe-lappujen peitossa.
Rangaistukset painaa hartioita.
Meän pienet syämet on pisteltyjä ko neulatyynyt.
Silmäluomet kirvelee kasvattajien katseista.

Mitähän jumalia met muka luulema olevamme.
Tai meän vanhemmat ja kasvattajat.

Met synnymä rakastahmaan elämää.
Nauttihmaan omasta elämästä.
Rakastahmaan itteä.
Ja toista.
Kaikkea olevaista.

Nyt ilosanoma: hyvvää riittä kaikille.
Maailma on täynnä hyvvää!
Puolet kaikesta on hyvää. Tai vähän yli.
Lantin toinen puoli.
Negatiivisen vastapooli.

Postivinen ihminen alkaa aikuseksi.
Aukasee silmänsä ja näkkee valot ja varjot.
Katsoo ihan itte maailmaansa.
Positiivinen aikunen näkkee rummaa ja huonoa.
Hyväksyy net semmosina ko net on.

Positiivinen ihminen on vastuullinen ja toimiva.
Positiivinen suojelee hyvvää.
Vastustaa huonoja juttuja ja täysillä.
Luottaa itteensä ja valintoihinsa.
Tietää, että pakkasten perhään tullee kevät.
Positiivisella on aina mielessään vaihtoehtoja.
Valitsee monista vaihtoehdoista.
Valittee ittele mieluisia vaihtoehtoja.
Valittee vappaasti ja positiivisesti.

Positiivinen ellää runssauessa.
Lähtee siittä, että kaikkea hyvvää on ihan tarppeeksi.
Just sopivasti siihen, mitä tarttee.

Positiivinen on uskollinen omalle ittele.
Tai omalle elämälle.
Uskoo ommiin unelhmiin.
Uskollinen omalle unelmalle, vaikka sois lehmä.
Unelma niminen lehmä.

Positiivisin ja rakastavin pakkasterhveisin Hilkka ja Unelmansa!

Etusivulle!

Päivää, Ystävänpäivää!♥

Eikä mithään höpötystä.
Ko jykevää ja rakkaudellista päivää!
Inspiroitunutta päivää!
Itteä rakastavasti ihan ensteksi.
Siittä se lähtee.
Rakastama itteä ensteksi!!!♥

Nonniin ja tuosta tullee miehleen yks ajatus.
Siis nykyään arvostettaan ystävyyttä.
Korostethaan ihmissuhteitten arvoa.
Kehuttaan verkostoitumista.
On tärkeää verkostoitua.
Höpö höpö.

Se suhe tai ystävyys on minusta pyhä asia.
Ei mithään arvostelua eikä arvioimista.
Se vain on.
Pelkkää suurta lempeää hyväksymistä.
Son pyhä kohta, ei siinä ole viisastelemista.
Se ystävyys on siinä, ko vaikka muistaa jonku.
Siihen synty suhe eikä sitä kritisoida.
Eikä arvioida eikä säilötä eikä mithään.
Kunnioitama vain sitä pientä hetkeä.
Sitäkö sie kävit minun mielessä.
Ko mie näin sinut.
Ei sitä aleta määrittelheen.
Ei piättelheen.
Ei rakenttaan eikä purkahmaan.
Son siinä.

Sitähän voi aatella huippuhyvin toista ihmistä.
Suhtautua hyvin ja ystävällisesti.
Tai huonosti voi kans suhtautua.

No siis ystäviä on maailma täynnä?
Suhtautumalla hyvin maailman ihmissiin!
Kyllä meillon ystäviä runssain mitoin!
Siis kunhan suhtautuu hyvin toissiin ihmissiin.
Tai siihen nokan eessä kanssaelähjään.
Suhtautuu hyvin siihen kanssapakertajjaan.
Siihen, joka nukkuu vieressä.
Siihen, joka aamulla tullee ensteks vastaan.
Kalevan jakaja tai siivooja.
Kuka vain on ystävä, jos niin haluama.

Ystävähöpinöissä puhuttaan ystävyyen hoijjosta.
Ystävyyttä pitäs muka hoitaa.
Ei piä.
Mitästä hulluja ja ihan pörröjä hommia!
Emmä kyttää, vaaliiko tuo tai vaalimako itte ystävyyksiä.
Ei kait met mithään ystävävankeja tarvita.
Eikä aleta toista vartioihmaan, tekikö se mieliksi.
Tehköön ihan omalla vastuulhaan niinko haluaa.

Ihan täyellisen vappaasti olhaan hyviä ystäviä!!♥
Olhaan ihan itte ystäviä kenen kans vain.
Omatoimisesti ja omavoimasesti.
Oiken täyellisen omahyväsesti.

Eikä ees sallaa asetella ehtoja.
Ei toivota, ettäkö sois toisenlainen.
Tai jonkulainen.
Emmä viitti ihmissuhepelejä.
Met emmä jaksa manipuloimisia.
Emmäkä käy ystävyyskauppaa.
Emmäkä met ihmiset juuri muuksi muutu.
Olhaan mitä olhaan.
Ja toimehen met tulhaan.
Ihan aikusesti ja vastuullisesti suhtauduma toissiin!
Ensin itheen ja sitte siihen toisheen.
Olema hurmaavan valloittavia ja rakastavia.
On iso ilo olla ystävästi!
Ystävällisin, rakastavin ja ilosin ystävänpäiväterhveisin

Hilkka

Etusivulle!

No se yksinäisyys!

Ei kethään, kelle kertoa omia pikkuasioita.
Kukhaan ei kuuntele.
Kukhan ei kysy, mitä sulle kuuluu.
Kenenkhään ihmisen syämmessä ei ole tillaa minun murheille.
Ei ole kettään, jonka kanssa miettiä, että miten tekis jonku asian.
Yksinäisyys on sitä, että kukhaan ei välitä minusta?

Yksinäisyytensä tietää itte.
Son paha asia, jos se on paha asia - ittele.
Son syäntä särkevää, jos se on sitä.
Epäinhimillistä. Pakahuttavan kammottavvaa.
Noloa.
Häpeällistä.

Yksinäisyys on sielun kohta. En tiä.
Mutta sie tiät kans semmosen kohan, jossa tuntuu yksinäiseltä?
Se peri-ihmisen kohta, jossa olhaan yksin ittemme kans.
Jokhainen saa itte aatella olevansa yksin, jos niin on.
Sitä on kunnioittaminen.
Eikä siinä ole mithään vikkaa.
Yksinäisyyessä ei ole vikkaa mithään.
Niin ja vaikka kärsit yksinäisyyestä, niin kyllä sinua naurattaaki?
Yksinäinenki nauraa, vaikkako kuulee hauskan vitsin.

Ja jos on yksin eikä halua olla yksin, siinä on ongelmaa yhelle ihmiselle.
Ihan liikaa.
Jos tarttis puhekumppania, on kyse puhuekumppanista.
Jos ystävän, niin kyse on ystävän puutteesta.
Ei auta, vaikka menis keskelle ihmislaumoja.
Ei hyövää mithään mennä harrastuspiireihin.
Ei helpota, vaikka kuttus kaikki tuttunsa kylhään.
Yksinäisyys ei ole sosiaalisuuen vastakohta.
Ja sosiaalisuus on yks tämän ajan hapatus.
Yltiösosiaalinen se vasta yksinäinen voi ollakki.
Presidentti Halonenki tai kuka vain.
Ja sosiaalisella hömpällä voi sekottaa oman ainutkertasen elämänsä.
Sosiaalisella höpötyksellä voi jäähän tekemättä se, mikä tehä pitäs.
Aina johonki kökkäjäissiin menossa.
Aina puhelin käessä.
Yksinäisenä hulluna heilumassa ihmisten kans?

Niin ja jos vastaanotto on kiinni?
Vaikka kuka tulis vastaan, ei se auta?
Ei auta, jos mullois vastaanotto kiinni, että vaikka kuka tulis vasthaan.
Yksinäinen pieni syän itkis puseron sisällä?
Mutta a vot, jos se vastaanotto vähän raottus.
Vois vähän helpottaa.
Ei tullu valmista eikä ratkasua tässäkhään.
Ratkasu ja avvaimet on ihmisellä, meillä jokkaisella ittelä?

