Timantit liikkeellä
Etusivu Valmennan Runoilen Suren Rakastan Olen Älä nujerru


Timantit liikkeellä
Täällä jatkuu Älä nujerru kirjan kirjotus luvusta 101 lähtien ja kiitos rakhaat ihmiset ja kuten muistatta, uusin luku aina alimpana alhaalla, joten alkakaamme!


101. Päivää, ystävänpäivää

Jykevää ja rakhauellista päivää,
inspiroitunutta päivää,
itteä rakastavvaa päivää,
siittähän se lähtee.

Ystävyys on minusta pyhä asia,
ei arvostelua eikä arvioimista,
se vain on.
Pelkkää suurta lempeää hyväksymistä.
Son pyhä kohta,
ei siinä ole viisastelemista.
Se ystävyys on siinä,
ko vaikka muistaa jonku.
Siinon suhe eikä sitä kritisoijja.
Eikä arvioijja eikä säilötä.

Kunnioitama vain sitä pientä hetkeä,
ko sie kävit minun mielessä,
ko mie näin sinut,
ko kuuntelin sinua.

Ei ystävyyttä tarttis määrittellä,
ei muotoilla,
ei sitä rakenneta eikä pureta.
son vain siinä,
olkon siinä, missä son.

Sitähän voi aatella huippuhyvin
jotaki toista ihmistä,
Suhtautua hyvin ja ystävällisesti.
Tai huonosti voi kans suhtautua.

No siis ystäviä on maailma täynnä.
Suhtautumalla hyvin maailman ihmissiin
meilois kyllä ystäviä runssain mitoin.
Kohan suhtautuu hyvin toissiin ihmissiin.
Tai siihen nokan eessä kanssaelähjään.
Suhtautuu hyvin siihen kanssapakertajjaan.
Siihen, joka nukkuu vieressä.
Siihen, joka aamulla tullee ensteks vastaan.
Kalevan jakaja tai siivooja.
Kuka vain on ystävä, jos niin haluama.

Ystävyyttä pitäs muka hoitaa.
Ei piä.
Mitästä hulluja ja ihan pörröjä hommia.
Emmä kyttää, vaaliiko tuo
tai vaalimako itte ystävyyksiä,
elämä vaan ystävyyessä toisten kanssa.

Ei met mithään ystävävankeja tarvita.
Eikä aleta toista vartioihmaan,
tekikösse mieliksi.
Tehköön ihan omalla vastuulhaan,
niinko itte haluaa.

Ihan täyellisen vaphaasti olhaan ystäviä.
Olhaan ihan itte ystäviä kenen kans vain.
Omatoimisesti ja omavoimasesti.
Oiken täyellisen omahyväsesti.

Eikä ees sallaa asetella ehtoja.
Ei toivota, ettäkö sois toisenlainen.
Tai jonkulainen.
Emmä viitti ihmissuhepelejä.
Met emmä jaksa manipuloimisia.
Emmäkä käy ystävyyskauppaa.
Emmäkä met ihmiset juuri muuksi muutu.
Olhaan mitä olhaan.
Ja toimehen met tulhaan.

Suhtauvvuma aikusesti toissiin.
Ensin itheen ja sitte siihen toisheen.
Olhan hurmaavan valloittavia ittejä,
semmosinako olhan
ja rakastama itte.

On iso ilo olla ystävästi,
ystävällisin, rakastavin
ja ilosin ystävänpäiväterffeisin

- Hilkka Laronia


Sivujen alkuun tästä


102. Maailman muisti

Oomakosmet omien päänsisästen
höpinöitten ja mielikuvien
uhreja ja orjia?
Meile on opetettu, että historia
toistas ittehään, ei ei,
mie uskon uusiutumisseen
ja ihmiskunnan suuhreen
syähmeen ja rakhautteen.

Luin peräkkäin monesta Suomen
aamunkoin politiikosta,
Paasikivestä, Rytivuoresta.
Kekkosesta, Mannerheimistä
uusimmat kirjat ja nyt ihmettelen,
mikä meitä tänä päivänä vaivaa.

En siis sano, etteikö eilistä
pitäs nähä ja tutustua siihen,
tietää taustaa ja historiaa,
kyllä vaan, kyllä kyllä,
eikösse tanskalainen opettanu:
elämä ymmärrethään jälkheenpäin.

