Timantit liikkeellä
Etusivu Valmennan Runoilen Suren Rakastan Olen


Timantit liikkeellä

Ihmetteleviä tarinoita elämästäni!


19.4.2017 klo 10.18

Kesyttääkös feispuukkaaminen minut vänggälläki?

Miehän nyt kesytän Herttaa, ideani on tietenki, että se ellää minun johdolla ja on sopiva koira mulle ja siittä on jo kauan nähny, että se yrittää koko ajan tehä oiken ja olla oiken, mulle, minun mielestä hyvin, no siittä tullee maailman paras ja viishain kunnon hurtta, mulle.

No miehän olen paukuttanu julki meän yhteisiä asioita ja murhettani siittä, että molhan rahakeskeisiä ja olhan kovia ja julmia ja hyväksymättömiä toisiamme kohthaan, mutta samala kesyttäny itteäni yrittämällä puhua niistä näkökulmista ja niilä sanoilla ja käsitteillä, joila niitä asioita käsitelhään ja ymmärrettään.

Muka maailmanparantaja on itte näkemänsä maailman tai maailman unen tai maailman käsityksensä uhri tai vanki. Vankilan vartijaki on vanki eikä kovin taijja vanggit eikä maailmat parantua, jos vankilassa häärii?

Kiinnittämällä kiinnostukseni yhteissiin asioihin, mediaan, valtioon, hallitukseen, pakolaissiin, ydinvoihmaan, Kelhaan ja Verottajjaan, mie jään niitten jargonian pyöritykseen, minun on sillon puhuttava niilä käsitteillä, millä niistä ja niitten kans puhuttaan.

Käsitteet kapeuttaa ja siis kesyttää minun ommaa olemista ja elämistä, niitten kans päsmäröimällä mullon käet ja silmät ja suu täynnä erilaisia käsitteillä luotuja kirjotuksia, näkemyksiä ja puhheita ja siinä pinnistelen käsittämisensä rajamailla.

Sanat tarkottaa eri ihmisille eri asioita, jopa sitte käsitteet. Jako se toinenki on kesytetty omhiin ympyröihin, puolueesseen, kannanottoihin, niin eipä siinä juuri saa sielun ravintoa eikä vappaudu omista ajatuksiensa rakennelmista.

Kukhan ei juuri muuta täälä somessa mielipiettäänkö toinen sannoo ja linkittää uutta tai toisenlaista tietoa.

No jestanpoo, mitähän mie selitän, mie siis otan taas loman nuista linkittämisistä, sometan tuola muualla ja tviittailen mitä sielä Twitterissä hoksailen tai haluan, mutta tämä feispuukkaaminen on syvällisempää mulle, olen tullu kesytetyksi täälä.

Ja tämäkihän on kirjotettu mulle ittele, vaikka nojasinki teihin ja kirjotin aivanko teile, ittele tekki kirjotatta ja todisteletta, kuinka viishaita tai tyhmiä ootta, omien pikkupyynteittenne pohjalta ilmenemä kaikki täälä. Muka fiksuja ja filmaattisia tietäjiä kaikin olema?

Enkä puhu oman kilven kiillostuksesta tai omasta oikeasta, vaan kuinka olhan itte sen kullosenki oman käsityksen vankeja.

Olenhan mie yrittäny olla inhimillinen, monipuolinen ja sosiaalinen, lukea ja lukea mitä ihmeellisimpiä juttuja, ehkä viisastunukki, mutten vappautunu enkä niinko syämmenviisastunu, mie luulen.

Kuivalle tietämisille en anna kovinkhaan suurta arvoa, jossei siinole syän matkassa, sielu pitäs olla aina matkassako jotaki sannoo tai tekkee?

Vilpitöntä varauksetonta ommaa ajattelua ja semmosta viatonta ilmasua on vähän, jokku ei uskalla, jokku halua, jokku ei ossaa. Enkä tarkota salhaisuuksien paljastamista.

No kiitos siis kaikile suvaitsevaisuuestanne, kavereita on vielä jälelä, vaikka olen syämmeni pohjasta tuonu julki jos mitä aivoitustani, no jatkethaampa!

- Hilkka Laronia

Ps. Tähän johatti minut Aamulehen kommenttit eilen, "aattelet naivisti", no mikä riemu, yhtäkkiä tipahteli yhet suomut silmistäni ja heräsin yhestä hortteesta ja hoksin ittekki, minun ei tartte yrittää tehä ajatteluani(?) sopivaksi mihinkhään raameihin eikä kelheen, en aijjo muutella itteäni ollakseni keskustelukelponen tai kelvatakseni sanohmaan mielipitteeni, "mä tulen ja menen ja ääneni särähtellee", keskeneräsiä olhan kaikin, jee, hyvä met pikkurepahleet!

Etusivulle!

5.4.2017 klo 6.14

En oiken ennää muistakhaan, mitä kaikkea on ollu, onneksi oli menetelmiä selvitä ja olen ikikiitollinen vanhemmilleni, sisaruksilleni, mummoille, setille ja täteille, serkuille, naapureilla ja se, että ikinä mullei ole ollui näin ihanaa ja helppoako nyt ja läpikki on kopihlaan ja eläköön!

No mie hoksasin terapiassani, josta kans olen ja siittä varsinki olen ikikiitollinen, ettei oikeashaan olekko henggitys, (eikä kelhään muullakkaan ole) mikä mulla on jako se lakkaa, ei minua ennää ole. Minusta on tullu vappaa ja villi, vaikka elänki yksinkertasta ja tavalistaki tavalisempaa pikkuelämääni, mutta aivan onnessani, mulla on kaikki hyvin.

Ja mullon ollu ihmeellinen, aivan satumainen tuuri ja tämä minun kotini on varsinainen ihme elämässäni, en voikko kiittää.

Mutta ärsyynnyn kyllä, jos minua ei nähä minuna, minun elämää luullaan aika ussein muuksikko son ja siis oikeasti, kuka meistä nyt niin kiinostunu ois toisen elämästä, ei kukhan, joku oma lehmä aina ojassa.

Viimeksi hermostuinko, olen ollu kaks kertaa naimisissa ja seki nähhään niin monela lailla. Kuinka kiitänkkään molempia ja se kaikki, mitä niissä on ollu ja mitä olen saanu, voi elämä on ollu niin rikasta ja antosaa.

Höh häätyy minun kiittää häpeääni ja kurjiaki asioita, se on mulle totta, että pimeyteni ja elämäni varjot tuli niissä mulle ittele näkösälle.

Uhriutuminen ja kärsiminen on tuttuja juttuja, mutta nyt olen ylpeä, höh mikä sana, ilonen elämästäni, mikä taphaus, minun ikioma elämä!