Siis elähmään kuuluu yksinäisyys ja ihmiset on parasta.
Emmä ala pelkäähmään yksinäisyyttä.
Emmä leimaa ommaa ainutkertasta elämää milhään yksinäisyyellä!
Olhaan mitä olhaan ja tehhään, niinko itte haluama.
Yksin ja kaksin tai porukalla.
Ajan ja tilantheen mukkaan, millon mitenki puhelin käessä tai ei.

Ilosin ja rakastavin terhveisin ja aatelhaan itte!
Hilkka

Etusivulle!

Mistä sais sen parhaan timanttikuvion!

Peli alkaa alkuvihellyksestä.
Jalkapallossa.
Elämä alkaa syntymässä.

Entä mistä met saama sen timanttikuvion?
Kukas sen antas meille?

Meillä on jo se.
Oma maailman parhain timanttikuvio.
Se paras timanttikuvio on jo jokkaisella hmisellä ittellä.

Niitä jaettaan syntymässä.
Tai ennen syntymää, en tiä.
Mutta kyllä meillä se kuvio on heti alusta asti.

Ja sitte äiti alkaa sitä muovaahmaan.
Isä, siskot ja veljet, suku ja perintteet.
Sitä sanottaan kasvatukseksi.
Niin ja hoidoksi.
Sinne se meinaa hautautua meän ikioma timanttikuvio.

Lopulta olema yksin sen kuvion kans.
Viimeistään kuolemassa?

Aikunen vastaa itte omasta timanttikuviostaan.
Vastaa niin paljon, ko se elämä nyt omassa käessä on.

Yksiki ajatus jo voi viä meät omasta kuviosta.
Yks asia tai tapahtuma tai sana harhauttaa.
Koulutukset ja sivistykset.
Kaikenmaailman opit ja mielipitteet.

Ei ole elämän valmentajjaa kellekkään.
Ei kettään, joka sannoo sen sinun oikean.
Elämässä oma timanttikuvio pittää ihan itte totteuttaa.
Ellää todeksi.
Ellää.

Olet yksin ja siinä se ilo ja riemu ja se kauheus on.
Yksin sen kanssa, kuka ja mitä olet.

Oisko meillä peri-yksilöllisillä yksin joku yhteinen?
Että ois semmonen ihmisten yhteinen taso.
Joku peri-ihmisen kohta, joka ois yhteinen?
En tiä, mutta aattelen, että olema enämpi ko mitä näkkyy.

Ja kyllähän täällä maailmassa kavereita riittää.
Ja hyviä ja pahoja asioita ja jos mitä voimia ja uskoja.
Mutta kuinka ussein ittellä on se valinta.
Valinta jossaki kohtaa.
Ja ihan ittellä on se valinnan kohta?
Mitä se millonki on.
Pieniki voi viä mennessään.
Pieniki valinta voi aiheuttaa valintojen vyöryn.

Elämä on valintaa?
Se timanttikuvio, jonka kanssa synnyimä, se on se paras.
Se on se laulu, jota meät on tarkotettu laulahmaan.
Sitä ei voi kukkaan meille antaa.
Eikä sitä voi pois ottaa.
Niin mie aattelen ja uskon.
Sen tietää itte.

No mikä riemu ja rikkaus!
Ellää oman ainutlaatuisen timanttikuvionsa kans.
Kyllä siinä kuvioittensa osia kannattaa kiittää.
Kannattaa valita hyviä asioita.
Eikä huonojen kanssa kannata jäähä saikkaahmaan.

Niin ja sen oman kuvion tunnistaa?
Tuntee ittessänsä.
Sen tietää.
Se soi.
Met soima oman timanttikuvion kans.
Sen voi ehkä nähä uloski päin.
Näkkee, kuka ellää ommaa timanttikuviotansa!

Ilosin ja rakastavin ja ittepäisin timanttikuvioisin terhveisin
Hilkka

Etusivulle!

Oman elämän timanttikuvio!

Jalkapallossa on se maali ja sitte on se maalin tekijä.
On kympin paikka ja net, jokka syöttää.
Ja tietenki puolustajat kans.
Ja tarkotushan on tehä maaleja siihen maaliin.

Kuvio on se, että miten met tehemä sen maalin!
Suunitelma, että mitä tapahtuu missäki.
Ja tärkeää on, että tehhään kans.
Että met tehemä sen, mitä tehä pittää.
Ja ko meillä on timanttikuvio, met tiämä!
Tiämä mitä meän pittää tehä millonki.

Ja jokkainen osa ja paikka on tärkeä tietenki.
Jos joku istahtaa pallon päälle, peli särkyy.
Jos joku suuttuu ja heittää pallon ulos kentältä, tillaisuus meni ohi.
Jos joku ei tee hommaansa, muittenki pellaaminen häiriintyy?
Pelissä met tiämä oman paikan ja oman homman.
Meilä on oma pelipaikka ja sen hommat.

Elämässäki on timanttikuvionsa.
On työpaikka, koti, omat rakhaat, suku, harrastukset, talous.
Nooh, elämässähän on tavote, että ihminen ellää.

No miten sitä elettään?
No ei sole oiken selvä nakki eikä pyy pivossa?
Niin helposti nouvvatama jos mitä kehotuksia ja merkkejä.
Juoksema pyyntöjen perässä.
Uhraama oman elämän jos mille vaatimuksille.
Pelkäämä rangaistuksia ja taas joku sivureitti käyttöön.
Keksimä jos mitä ajatusta, joka masentaa tai ilostuttaa.
Ja aikansako juoksee pää kolmantena jalkana, aika loppuu.
Voimat ehtyy, met väsymä ja elämäki kohta loppuu.
Pää on sekasin ja kohta son pelit pelattukki.
Peli poikki!
Peli eikä elämä ei kulje oiken ollenkhaan järkevästi ja joustavasti.
Eikä semmosesta ole iloa ittele eikä omille rakhaille.

Elämä on valintaa.
Monet meistä tekkee liikaa.
Nukkuu liian vähän.
Juhlii liikaa.
Syö miten sattuu.
Ja taakka vain kasvaa, ko yrittää ja yrittää.
Vässyy ja masentuu.

Kukas se oiken antas sen timanttikuvion meille.
Että tuosson sinun elämästi kuviot.
Sanos meille, että miten meän kans ois parasta.
Kyllä meän hallitus puhhuu meistä.
Ylen uutisissa sanottaan, kuinka paha mieli meillä on.

Mutta met tiämä ja ossaama itte paremmin.
Muuten tullee politiikkojen suunnittelemaa.
Hallituksen päättämää.

Met tiämä itte, miten se elämä on hyvin.
Elämä kukoistaa omien mahollisuuksien mukhaan.
Ja met itte hehkuma ja loistama ja itkemä välilä.
Sehän se on se elämä.

Ala itte kattohmaan omat asiat ja pelipaikat. Emmä usko mitä sattuu tai mitä meile opetettaan.
Alama elähmään ommaa elämää.
Met itte. Mie itte.

Met tehemä itte oman elämän ikioman timanttikuvion!
Jeeeee ja jess eikä anneta minkhään pelotella eikä höntittää.
Emmä ala pelkäähmään, rakastama ja katoma avoimin silmin.

Ilosin ja rakastavin dimangi-terhveisin, aattelema itte!
Hilkka

Etusivulle!

Pikkunen männyn rääpäle ja täysi elämä!

Pikkunen männyn rääpäle taipuu ja taipuu ja nöyrtyy ja nöyrtyy ja yhä lissää lumen painosta ja tänhään on se päivä, ko kaikki karhut, jotka on talviunessaan, niin net kääntää kylkeänsä, on Heikin ja Henrikin päivä. Onnea Heikki ja Henrik!

Talven selkä taittuu ja kohta kevät vie lumet ja pikkumännyt ojentuu heti, ko taakka putoaa niskasta. Tai jos se ei jaksa ihan suoraksi ennää ja jää kitukasvuseksi, niin se ellää sittekki ihan itte ikioman elämänsä ja semmosena ko sille on mahollista olla ja ellää.

Mänty ellää elämänsä, kunnes kuolema korjaa. Mänty ei tule koskaan miettihmään, että oliko lumi ilkeä sille. Se ei pohi, että tykätäänkö siitä. Ei haikaile, arvostetaanko sitä. Se ei välitä, saako se huonoa vai hyvvää pallautetta. Se ei kysele, miksi lumi painoi sen nurinniskoin.