Mutta mielen mataloittaminen
ja pään sekottaminen pelotteluilla,
ykssilmäsillä toistouutisilla
ja mielipitheitten taisteluilla
estää meitä pysymästä kunnossa,
alama vajota ja voijja huonosti
ja son hälytys, hälytysellot soi
meän omien voimien perhään,
ko meän omat elämisenvoimat
ja ilo ja rohkeus katoaa.

Maailman tapahtumienkulun viissaus
ja ihmiskunnan syvä muistiviissaus
on meissä kaikissa koko ajan
ja sen löyämä hyvässä olossa
ja nukkuessa, haa, miten sie voit,
nyt muksaa iltaa raksut ja pus pus!


Sivujen alkuun tästä


103. Hiiri hangela

Rukkous on kaunis sana,
son ollu jotaki hyyää,
kohan rukkoilee hyvvää.

Mie aloin aattelheen,
etten ennää rukkoile.
Mikäpä molen kohtaloa
tai maailmankaikheuksia
tai jumalia manipuhloihmaan
tai ees muistuttelheen.

Jos haluan jotaki, niin haluan.
Haluan läpile hyyää ja sitä rattaa,
mutta jätänki sen siihen.
Piehneen ajatuksen häihvään,
että haluan jotaki ja son siinä.

En välitä manifestoijja ennää.
Oon pyytäny toisiaki
aattelheen vaikka hyyää
jonku asian tai ihmisen
hyväksi tai puohleen.

Ja oon kyllä pitäny huolen,
että "tapahtukkoon tahtosti",
on loppukaneettina,
mutta nyt luovun koko hommasta.

Nyt vain kiitän ja rakastan
ja kulen johatuksessa,
kyllä elämä kertoo,
mihin päin millonki meen.

On jännää menoako ei suunnittele
eikä päsmäröi asioita,
se tekkee herreiseksi
tähän päihvään, tähän ja nyt.

En tiä oikeaa enkä väärää,
oon vappaa ja kulen vaan,
niinko mettähiiri hangela
ja välilä lumikieppiin muksahtaa
ja siihen sitte nukahtaa.
Ja siittä herrää, jos herrää.


Sivujen alkuun tästä


104. Rauhanrakentajat rakastaa ja luottaa

Kaunista ja hauskaa huomenta rakhaat ihmiset, lippu korkeale ja tästä evhäitä päihvään, olkaa vaphaita, tehkää tahtonne ja uskokaa itheenne.

Pölkhääminen ei auta mithään eikä ainakhaan auta niitä, jokka nyt raukoilla rajoilla tai keskityksissä. Pelko saa meät itte voihmaan huonosti, vaikkei toellisuuessa meilä hättää oiskhaan. Pelko on tunne ja sota on peliä pelolla.

Sotiminen on hirveää ihmisten ja kotien ja työn tuhoamista. Siinei pitäs lyötyä lyä eikä sais lyä löylyä lissää, ei sivusta valita puolta, ei ruokkia sottaa asseistamalla tai ees puhumalla pelotteluja tai vihojansa kenenkhän niskhan.

Paita puhthaana, mieli kirkhaana ja luottamalla ja rakastamalla rakennama rauhaa sekä sielä että täälä.

Moon lukenu viime kuukausina kirjoja Suomen presidenteistä, nyt Kirstunvartija menossa eikä mulla ennää näkemystä, että ottasin kantaa pienemppiinkhään yhteiskunnallissiin ongelhmiin, ko mitä vaikka sota on.

Siunaan ja uskon, että kaikki mennee oiken, muttei uutisissa lue sitä oikeaa eikä tottuutta. Eikähän meile opetettu historiakkaan kerro meile tottuutta. Jo ammoisista ajoista historian kerronta ollu pimittämistä, hämmentämistä ja vallanpitäjien ja sortajien näkökulmia ja tarinoita.

Siuhnausta, iloa, valoa ja energiaa ja sielunvoimia kaverit, rakastan kaikkea ja ihanaa päivää toivon kaikile, aina on joku konsti tehä omia juttuja, son ihanaa, nyt lähtee tämä söpötys aamulenkile kanssa Herttuli kultamurun, pai pai ja hellä ja luja hallaus rakhaat, jos soppii.

- Hilkka Laronia, joka kiittää, että saa ellää tätä päivää.


Sivujen alkuun tästä


105. Elämän kurjuuksissa ei ole järkeä

Ei maailmassa eikä elämässä ole järkeä eikä niisole ongelmiakkaan. On minun elämä ja on maailma ja ongelma on minussa, jos joku ongelma on.