Eikä sika kysele, onko elämä kohellu sitä hyvin. Eikä maan matonen ikise, että ettäkös tet piä minua minhään. Vain ihminen miettii ja pyörittää päässänsä, onko hän hyvä ihminen. Kyselee, millainen olen ihmisenä.

Jatkuvasti olema tälläämässä ehtoja hyvälle elämälle. Kyllähän sitä sitten, jos kaikki ois toisin. Ehdoissa riittää ja löytyy, että ois hyvä elämä ja oisin itte hyvä.

Ehdollistettu elämä on orjan elämää. Oman elämänsä uhri sannoo, että ois onnellinen, jos ois niin tai näin ja valmista ei näytä tulevan ja siinä se elämän autuus oottaa ihan liki?

Meät on peloteltu ja säikytelty ja niinko kasvatettu ja koulutettu uskohmaan, että meissä ois koko ajan jotaki vikkaa. Että pitäs muuttua ja kehittyä jonkulaiseksi.

Se ei ole ihmiset rakhaat totta. Se on siittä pahan tiedon puusta, että met alama tietähmään, miten pitäs olla ja ikioma elämä siinä sivussa oottaa vuoroaan ja nykyviissaalla ihmisellä jää elämättä koko ikioma elämä.

No miepä jatkan ens kerralla, mänty hyväksyy lumensa ja karhu unensa ja kaiken ja siis ihanaa Heikin ja Henrikin päivää ja karhuille kauhniita talviunia!

Ja sulle Rakas Ihminen valovoimasta ja vetovoimasta iltapäivää, olet hyvä ja ainutlaatunen ainutkertasuus, nauti siittä, pidä hyvänäs ja hyvänä, se mitä olet ja mitä olet saanu ja mitä sulla just nyt on!

Isolla ja ilosella Rakhauella
Hilkka

Etusivulle!

Hyvä lusikka vueksi 2011!

Kiitän sinua.
Kiitän sinusta.
Kiitän tästä vuesta.
Olet enämpi ko tiät.
Enämpikö ymmärrät.
Olet tärkeämpi.
Olema kaikki.

Met kaikki tarttema toisia.
Enämpiko miltä näyttää.
Enämpi, ko miltä vaikuttas.

Olema kaikki naurettavia.
On oltu pörröjä ja pösilöitä.
Noloja.

Mie kiitän sinua siittä mitä olet.
Mitä olet ollu.
Miepä aattelen sinua just nyt.
Mie katon sinua.
Mie näen sinut aivan erityisenä.
Niinko jotaki väriä.
Jotaki kuitenki.
Rakkautta.

Näen valon.
Luotan.
Huvitun.
Minua naurattaa.
Hengitän.

Me kaikki yhessä puhkeama kukkaan.
Hehkuma.
Loistama.
No olema semmosiako olema.
Kiitosko olet olemassa.
Ikioma sie itte.
Ikioman elämästi kanssa.
Ja mie.
Elämälle kiitos!
Ja tälle vuelle.

Ens vuona tämä pörrö ja pösilö on jämäkämpi.
Tai hyödyllisempi niinko vaikka lusikka.
Joo tämonki lusikka!
Lusikka, jolla syyään hyvvää ruokaa.
Ruokaa, joka ravitsee.
Jolla järki luistaa.
Syän lämpenee.
Joka pannee meät leikkihmään.
Leikkihmään parasta ikiommaa elämänleikkiä ittekenekki.
Että josko oltas hyvän ruuan lusikoita.

Kiitollisin, rakastavin, järkevin ja leikkivin lusikoimistoivotuksin
Hilkka

Etusivulle!

Armollista Joulua!

Viime kesänä met isän (82v) kans löysimä äitin vanhan päiväkirjan. Son kirjotettu selkeästi, tarkasti ja rehellisesti. Se alkaa siltä ajalta, ko molin pikkunen tyttö. Oih, son karua ja korutonta kertomaa. Musertavia lausseita minustaki ja minun elämästä. Kauheita.

Äiti itte on menny muihin ulottuvuuksiin jo aikoja sitte ja mikä lahja ihmiselle saaha lukea omasta lapsuuesta oman äitin viattomasti kirjottammaa syämmen asiaa. Ei se varhmaaan ikinä hoksanu aatella, että mie lukisin sen kirjottamiset. Senhän oli vaikea uskoa ees, että met pysysimä hengissä niin kauvvan, että mie täytän 5 vuotta.

No, se päiväkirja on tuo mustakantinen vihko. Vahakantisiksi niitä sanottiin. Se vihko oli vanhassa vaaleanpunasessa alusvaatelaatikossa, tuommonen sievä litteä laatikko, johon se just sopi.

Yhä uuestaan molen sitte sitä vihkoa lukenu ja ihan selvästä päästä tai siis en ainakkaan päissä ole ollu, niin molen yhä uuestaan pannu ommaa lapsuutta paremmalle tolalle ja sepä alkaa kelvata – ja tietenki oikeasti istunu vain omalla olohuohneen tuolilla.

Jako mie aattelen tätä meän ja teän elämää: keskeneräsiä aikusia, kurittomia kakaroita, pyykin pesua, vaatteitten miettimistä, ruuan hommaamista, toisten alentamista, vertailua, pilkkaa, tylyä kohtelua, kilpailemista, epäoikeuenmukasuutta ja erilaisuuen sietämistä ja sietämättömyyttä, mahottomia toihveita ja epätoellisia vaatimuksia, loputonta tekemistä, väsymistä ja pelkäämistä. Hyväksymättömyyttä ja rakkauen puutetta. Ulkopuolisuutta ja ilkeitä sanomisia. Yritystä ymmärtää. Yritystä luottaa ja uskoa. Kaipuuta, että joku ymmärtäs, joku auttas ja tekis puolesta. Toivoa, että oltas eheämpiä, viissaampia ja terhveempiä ja kypsempiä ja jotenki elämä parempaa ja, että tulis hyvä joulu.

No, mutta nyt rakhaat rintamäkeläiset
ja sie ihminen, joka luet tätä,
sehän on se joulu jo ovella
ja miepä nyt toivon meille - armollista joulua!

Semmosta joulua,
joka on aivan ommaa luokkaansa!
Tai luokattomuutta.
Siis ihan vappaasti semmostako sie itte haluat!
Semmosta Jouluako sulle on mahollista.
Ja mulle.

Niin hyvä tavatonko tämä elämä on ihanaa!
Mie ja sie itte olema ihania.
Met olema kumpiki uppein ja paras ihminen.
Paras ja ja ihanin ihminen.
Omassa maailmassa itte kukaki paras!

Rakastama itte itteä emmäkä välitä mistään!
Alama kaikkia ja kaikki saa rakastaa meitä!

Kiittävin, Onnellisin ja Rakastavin Hyvän Joulun Toivotuksin
Hilkka

Etusivulle!

Miehen mallista ja naisen roolista - tontuksi?!

Jos mie voisin,
mie käärisin
rakkautta ja hyväksyntää
kultasseen joulupaperiin
ja sirottasin yltä päältä auringon
paistetta päälle
ja lähettäsin tässä plokissa sen sulle!

No miepä vain ihastelen,
että joulu on tulossa ja tontut liikheellä.

Mikähän se on se tonttu?
Entä mikä on se miehen malli.
Tai naisen rooli.

Emmäkös met ole oma ittemme?
Yötä päivää oma ittensä.
Aina kohattavissa.
Ainaki ittensä tavattavissa.

Vai yritämä nouvvattaa mallia.
Oiken pakottaa ja ahtaa itteä johonki malliin.
Tai roohliin.
Yritämä mahtua millon mihinki muottiin.
Yritämä ellää mallin mukkaan.
Tai pellaama oman elämän suurta roolipeliä.
Suoritama ossaa, jonka olema saahneet.
Tai näyttelemä roolia, jonka itte valittima.
Olemakos met omien valintojen vallassa.
Jo lapsuuessa annettujen roolien vankeja.
Mallina olemisen vaatimusten uhreja.
Selitämä ittelekki vanhoja juttuja ja omia kaavoja.

No mutta nyt se tonttu?
Tehhäänkös kaupat.
Alama julki-tontuiksi?
Emmä ois raukkiksia emmäkä pelkureita.
Oltas tonttuja?Emmä ennää teeskentelis fiksua ja filmaattista.
Emmä ois sitä, mitä emmä ole.
Emmä ois olevinamme mittään.

Ja oisima vaan vappaita.
Ja aina valmiina iloitteen.
Lapsellinen, ilomielinen ja kepeä olo.
Touhuaisima aina jotaki vain.
Niin ja välilä antasima kyynnelten valua.
Ja itkisimä surut pois ja ilo sais lissää tillaa.
Oltas semmosia avoimia ja sillain itsevarmoja.
Ihan täysillä semmosia tonttuja ko olema!
Ja antasima toistenki olla, ihan mitä ovat.
Olisima omia ittejä!

Suosittelevin, ilosin ja rakastavin terhveisin Hilkka

Etusivulle!

Hyvvää ittenäisyyspäivää suomalaiset!

No, olhaankos met itsenäisiä?
Olhaan ittenäisii
piettään ittestä kii
ja piethään toisista niin,
kovasti ja paljon ja lujasti!

Haluamakos met olla itsenäisiä.
Itsellisiä.
Tietosia ittestä.
Itseohjautuvia.
Vahvaminäsiä ja itteppäisiä.

Niinko Antti Rokka.
Ei kumarrettas hierarkioita eikä auktoriteettejä.
Oltas mitä olhaan.
Ja tehtäs kaikkemme asioitten kans.
Annettas kaikkemme.

Muttako molhaan niin hyviä.
Kiillotethaan ommaa kilpeä.
Kumistelhaan onttoja ihmissuhteita.
Teeskennellään ja mielistellään.
Nöyristellään.
Ei sanota suohraan.

Ja onkosse normaalia uupua tekemisen paljoutteen?
Onkos se normaalia olla niin kiltti, että ei sano – ei!
Ei sanota, ei.
Ei pietä ommaa puolta.
Ja annettaan kiusaajien jatkaa onnetonta touhuansa.
Annama pelotella itteä.
Pelottelema ittekki itteä.

Miksi memmä sano, ei.
Ei se nuin ole.
Ei piä paikkaansa.

Emmäkös met tiä mitä met ihan itte haluama.
Olhaankos met oman elämän orjia.
Oman elämän uhreja ja vankeja.
Oman elämän vaivaisukkoja ja akkoja?
Emmäkä met ennää itke.
Met vain pelkäämä.

Mitähän tapahtus, jos putoaisima toellisuutteen.
Oltas vaan sitä mitä olhaan.
Oltas omana ittenä omalla paikalla.
Oiken katottas, että tässä olen mie ja mie olen tässä.

Oiskohan meille mahollista olle oikeasti ittenäisiä.
Oltas vahvasti vaan ittessä, vaikka mikä ois ja tapahtus.
Oltas itsenäisiä, vaikka kuinka pelottas.
Oltas ittemme puolta ja rakastasima aina kaikkia ja itteä ensteksi.

Ilosin, rakastavin ja itsenäisin terhveisin Hilkka Laronia

Etusivulle!

Treffikuttu!

Nytton se aika vuesta, että tontut on liikkeellä.
Kaikkialla maailmassa tontut hiippailee ja vilahtellee.
Niitä on kaikkialla.
Säkkipimeimmässäki kohassa voit nähä punasta.
Nurkkien takana vilahtaa tontun lyhty.

Ruukaako sulla olla tähän aikkaan mehut pois?
Vasyttää ja masentaa.
Tuntuu, etten jaksa ennää mittään ennää.
Alkaa olla ylivoimasta ja vaikeaa.
Pienetki asiat hankaa vastaan.
Itkuki käy kurkussa.
Jalat painaa.
Ei jaksais eikä kerkiäis.

Päivät katoaa ennenkö alkavat.
Valo ei riitä mihinkkään.
Pää on sekava ja syän painaa.
Aika loppuu ja työt tahkoaa.
Eikä vain?

Mutta älä sie masennu!
Se kuuluu asiaan?
Semmosta son.
Se on tätä aikaa just.
Marraskuu uuvutti, mutta nyt tullee tontut.

Siis nyt met sytytämä kynttilän.
Ja toisen.
Ja montaki aina välilä.

Annama luvan joulukuun alkaa.
Joulun ilon tuntua suupielissä.
Ja syämmessä.

Ei meän tartte mittään.
Met voima luottaa, että joulu tullee kuitenki.
Joka taphauksessa.
Se tullee ilman meän valmisteluja.
Ei sitä tartte valmistella.
Ei mittään ylimäärästä.
Vain sen, mikä tehä pittää.
Ja se riittää.
Rauhassa ja luottaen vaikka, että tontut auttaa.
Ajatus tontuista auttaa, jos niin haluama.
Ja muistama laiskotella välillä.
Omalla luvalla.
Oman luvan kans.

Ja sitten olhaan lapsellisen innostunheita.
Vaikka joulusta.
Tai ittestä.
Tai mistä vain, mutta jostaki.
Ja jossei innostuta, teeskennelhään innostumista.
Met ossaama kyllä teeskennellä innostusta.

Leikimä ittemme kans, että into tuli.
Että pieni ja hento into tuli kylhään.

Teeskennelhään, että meille on omistettu intoa.
Elämä on omistanu sulle ja mulle intoa.
Ja innostusta.

Ja nämät treffit ei petä koskhaan.
Nämät tontut ei petä eikä jätä.
Nämät on semmoset treffit.
Annama tonttujen touhuta.
Tontuilla on hoppu, ei meillä.
Nautima itte joulunalussinestä.
Ja innostuksesta.
Ja innostuksen teeskentelystä.
Innostuksen kuvittelusta.
Ja kohta olema innostunheita.
Jaksama taas.

Tervetuloa tonttutreffeille ja rauhotu.
Tai teeskentele rauhottumista ja kohta rauhotut.
Innostu jostaki.
Tai teeskentele innostumista ja kohta intoilet.

Ilosin, rakastavin ja intoilevin joulunalusterhveisin
Hilkka Laronia

Etusivulle!

Hyvän elämän evhäät!

Onko se vain sanoa, että kyllä?
Sanoa kyllä elämälle.
Onko meille mahdollista sanoa kyllä elämälle.
Kyllä kiitos oma elämä ja elämän evhäät!

Suostua ommaan elämään?
No, sano kyllä elämälle, siinähän se tuli.

Ja sitten kynsin hamppain kiinni ommaan tekemisseen.
Olipa se mitä tahansa.

Kynsin hamppain kiinni tekemisseen.
Kiinni tekemisseen ja sanoa yhtä aikaa - kyllä!
Niinko innostua johonki tekemisseen.
Innostua ommaan olemisseen.

Kerran yksi ihminen sano, että jos hän on jotaki oppinu,
niin hän on oppinu myöntymään ommaan elämään.

Jotenki niin, että jos elämä sannoo kyllä, siihen myönnyttään.
Jos elämä sannoo ei, siihenki myönnyttään.

Ja sillainkihan sanottaan, että elämä on valintaa.
Että valittis, kyllä kiitos, kyllä oma elämä.

Ommaan hyvinvointtiin voi vaikuttaa?
Hyvinvoiva ihminen on upea.
Hyvinvoiva toimii parhaalla mahollisella tavalla.
On paras oman elämänsä kans, vaikka mitä tapahtus.

Vaikka mitä tapahtus, aina on toivoa.
Toivoa on aina.

Sitä voi vaikka olla toivottu?
Alkaa itte ittelle toivotuksi ommaan elämään.

Ja kiittää itteä hyvästä palvelusta.
Kiittää itteä, ko palvelee niin hyvin ommaa elämää.

Keksiä jotaki, jos meinaa niinko sammaltaa oma olo.
Toivoa jotaki uutta.
Ja siinä saaha niinko vaikka uuen ajatuksen.
Tai päästää irti jostaki vanhasta ajatuksesta.

Päästä irti, päästä irtautummaan, ko päästää irti.

Vanha joutaa aikahnaan pois.
Tullee hetki, ko vanha saa lähteä.
Joskus se vanha pittää ihan komentaa lähtehmään.
Tai paiskata se vanha menehmään.
Heittää kauas kauas.

Vanha joutaa pois, ko se on nähty.
Josset sie näe sitä, et sie voi heittää sitä pois.
Et voi ees heittää pois.