Elämä on kallisarvonen äkkiä ohikiitävä pikkukeikka ikkuisuuesta, niinhän mie nykyhjään oon sanonu ja aatellu.

Luonnon lait, elämän laki ja siis koko maailma on tämmönen, mitä son. Kaunis, hyvä ja oikeuenmukanen, sillainki sanon.

Ei kannattas antaa minkhän eikä kenenkhään selittää elämää ja maailmanmenoa meile eikä ainakhaan uskoa selityksiä. Ymmärtää kyllä kannattas. Itte pittää aatella ja tutkia, vaphaasti ja ihan omalla syämmellä ja päällä.

Tapahtuu toela kaikkea pahhaa, mutta sitä ei voi selittää, että miksi tapahtuu pahoja, koska mikhän kaavat, teoriat eikä mikkään maailman uskonnot tai opit ei auta selittään, miksi on kippeitä ja kurjia asioita.

Elämä on salaperänen ilmiö, jota memmä pelkällä tiedolla tai ajattelemisella voi ratkasta.

Emmäkä met saa elämän kurjuuksiin järkeä. Niissä ei ole järkeä.

Elämä ei ole ratkaistava ongelma, elämä ei ole ongelma ollenkkaan.

Eikä reaali-oikeasti toellinen maailma ei ole ongelma, vain meän oma ittemme manipulointi on. Ja se manipulointi, mitä maailma meile tekkee, on kans ongelma. Mielen manipulointi vie meiltä ilon ja voimat, emmä pysy omissa voimissamme, emmä jaksa emmäkä voi rakastaa.

Sota ja sotapropaganda on aina ollu mielen manipulointia. Ihmisten miehliin vaikuttamista. Sodissa ja sotien varjolla on sitte tehty paljon muutaki, sota on ussein ollu savuverho järjestelmien kääntteissä.

Viha, ärsyyntyminen ja pelko on merkki siittä, että meitä höntitettään tai höntitämä itte itteä. Pelko on tunne ja tunne vie helposti suorinta tietä kärsimysten helvettiin. Pelko on tunne ja tuntteet on tärkeitä ja net voi hellästi kohata ja kesyttää, ettei net nujerra meitä.

Mie tiän, mistä puhun, olen peläny kuollakseni, aikusenaki pelotellu itteni melkein hengiltä, hättää kärsiväksi itku-mytty-mäkkyräksi sänkyni laijjalle. Omat ja lähheisten kohtalot, Afganistanin sota jo 1978 sai minut ihan hulluksi, siinä sielu särky ja mieli nujertu hädän ja pelon kans.

Kunnes kasvoin aikuseksi, muutin maailhmaan, jossa mullon mielenrauha tai joku semmonen, tulin toimivaksi ja vastuulliseksi aikuseksi. Ennää minun ei tartte jakkaa oikeaa eikä väärää, ei hyväksyä eikä hylätä, ei uskoa mithän, ellää vain.

Pelko kyllä tullee mulla helposti puseronki sisäle, oikeasthaan joka nurkan päästä ja takkaa, mutta tervehin sitä, kuuntelen hetken ja sanon, kiitos, voit mennä.

Minun pelot ja itteni nujertamiset on sen Tyrannin hommia. Tyranni on se paska ääni minussa, joka pillaa, mitätöi ja pelottellee minua ja tuhoaa minun elämää, jossen piä huolta ittestäni, ole valppaana itteni kans ja luovu Tyrannin seurasta pikimmiten ja tuota pikkaa.

Voimallista, ittetuntosta, ilosta ja rakastavvaa päivää tai semmostako sulle soppii tai sulle on mahollista.

- Hilkka Laronia


Sivujen alkuun tästä


106. En valitte puoltani

Minun ei tartte valita.
En halua valita.
Enkä tuomitte.
Enkä jaa oikeutta.

En kannata Natoa.
En Eurostoliittoa.
Eikä minun kyllä tartte
niitä vastustaakkaan.
Eikä kait multa kysytäkkään.

Enkä jaksa pelottelua,
hetikko hoksaan sen sävyn,
käännyn muihin asioihin.

Enkä halua keskittyä
juttuihin tai sanoihin,
jokka minun mielestä leimaa,
manipuloi, tulkittee
tai kuvittellee mitä sattuu.

Keskityn siihen, mikä kiinostaa.
Mikä soi mulle ja innostaa
ja on minun vaikutuspiirissä.

Ihmiset saa tietenki olla
mitä mieltä tahansa,
mutta kethän ei saa haukkua,
ei pilkata eikä nimitellä.

Ruukaan Oskaria naurattaa,
ko sanon, ämmilässä saa puhua
mistä vain ja ihan kaikesta,
muttei kethän saa haukkua,
ei ees minua.

Olhan kaikin arvokhaita,
jonku äitin läppiä,
ainutkertasia ihanuuksia
ja maailma pyörii rathaansa
ja aurinko nousi tänhäänki.

- Hilkka Laronia


Sivujen alkuun tästä


107. Ilmeisen äärellä

Ilmiöitten ja asioitten
takana, eessä ja ympärillä
on ussein käärepaperit,
jokkon muut kääriny
tai porukala käärimä
tai mie itte kääriny,
itteltäki vaivihkaa.

Kuinka helposti sekkaannun
ja reagoin käähreissiin,
net sekottaa mun pään
ja alkaa melskaus,
tuntheita riittää
ja vaikka toellisuus,
se ilmeinen ois nokan eessä,
mutta se katoaa tai vääristyy.

Pää ei pysy milhään pinnala
ja itte asia hukkuu,
mie hukun,
räpiköin ja pyörin päälläni
aivan ouvvoissa hommissa.

Henggitä Hilkka, henggitä,
hengitä ja rauhotu,
kattele rauhassa maaimaa
ja anna käytännön elämän kertoa,
mistä syrjästä sinun kantsii
alkaa päivän duunit,
jipii, kiittävät, siunaavat
ja rakastavat terffeiset.

- Hilkka Laronia 4.3.22 klo 8:46


Sivujen alkuun tästä


108. Eroon pelosta

Pelko eijjoo toellista,
son tunne.

Pelko ei ole minun ulkopuolela,
son minussa.

Eniten pelkoa saan harhoista,
omista päänsisäsistä höpinöistä,
jokka sannoo, että ystävät jättää,
maailma hajoaa, läpit kärsii,
rahat loppuu ja yinsota alkaa.

Muttei pelko auta mithään,
se saa minut kärssiin,
tapahtuu mitä tapahtuu,
antasimpa elämän tapahtua,
ihan rauhassa ja ihan mulle
ja kaikile maailman ihmisille,
vaphaasti ja ilman minun
päsmäröintiä ja kuvittelua.

Joten muksaa iltaa raksut,
nämät lähtee iltalenkille,
niinko itikka sitikan
takapenkille, jee, pus pus.

- Hilkka Laronia, 5.3.22 klo 20:08


Sivujen alkuun tästä


109. Sopusointua

Sielun voimia
ja elämisen rohkeutta
hyvile ja pahoile,
jos sillain haluama
itteämmä ja toisia jaotella.

Minun laadut
ja laatuisuuet
on sinussa
ja sinun minussa.

Ei kannata toisia haukkua,
alkaa oma syän paukkua
ja napa naukua
ja enkelit joikua,
kannattaa rakastaa ja luottaa
ihan kaikesta huolimatta.

Jumala kanssanne,
jos teilon Jumala
ja maailman tapahtumat
on suuremman käessä,
ei nole ainakhan minun
kämmenellä.

Varokaa, ko vastustatta
ja puolustutta,
ettettä tulis vahingossa
vastustanheeksi ihmeitä,
ihmeitä tapahtuu koko ajan.

- Hilkka Laronia 7.3.22 klo 18:49


Sivujen alkuun tästä


110. Rauha, joka on meile mahollista

Son oman syämmen rauha.
Son ehkä ainoa rauha,
jota voima
itte vaalia.

Muu rauhan rakentaminen
tai ees sen arvioiminen,
mikä on propagandaa,
lienee meile mahoton tehtävä.

Mahollista lienee
rakastaa
ja pittää ittestä huolta,
suojautua stressiltä,
niinko lentokonheessa,
happinaamari ensin aikuselle,
koska me lennetään.


Sivujen alkuun tästä


111. Tarinoitten tahtiin

Maailma muuttuu koko ajan,
son aina muuttunu,
jatkuvasti uuistunu,
ei molla yhtäkkiä jysähetty
tähän missä olhan.
Kaikella on historiansa.

Luomakunta on syntyny
omia salaperäsiä teitänsä
ja ihmiskunnan kohtalo
on kait tähtiin kirjotettu
ja vilpittömät ihmiset
pelkää ja kärsii,
tuomittee roistoja
ja luo sankareita
tarinoitten tahtiin.

Tottuuet ja oikeuenjakamiset
jää oottaan uutta
historian kirjotusta.