Ja net evhäät sattaa olla sen vanhan kainalossa.
Jossie et näe, sie saattasit heittää net evhäätki menehmään.
Parasta on kuule nähä, ettei menis net evhäätki sivu suun.

Sitte se vanhan paikka voi olla tyhjä.
Tai voi tulla uutta.

Se vanhan paikka ja kohta voi olla tyhjä ja hiljanen?
Seki on jotaki.
Tyhjä ja hiljanen.

Surun kanssa on kans niin.
Vissiin.
Jokkaisellahan oma ikioma surunsa.
Sillonko sattuu kipeästi tai on surun paikka.
Surustaki vain pitäs uskaltaa päästää irti?
Päästää surusta irti ko aika on.

Ja itteä ei kannata höntittää.
Ittele kannattaa tunnustaa, että näin on.
Että on, miten on.
Ittele ei kannattas selitellä.
Ei selitellä eikä keksiä tekosyitä.
Tunnustaa vain, että näin son minun kans.

Tunnustaa, että nyt olhaan jumissa.
Tai nyt kaatu hommat.
Että nyt menthiin sytheen ja savheen.
Tai että nyt mie olen pannu nukkuhmaan.
Että nukun vanhassa unessa.
Tai surussa.

Son taito tunnistaa ittensä märehtimästä vanhassa.
Että olenkos mie taas kylpemässä siinä vanhassa.
Siinä toistuvassa uusinnassa vanhasta stoorista.
Vanhat draamat ja stoorit on sitä kodinomasta tunnelmaa.
Sitä tuttua ja turvallista, jonka kanssa on itte ittensä eessä.
Itte oman hyvän elämänsä eessä ja esteenä.
Se on sitä, joka hapattaa ja katkeroittaa kaikki evhäät.
Sitä, joka pillaa evhäät.
Pillaannuttaa elämän.
Net vanhat, olkhoon vaikka oppeja ja viissauksia.
Jos net vie sinua omasta elämästä pois, non vaaraksi sulle.
Vaaraksi ja uhaksi sinun elämälle.

Niin hyviä evhäitä ei olekhaan etteikö niitä vois pilata.
Etteikö niitä sais vanhoila uusinnoilla juoksetettua pilale.
Juoksettumhaan ja homesienillä koristeltua.

Kyllä se riittää, ko tunnustaa, että tältä nyt tuntuu.
Joskus kyllä pittää itkeä ja sääliä itteä.
Kurjistella niin paljonko jaksaa ja voi.
Mutta aika kaikelle ja aikansa joka asialle.

Itkeä välillä ja tunnustaa tuntteensa.
Tunteet ei ole vaarallisia.
Eikä itkut.
Teot on vaarallisia.
Joskus.

Ja kuitenkhaan niihin itkuihin ja ittesääleihin ei sais unohtua.
Eikä niihin kannata muuttaa asuhmaan.
Eikä jäähä lillumhaan niihin.
Ei, vaikka kuinka sulosia kyynelvirtoja ossais tuottaa.
Ylenmääräsestä märinästä net evhäät kastuu.
Tullee vilu ja nälkä.

Itkemisen kans kyllä harjaantuu.
Harjaantuu tunnistamhaan sen kohan ko itku on valmis.
Alkaa hoksaahmaan, että no soli tässä nyt.
Ja sitte senki voi komentaa pois.
Sen kertasen itkun.
Ja oppii olehmaan tarkkana, ettei suosi vanhoja uusintoja.

Väljähtyneitten itkujen loputonta suosimista älä suosi!
Niitten suosiminen on vakava uhka hyvälle elämälle?
On aika itkeä ja aika nauraa, eikös se niin iso kirjaki sanonu.

Nooh pelottomia ja riemullisia evhäitä meille jokkaiselle!
Ja tyhjiä hetkiä ja hiljasia kohtia evhääksi kaikille!
Itkun ja naurun kans!

Ja semmosia hyvän elämän evhäitä sulle, ko sie haluat!
Semmosia evhäitä, ko sie tarttet.
Semmosia evhäitä, ko sulle on mahollista syyä.
Ja hyväksymisvoimia paljon päihväästi!
Hyväksymistä sen kanssa, jota et nyt saa, vaikka haluaisit.
Sietämiskykyä sen kanssa, jota saat ja jota et halunu.

Ilosin, kannustavin ja rakastavin
elämän myötäsin terhveisin Hilkka Laronia

Etusivulle!

Minun hetkeni!

Mie maalasin minun hetkeni.
Maalasin kippojen pohjista loppuvärit paperille.
Ja hetikkö se kuva tuli näkösälle, heti tiesin.
Mie tiesin sen.
Heti tunnistin.
Siinä on minun hetkeni.
Minun mieleni maisema.

Sillonko taivas tummuu.
Kun pilvet kassaantuu taihvaalle.
Tiäthän sen hetken!
Taihvaanrannalta nousee pimeä pilvipeitto.
Se on minun hetkeni.
Se on puhas hetki.
Pyhä.

Ainako mie näen, että nyt maailma tummuu, mie herrään elloon.
Hetikö hoksaan, että taitaa alkaa satahmaan.
Heti ja samantien, mie niinko laskeudun siihen hetkeen.
Mulla elämä kirkastuu, ko taivas tummuu.

Se hetki, ko valoa on vähän enämpi ko pimmeyttä.
Kaikki pöllytys loppuu.
Näen, miten on.
Mittään muuttamatta.
Mittään parantelematta.

Saatan alkaa siivoahmaan.
Tai keksin sen viis hauskaa hommaa.
Hoksaan sen, mitä en koskaan muulosten hoksais.
Alkaa tapahtua sisäsesti ja ulkosesti.
Energinen, tekevä ja hoksaava Hilkka herrää henkkiin.
Olen paikalla.
Läsnä oleva ja toimiva Hilkka, joka luottaa elämään.

Heti paikalla, ko taihvaanranta tummuu.
Heti semmonen turvallinen olo.
Aivanko joku kaikkivoipanen lempeys täyttäs maailman.
Ja löytyy oikea tahti ja tempo.
Oikea tempo ja tahti yhessä oman elämän kans.
Itteni kans.
Tuntemukset ja tuntteet selkiytyy.
Ei liikaa eikä liian vähän mittään.
Se hetki on.
Elän ja toimin siinä hetkessä.
Ei muuta.

Niin ja joskus mie ruppeutan itteä.
Kuvittelen, että taivas taitaa olla tummumassa.
Kerron ittele, että kohta sattaa.
Sillonko en taho saaha jotaki hommaa tehtyä.
Ja toimii.
Aina toimii.
Vappaasti ja sovussa itteni ja maailman kans.

Sullekki, siis sulle rakas ihminen sinun hetkiä!
Sulle sinun omia hetkiä.
Sinun hetkiä sinun mielesi maailmasta!
Jos soppii ja haluat!
Suosittelen.

Rakastavin terveisin Hilkka Laronia

Etusivulle!

Ymmärryksen sydän!

Joka aamu on armo uus, sanoo iso kirja ja joka aamu päivänvalo lankeaa meidän kaikkien päälle. Tasavertaisesti hyvien ja pahojen päälle. Samalla valon kaltaisella valaisemisella, me voisimme elää koko elämämme.

Valolle kelpaa kaikki valaistavaksi. Entä kelpaako tämä elämä melle elettäväksi. Vai onko sanomista? Pari ehtoa ja muutama vaatimus tulee heti mieleen. Tiedämme niin paljon, miten olisimme hyviä, mitä ja miten asiat ja elämä pitäisi olla ja kaikki turhaan?

Jos sulla on oma oikea, pidä se. Jos sulla on sanomista, sano. Arviointi ja arvostelu on joka tapauksessa yksi vahingollisimmista opeista, mitä meille on opetettu. Meille on opetettu ja selitetty aivan liikaa. Meidät on harhaopetettu. Olemme hukanneet itsemme?

Ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa oikeaa? Ei yhtä ainoaa täydellistä mittakeppiä, oppia, menetelmää, jeesusta eikä ihmistä.

Tule, rohkaise mielesi ja käy. Tule tähän ainutkertaiseen, koskaan enää takaisin palaamattomaan, ohikiitävään elämänhetkeen ja se on siinä! Tämä hetki on se elämä, joka meille ihmisille on annettu elettäväki.

Jokaikisestä elämäsi päivästä maksat päivän elämää. Älä, rakas ihminen, tuhlaa päivääkään elämästäsi odotusten ja pettymysten alttarille tai kaiken maailman vanhojen asioidenja käsitysten ja kritisoimisten kaatopaikoilla. Ala elää!

Elä hetkessä, mutta älä tarraa siihen kiinni. Elä vapaasti, älä ota kiinni. Älä jää kiinni mihinkään. Älä roiku turhissa harhoissa. Anna mennä, päästä irti, luovu hetki kerrallaan. Päästä menneestä irti, äläkä tulevaan kurkota, elä tässä ja nyt!

Anna itsesi pudota tähän hetkeen! Putoa omaan elämääsi ja anna itsesi pudota juuri sellaisena kuin olet! Parantelemalla ja muuttelemalla itseäsi pidät kiinni vanhasta, jo menneestä ja tulevasta emme paljoa voi tietää. Putoa tähän hetkeen juuri sellaisena kuin olet tällä hetkellä.

Koskaan ei ole myöhäistä ottaa oma elämä "omiin käsiin". Aina on uusi hetki edessä! Aina olemme uuden edessä. Mitähän alkas tapahtua, jos olisit joka hetki valmiina aloittamaan alusta? Uudistuisit? Päästäisit itsesi putoamaan elämään?

Elämä on tässä ja nyt. Kakki mitä tässä on, kuuluu elämään. Elämään kuuluu kaikki mitään siihen lisäämättä tai siitä pois ottamatta ja se kaikki tulee ja menee ja on ja sinä hengität ja se on se elämä.

Nyt ota, nouse ja näy!

Kirjoita luottamuksella ja ajattele, että minä ymmärrän sinua. Se ei ole tavanomaista, että joku hyväksyy sinut ja ymmärtää sinua. Minä hyväksyn sinut.

Kiitos sulle taas jo pelkästä olemassaolostasi! Sinun asioistasi ja hyvinvoinnistasi on kyse! Kiitos, että olet olemassa, elämälle iloinen, mahtava ja suloinen Kiitos!

...siis sinulla on hetki aikaa? Laske nyt vähän (sisäistä) katsettasi, siihen vähän lähemmäksi, alemmaksi vielä, sydämesi viereen, huomaatko siinä läpeensä kaikkivoivasti hyväksyvä asenne hymyilee sinulle. Se nyökkii sinulle. Huomaatko?

Nyt tällä asenteella kirjoita tästä ihan samantien kummempia päätäsi vaivaamatta siitä, mikä sinun mieltäsi just nyt vaivaa, jos siellä mielessä jokin vaivaa!

Etusivulle!

Kiitos sulle ja kiitos, että olet olemassa! Sinun asioistasi ja hyvinvoinnistasi on kyse ja ihanaa, että olet olemassa! Rakastavin ja iloisin terveisin Hilkka!

Ja tiedäthän, että omaa oloa voi hoitaa ja ideoissahan riittää, siis lähtee vaikka tästä:

• Pese ikkunasi puhtaiksi. Ainutkertainen elämäsi on ansainnut puhtautta ja raikkautta. Kuka haluaa samppanjansa likaiseen lasiin.
• Kanna ulos kaikki liiat tavarat, huonekalut, huonot muistot ja kaikki rikkinäiset ja iloinen menestys mahtuu sisään.
• Vie pois masentavat, suruisat, mustanpuhuvat kuvat ja koriste-esineet, jotta kuulet, kun sydämesi laulaa.
• Pysähdy ja kuuntele! Mikä äänimaailma! Kuule, kuinka sinä itse ja elämäsi ja elämäntyösi soivat.
• Valot, värit, tuoksut! Siis hymyile autaallisesti vaikka ei yhtään hymyilyttäis!
• Laita huoneet normaaleihin tehtäviinsä ja järjestä kalusteet mutkattomasti ja toimivasti.
• Eikä sinussa eikä elämässäsi ole mitään vikaa! Ajattele! Olet hyvä, sopiva ja ihana. Kunnioita itseäsi, kannusta ja kiitä ja tule valmennukseeni! Ja kaikki sinun ehdoillasi ja sinua kuunnellen ja kannustaen.

Siis meneekö sulla liian lujaa? Tai onko elämäsi jumissa tai jotenkin ei vain suju? Tai mielessäsi kukkuu, että jotain pitäsi elämälle tehdä tai että jotain vois tehdä, niin silloinkin valmennukseni on paikallaan.

Voitko hyvin, loistatko ja kukoistaako perheesi tai firmasi? Valmennus on heikko ja huono sana sanana!? - kuten sanat yleensäkin, mutta kyse on siitä, että hukumme tähän nykymenoon ja unohdamme, mikä on tärkeintä. Tärkeintä on rakkaus. Havannoi, havahdu ja rakasta vielä kun voit!

Paljon sisältävä pikkukysymys: Hyväksytkö itsesi ja elämäsi? Kyse ei tietenkään ole siitä, hyväksytkö elämäsi/taloutesi/perheesi/firmasi tai miltä se ulkoisesti näyttää, vaan hyväksytkö elämäsi kaiken kaikkiaan tässä hetkessä täällä suuressa maailmassa!

Etusivulle!




Itse asia on se, minkä jo tiedät itsekin, ja minäkin tiedän, että sinäkin tiedät.

Rakasta, hengitä ja putoa! Se on sitä ihmisen vapautta. Rakastaa, hengittää ja pudota! Ravitseva elämä, taidollinen ongelmanratkaisukyky, luova elämisentaito, ilo, harmonia, vapaus, mielenrauha, menestys, luovuus, itsetuntemus ja onnistuminen löytyvät kyllä, mutta se ei ole aina helppoa ja se voi viedä aikaa, mutta löytyvät kyllä ja yhä uudestaan saat aloittaa alusta!

"Mikä sinusta tulee isona?" -leikki jatkuu ja jatkuu ja jatkuu läpi koko elämän. Kaikki muuttuu eikä sitä turvallisuuttaa, josta papit ja politiikot puhuvat, ole olemassa.

Sanat rikkovat muuttuvan kokonaisuuden nimeltään - todellisuus. Käsitteet harhauttavat! Oih, kun oivallat tämän, sinulla on aina kiinnostavaa ja hauskaa!

Kuljettu kartta, mitattu mitta, oikea oppi, hieno elämä harhauttavat meidät todellisuudesta ja oma elämä jää elämättä!

Tärkeilevä, teeskentelevä elämä jäykistää, kriittisyys silpoo, tyhjyyden tunne syö, tyytymättömyys puuduttaa ja elämätön elämä velkoo elävää sielua.

Elävä elämä on tässä hetkessä ja kaikki olemme täynnä vapautta ja rakkautta ja vapaa pudotus senkun jatkuu ja jatkuu. Kaikki tulee ja menee ja on ja sinä hengität ja siinä se on, se on se elämä.

Etusivulle!




Rakas ihminen, tervetuloa lukemaan tätä blogiani! Me ollaan siis timantteja! On kova homma himmentää ja hämärtää säihkettä? Se vie kuulkaa energiaa. Kyllä me jokainen sen tiedämme. Mutta nyt ja tästä lähtien me ollaan timantteja, joiden säihke näkyy pimeässäkin!

Meidät on tarkoitettu loistamaan ja liikkeelle. Meidän tulee kukin tavallamme vaalia, hoitaa, kultivoida kaikkea itsessämme ja ympärillämme. Elävää ja elotonta.

Olet arvokas, pyhä. Näe, koe ja tee elämästäsi itsesi arvoinen! Kriitikot, tuomarit ja arvostelijat ovat saaneet toisenlaiset tehtävät, meidän hommamme on elää. Elää!!!

Hilkka Anneli Laronian työ on ihmisenkokoista ja näköistä, selväpäistä kohtaamista.

Hilkka Laronia on lämmin, ymmärtäväinen ja viisas nainen. Hän ei ole niin puhelias kuin luulisit, vaan hän puhuu suoraan sydämestä. Hän ei ole koomikko eikä vitsikäs, vaan hän on mitä on ja erittäin elämäniloinen.

Hilkattarella, trallallaa, on yksinkertaisia, kohtaavia, tehokkaita, kepeitä, konkreettisia ja arjen pyhyydestä nousevia ehdotuksia, ratkaisuja ja tekoja myös sinun käyttöösi!?