Ja meilä vaphaus valita,
mihismet päivämme käytämä.


Sivujen alkuun tästä


112. Niinko vesi hanhen sölästä

Joilaki kaikki mennee,
niinko vesi hanhen sölästä,
tuli mitä tuli.
Nei ala uhriksi eikä voittajaksi,
nei kethän niistä,
ei riistä eikä raasta,
ei vinggu, ei valita, ei haasta.
Niistä saa selvää.
Non alta sitä, mitä päältäki,
net sannoo suohraan,
kyllä tai tämä ei käy.

Meiltä pyyettään liikaa,
kosto, viha ja pelko on reagointia,
johon hanhet ei pysty eikä kykene.
Hanhet ellää täyttä hanhielämää,
antaa kaikkensa,
tekkee kaikin voimin,
niinko oikeaksi kattoo,
vaikka mikä tulis niskaan
ja sannoo maailma mitä tahansa,
net vain lentää ja läpsyttää.


Sivujen alkuun tästä


113. Vappaa on umpihanki

Ja kissa on kissa,
eikä siittä tule koiraa
eikä koirastakhaan kissaa,
vaikka kuinka komennettas
tai koulutettas.

Rakhaus tunnistaa,
onko kissa vai koira
ja kuka itte on
ja kuka toinen on.
Ja rakhaus tietää senki,
että millon poiketa tieltä.

Villit ja vaphaat
rakastaa ja kirmaa
niinko kissat ja koirat
umpihankheen.


Sivujen alkuun tästä


114. Ykstotisten varassa

Kaikkihan met tiämä sen
mithänsanomattoman ykstotisen
ja yksinkertasen ihmistyypin,
jokei houkutu hypetyksiin
eikä se lähe guru-hurujen perhään
eikä tiä ees ylleistä mielipiettä.

Sitä ja sen kaltasia taviksia
ei pietä minhään, vähätelhään,
non menestyksen este
ja tilastojen riesa
ja kaikkein rasittavinta on,
ettei niitä saa herätettyä.
Niilon vain omat pikku-oikeansa
ja net vain kattoo ikkunasta,
että onkos tuola meän räysthäälä
harakka vai mikä sielon.

Joka päivä net pipo silmilä
toimittellee pikkurutineita
ilman rutinoita.
Aattellee ajatuksensa lophuun,
laulaa lavvantai-illan ratoksi
oman lasin kuultavan laulunsa
ja kerran pari vuessa
tärisee vähänkö orpo piru,
ko hoksas jotaki.

Semmosten maanhiljasten varassa
tämä maailma makkaa ja nousee
ja on vakkaa ja uuistuu
niinko vuenajat vaihtuu.
Talven jälkheen tullee kevät.


Sivujen alkuun tästä


115. Tänhänki ankat lamphaiks

Josse näyttää ankalta
ja kävelee ja vaappuuko ankka
ja vaakkuuki vielä niinko ankka
niin kyllähänson ankka,
vaikka grannit sanos, että son lammas.

Silmäin aukaseminen eijjoo raskasta,
son keveää, luomet vain pois eestä.

Raskasta on piättää silmät kiini
niinko sisäsesti tai henkisesti
ja raatailla kavereitten kans,
että meilon porraspäässä lammas,
jos oma pää ja syän selkeästi sannoo
ja tietää, että ankkahan sielon.

Jos pää on sekasin, syän tukossa
ja mieli jäykässä lukossa
niin reaalitoellisuus kaikkoaa
ja suhteellisuuentaju katoaa
ja näkeminen käy mahottomaksi
ja vaikkois silmät apposen auki
ja omien silmäin eessä ankka,
niin helposti siinonki jättilammas.

Jos käsitteet, filosofiat
tai muistot alitajunnasta syöttää,
että ankka on lammas,
niin ihan viattomasti ja varmasti
kaikki ankat on lamphaita.

Josson koulussa opetettu,
että ankat on lamphaita,
sillonko non porraspäässä,
mutta muualla, ankat on ankkoja,
niin porraspäässä on lammas.

Eikähän sillole väliä,
jos meilon ankat lamphaita,
mutta jos ootama,
että ankat siivoa pusikot
tai alethan lääkitä niitä,
ettäne määkys eikä vaakkus,
niin taijjama olla aika huru-ukkoja.

Entässeko tuntheet ja järki
ei seurustele keskehnään
ja olema rakastunheet lamppaissiin
eikä lamphaita maila eikä halhmeila
ja sillon kohistama ihastuksen ankkaan
ko ikävissämme koema ankan lamphaaksi,
niin sillonhan kaikki on onnellisia.