Hilkka Laronia tarjoaa epätavanomaista, kuulevaa, joustavaa, hyväksyvää ja varmasti Sinua ilahduttavaa. Käytännön asioita ja arkisia, oikeasti ja helposti toteutettavia ajatuksia. Usein pieniä ja pelkistettyjä, mutta niin hämmästyttävän kestäviä ja toimivia.

Tapaako Hilkka Sinussa yhden niistä mestareista, jotka kukoistavat läheistensä ja elämänsä kanssa? Isojen ja pienten tehtävien ja tärkeyksien äärellä. Omalla tavallaan.

Vai oletko luiskahtanut elämäntieltäsi ja huolet, nalkutus, nurkuminen, kurjistelu, väsyminen suistavat hetki hetkeltä yhä kauemmaksi itsestäsi?

Samoiletko sekavalla huonon-olon-suolla? Valitat ja kärsit. Sisälläsi urputtavat ja kaikuvat jatkuvat syytösten ja itsesäälin äänet?

Rakas ihminen, älä uhraa kalliita ainutkertaisia hetkiäsi, elämääsi, itseäsi ja jopa läheisiäsi!

Ala elämään itsesi ja unelmiesi mittaista elämää!

Itsestä iloa. Työstä iloa. Kodista iloa. Lapsista iloa. Sinusta iloa läheisille, kodille, työkavereille ja ystäville. Siis omasta elämästä iloa - ja se on siinä!!!

Jos se ei ole siinä, löydät sen, jos haluat. Löydät ravintoa ja tasapainoa sekä kivun lievitystä, närästyksen poistoa, virtaa ja voimaa. Kaikki on jo sinussa. Sinussa on kaikkea. Sinussa itsessäsi on ratkaisu.

Sinulla on ratkaisu! Lähde löytöretkelle! Hyvä lähtöpaikka omalle löytöretkellesi on juuri tämä valmennus. Tervetuloa!

Tervehenkinen vaihtoehto aikuisten, lasten ja kotien ja firmojen pienille ja isoille kysymyksille!

Käytännön tekoja viemään Sinua siihen suuntaan, mihin itse haluat mennä. Itsesi tykö?

Ja tiedätkö, mikä on se ensimmäinen teko? Tule kysymään, minä kerron!

Kiitos, siis ihana, mahtava, suloinen ihminen, Kiitos Sinulle. Nyt loppu sykkyröinti ja uhrin urputtelu, vikinä ja valitus. Loppu selittely, syyttely, syyllisten etsiskely, murheiden muistelu ja elämänilon kampittelu, sillä kirjoitin juuri elämänpolkuni sinun polkusi rinnalle.

Me jatkamme tästä toisin eväin. Minä kirjoitin ja Sinä luit.

Etusivulle!




Kiitos sinulle, että tulit sivuilleni! Kiitos olemassaolostasi. Maailma ei olisi sitä mitä se on, ilman sinua tai minua. Ja Sinun elämästäsi ja hyvinvoinnistasi on nyt kyse.

TUTKIMUSTULOS JA YHTEENVETO IHMISISTÄ, jotka ovat koskettaneet näitä sivujani:

1) Innostuu heti ja päättää perehtyä asiaan ja suurella luottamuksella varaa heti ajan ja tykkää hyötyneensä paljon ja hyvä niin.

2) Kiinnostuu ja päättää tulla ehkä joskus ja hyvä niin.

3) Tulee ja kertoo kaverille ja kaverikin tulee ja hyvä niin.

4) Suuttuu ja saan postia ja hyvä niin.

5) Pitää pörrönä ja nauraa ääneen, nauraa vaikka voisi itkeäkin, mutta valitsee naurun, koska tuntuu paremmalta nauraa ja hyvä niin.

6) Tutustuu objektiivisen kriittisesti ja päättää olla tulematta ja hyvä niin.

7) Käy kaikki 10 kertaa ja epäröi ja epäilee ja kyseenalaistaa kaiken koko ajan ja hyvä niin.

8) Ei välitä, ei ehdi, ei tohdi, ei viitsi, ei voi, ei saata eikä koskaan edes lue tänne asti ja hyvä niin.

9) Eläköön ihmisen vapaus elää elämäänsä ihan miten vain ja valita tai olla valitsematta ja hyvä niin.

10) Elämässä on kaikkea, pientä, keskikokoista ja suurta, iloa seuraa suru, valaistumista ahdistus ja yhä uudestaan niiden kesken ja niiden välillä muuttumaton muutoksen loputon elämänvirta ja hyvä niin.

On aika taas kiittää ja purjeet nostaa tällä suurella elämänmerellä kanssa teidän kaikkien ihmisten! Nähdään! Rakkaudella Hilkka Anneli Laronia

Etusivulle!

On kesä ja helle ja - elämä! Tervetuloa sie, rakas ihminen!

Kirjotan nyt sen, mistä tämä kaikki ihan alkuaan lähti. Siis valmennus. Se lähti siitä, että synty Unelma lehmä 15.10.2006 tai aikaisemmin jonakin sopivana päivänä!

No miepä muistelen sen homman! Minun unelmalla oli monta ossaa. Aivanko neljä jalkaa. (Neljä jalkaa niinko lehmällä.) Ja ne tullee julki jalka kerrallaan tai vähitelle tai vuorotelle. Niin minun unelma heti alusta, minun unelma on ko lehmä!

Son muhkea ihana unelma, siis Lehmäunelma ja sillä on päässä kaksi korvaa, suurta korvaa ja niillä korvilla se on kuullu ja kuulee kaiken mitä tarttee kuulla tämän lehmän tai unelman suhteen.

Ja kappas, niin se veti keuhkonsa täytteen ilmaa, ja autuaallisen hitaasti se puhaltaa sen ilman ulos siehraimistaan. Se hengittää.

Hengitys on tärkeintä. Se on se tärkein ja olleellisin! Unelman henki tekkee ensin vähän suoraa kuviota ja sitten se kihartuu hauskasti pieniksi keräsiksi eikä sen henki haise, ei se haise eikä löyhkää. Sen henki tuoksuu raikkaalle ko kevätkoivikko tai pakkasaamu!

Koko elikko hymyää olemassa olon riemua. Minun Unelma hymmyilee.

Sitte sillä on suora katse. Semmonen lehmän rauhallinen ja levollinen katanto. Eikä se kato niinko lehmä uutta navetan ovea, vaan tämä lehmä kattoo tummilla ja usko tai älä, sillä on syvälliset silmät ja se näkkee erityisen selkeästi ympärilleen.

Se kattoo ja siis selkeästi se näkkee varauksesttomasti, mittään pelkäämättä, mittään miksikkään muuttamatta. Se ymmärtää ja hyväksyy ja uskaltaa rohkeasti nähä, että miten se on tämän maailman kans.

No niin ja sitten sillä, minun Unelmalla on suuri pehmeä kauniin punanen, kerrassaan tyylikäs turpa ja hamuaa hellästi tämän maailman luomuhyvvää. Ja välillä Lehmäunelmani ammuu kurkun täydeltä elämäniloa tai kun on muuta tärkeää asiaa.

Lisäksi sen koivet pitävät se lujasti jalat maassa -lehmänä. Tämä lehmä, minun Unelma, ei lennä. Ei lennä, ei, se oli heti paljon kokenu ja elämää nähny ja otti niillä omilla kopukoilla koivillaan maasta niin lujasti kiinni, että se alko heti saamaan maasta elämänvoimaa.

Eikä tämän Unelman tartte ponnistaa eikä vääntää eikä vänggätä, vaan se voi hyvin ja menestyy ihan semmosenaan ja aina ja ikuisesti koko sen elämän ajan.

Sitten sen korvat on semmoset, että ne immee taivaalta viissautta ja koko Lehmäunelma ja kaikki aivan soi sopusointua maailman kanssa.

Sen mahan alla keinuvat ihanat tuotteliaat utareet ja häntä huiskii kaikki turhat kärpäset kauas pois.

Nyt Unelmalla on jo ikää niin paljon, että sen peräpäästä ei tule vasikoita eikä pikku-unelmia, vaan sieltä tullee pois kaikki tarpeeton, joita Unelma ei tartte. Eikä sitä tarpeetonta tartte sen itte luua, siis luoda, eikä lapioida, vaan sitä tarvittaan muualla täällä maailmassa.

Lehmäunelmani on suoraselkäinen ja hyväluinen lehmien lehmä! Se on täydellinen Unelma.

Ja tällä Suurella Unelmallani on ne neljää kuivaa, kovaa sorkkaa. Ja niin net sorkat lähti sitä aikoihnaan viehmään etteenpäin maailman kinttupolkuja valtateitä!!

Ja ne Lehmäunelmani koivet kantavat unelman hyvin ja juuri sinne minne sen kuuluu milloinkin kulkea ja mennä ja sillä on mahtavasti elämänvärinen paksu, koko unelmaa hyvin suojaava nahka.

Oho, meinas unohtua selittää -pää! MInun unelmalla on suuren suuri pää, niinko lehmällä ruukaa ollakki.

Ja Unelmalehmä kantaa komeasti päänsä, ko sillä on niin hyvinmuodostunut sulomuotoinen niska!!

No, siis sen pään sisällä on hyvät, siis aivan loistavat ja liikkuvasti myllertävät iloiset aivot, joiden ansioista Unelmalehmäni haistaa, maistaa, tajuaa ja toimii kuin unelma!

No niin vieläki yksi asia. Unelma on Kellokas! Se ei ole aikaansa edellä eikä jäljessä, se on tässä ajassa. Ja sen kaulassa kilkkaa kello ja sillä se hrättelee ja havahduttelee meitä ihmisiä.

Lempeästi myhäillen tämä minun Unelmalehmä kulkee eteenpäin. Se kulkee terveenä ja kauniina ja niin onnellisen näköisenä kuin Lehmäunelman vain ikinä voi kuvitella kulkevan!

Se siis kulkee omalla kestävällä ja elämänlait ymmärtävällä lyyli-tyylillään pitkin elämän kinttupolkuja ja niittyjen pientareita meidän kaikkien keskellä. Syö, märehtii ja tuottaa. Ja kaiken tarpeettoman huolehtii kauniisti uusiokäyttöön. Tuottaa sopivasti, ei pinnistä eikä ponnista eikä ainakkaan pakota. Se on lempeä ja äärettömän hyväksyvä kaiken kanssa!

Eikä se koskaan milloinkaan onnu, vaikka jaloista on näkösällä milloin mitkäkin. Se on joustava ja sen olemuksessa on kepeyttä ja keveyttä, vaikka se on iso ja suuri ja mahtava minun Lehmäunelmani. Se on tasapainoinen. Sen tasapaino on aivan ihmeellinen. Elämä on ihmeellistä.

Ja tämä tasapainoinen eikä ollenkaan omituisen näköinen Lehmäunelmani tulee elämään ja kulkemaan ja kukoistamaan juuri sopivan ajan! Ja kun aika on, se luopuu olemassa olostaan kivuttomasti ja muuttuu uusiksi ilmiöiksi täällä maailmassa.

Lehmäunelmani kuuluu menestyjiin ja onnistujiin, kuten me kaikki. Jokainen meistä on omansalainen onnistuja ja oman ainutlaatuisen ainutkertaisen elämänsä luoja, kokija ja kulkiaja!

Rakastavin, kunnioittavin, hyväksyvin, kannustavin ja iloisin terhveisin Hilkka Anneli Laronia Sinulle rakas lukijani mun!

Etusivulle!

Rakastavin terveisin Hilkka!

Kirjoitan tänne ja ihan sinua varten riemumielistä ja kannustavaa ja hyväksyvää blogia tässä kohdassa sivujani.

Tervetuloa ja nyt menee vain pkku tovi, että saan selville, miten se tapahtuu käytännössä, että tekstit on sulle luettavissa ja hauskaa todella, että itse tämän tänne laitan. Ja tuosta ymmärryksen sydämestä kirjoitan myöhemmin.

Tänne loppuun jätän nostalgisina muistoina nämä vanhat suositukset!

Mutta siis ihanaa elämää ja kohta nähdään ja sehän on se pääasia!

Tässä alla on ihania suosittelijoita, jotka jätän tänne ihan kunnioituksestani heitä kohtaan, kun halusivat kirjoittaa nuo tekstit julkistettavaksi! Kiitos rakhaat ihmiset!

"Hilkka on erinomainen konsultti! Hän kuunteli aina tarkasti, puhui suoraan, mutta ystävällisesti ja rohkaisevasti, ei ollenkaan osoittelevaan tai halveksivaan sävyyn.

Konsultaatiotilanteessa Hilkka oli hyvin myötätuntoinen ja ymmärtäväinen ja hän oli selkeä ja esitti asioita lämmöllä.

Minua ilahdutti sekin, että löysin myös pieniä, jokapäiväisiä asioita, joiden toteuttaminen ei vaadi suuria ponnistuksia ja joihin on helpompi käydä käsiksi.

Mukavalta tuntui tämän kaaoksen keskellä, että Hilkka näki hyviä ja onnistuneita ratkaisuja, joiden ääneen lausuminen paitsi tuntui hyvältä myös kiinnitytti niihin asioihin omankin huomion.

Ei löytynytkään siis ainoastaan pelkkiä epäkohtia!

Ja kirjallinen pikkuraportti oli todella hyvä. Siihen on hyvä aina palata."

TAINA
 

"Loit heti lämpimän, luotettavan kontaktin minuun. Suhtauduit niin luontevasti silloiseen kaaokseen ja sekamelskaan ja keskeneräisyyteen, että lopetin häpeämästä itseäni ja kotiani. Yleensä olen hävennyt päästää ketään kotiini.

Suunnittelit rakentavasti asioita yhdessä minun kanssani, että juuri minun mieltymykset saivat sijansa. Hyviä ideoita ja uusia näkökulmia annoit runsaasti ja tulikin tunne, että itse saan nyt sitten valita, onneksi!

Ja olit niin salliva, että oma luovuus pääsi todella esiin eikä tullut tunnetta että ventovieras ihminen siinä koettaa esittää mulle jotain............olenkin sellaiselle aikamoisen allerginen. Ideat jäivät siis elämään minussa ja niitä oli helppo toteuttaa.

Jäi tunne, että arvostit minua ja minun kotiani ja elämääni. Toit hyvän hengen mukanasi ja nostit tärkeäksi asiaksi itsessä ja elämässä ja omassa itsessä viihtymisen ja latautumisen merkityksen. Miten kaikki toisaan vaikuttaa omaan mieleen, jokaikinen pienikin yksityiskohta!

Se oli hienoa, ettei minun tarvinnut edes ajatella enää mitä olit neuvoja antanut, vaan kun reunasta aloitin uuden toteuttamisen, se sujui kuin tanssi............vetäisin vain prosessin käyntiin sinun tuuppaamana ja tulos on todella hyvä!

Ihana lisä oli se, kun tulit myös juhlistamaan syntymäpäivääni ja samalla uutta kotini ilmapiiriä ja toit silloinkin mukanasi sellaista hyväksyntää ja lämpöä sinne, että ystävänikin jäivät sinua kaipaamaan.

Kiitos Hilkka, olet upea energia-lähettiläs! Nyt viihdyn elämässäni ja saan tankattua itseeni energiaa ja nautin."

SAIJA
 

"Osasit olla lämpimästi ja minua arvostaen. Kaikki ajatukset ja ehdotukset olivat arvokkaita ja hyviä. Käytännön läheisiä. Ei mitään yliampuvaa vaan oikeita asioita.

Annoit aikaa keskustelulle ja suhteellisen rauhassa käytiin asioitani läpi, ehkä olisin odottanut sinulta hieman rohkeampaa otetta kun kerroit muutos ehdotuksiasi. Mutta loppuraportti jonka lähetit valaisi minulle koko jutun. Eli oli hyvä juttu.

Nyt siis vain pikkuhiljaa toteuttamaan, ja teenkin sitä ihan huomaamattanikin koko ajan.

Sinulla on lämmin ja hyvä asenne ihmisiin ja siihen mitä kulloinkin teet, joten sinua on helppo ja mukava kuunnella sekä sinulta pystyy kysymään. Sinua ei voi "vierastaa".

Osaat antaa ihmisille omaa tilaa ja aikaa. Sinulla on taito ymmärtää meitä kaikkia "tallaajia" joten ei tule sellainen vaikutelma että ehdottelet vaan, olet aidosti asiassa mukana. Kiitos sinulle!"

ANNELI

Etusivulle!