Mutta jos vihhaama lamphaita
ja näemä jonkun ankan lamphaana
ja ajatama sitä sitte raivopäissä
niin, että henki loppuu
ja ankka riepuki kuolee,
niin siinei käyny kelheen hyvin.

No, ettei tämä loru jatkus ja jatkus
eikä tätä tarttis alottaa alusta,
niin sanonpa vaan, josseise jo seliny,
että mooma sokheita
ja vaikkon kaikila silmät sölählään,
niin sokeat taluttaa sokkeita
ja sillain yhä vain, tänäpänäki,
höyheninen ankka on villava lammas
ja moon yks puolivillanen pösilö.


Sivujen alkuun tästä


116. Henkilöpalvontaa

Antakaa ihmisten puhua,
sananvaphaus on tärkeintä
ja sanat on vaikeita ja hankalia,
siispä antakaa ihmisten
harjotella puhumista,
raataamista,
kokkeilla porista,
mitä net millonki halvaa sanoa.

Tai suositta sensuuria
ja manipulointia
niinko digtaattorit.

Tärkeintä on olla aito
eikä suosittu nyökkivä hevonen.

Emotionaalisuus sivhuun
ja eko paitsioon,
aikunen voi kuunnella,
mitä vain,
läpit eriksheen.

Idolit ja gurut
vie omat voimat ja vaphauet,
ihhailu ja vihhailu,
toimii kumpiki samala kaavalla.

Viha, pelko ja valvonta
ja minkä tahansa palvonta
vie omat ja toisten ihmisoikeuet
ja mielipitheitten
ja sanan vaphauet.

Ketähän tämä
maailman onnellisin kansa
huomena vihhaa
ja ketähänse palvoo.


Sivujen alkuun tästä


117. Alakamisen ylistys

Alakasikkonää mua,
vaijospamää alanki ite ittiä,
otan itteni toesta,
sautan itte teosta,
löyän itteni työnteosta,
elämäni korsikeosta,
luon ja lapan,
pala palalta,
pieneltä alalta,
ohut siivu kerrallansa,
mie ja muut laillansa,
kukin evhäillänsä,
tulhan vahvaks,
ja hyvinpä voi rahvas,
oman elämänsä kahvas.


Sivujen alkuun tästä


118. Olemassaolo näkkyy ja kuuluu

Kaikki on elämää
ja olemassa ja elossaoloa.
Rauha, hiljasuus ja hyä mieli,
kauha, vihasuus ja lehmän kieli,
non sitä, että elämä tapahtuu.
Henggähys ja silmäluomen räpsähys
jo muotoaa, uuistaa ja puhistaa
maita, taihfaita, meitä ja teitä.

Nokkelat, älykhäät, ihanat,
ainutlaatuset, ittenäiset
ja hämmästyttävän urheat
somekaverikki tuo ja luo
joka hetki sitä, mikä ruokkii
maailmaa ja ihmiskuntaa.

On monta tappaa
antaa elämälle arvoa
ja lua merkitystä
ja vieläki se ikiaikanen
elämänsävel soittaa
ihmiskunnan sieluja
eikä aina niin hiljaa
eikä sievästi.


Sivujen alkuun tästä


119. Erehtymisten tie

Koko elämä yhtä erhettä
ja virheitten tekemistä,
turhhuuksien kans tappuroimista,
kompuroimista ja rämpimistä,
nurinmenoa ja ylösnousua.

Moon kulkenu harhhaan,
luullu unia toeksi,
toistanu huhuja uutisiksi,
puhunu mitä sattuu
läpiä päähäni.

On täyellistä erehtyä,
on huippua vähän väliä
kääntyä väährään,
kiertää pitkiä vaaroja
ilman tarkkoja karttoja,
taapertaa omile teile,
kenekhän kulkemattomhiin,
eksyä tietymättömhiin,
makeaa ja muhevaa löytää
ittensä hukasta,
töksähtää harharetkeltä
väsymyksen itkumuurile,
tursata ja rämistä
ja joskus taas ottaa
vain termarista kahvia.


Sivujen alkuun tästä


120. Kaikissa olosuhteissa

Piä ittestä kiini,
maailma manipuloi
ja houreet houkuttaa.

Puhu vaphaasti
ommaa tottuutta
jako huomaat,
että kutsu käy
ja merkit viittaa,
ota ja mene
puhtain syämmin
ja anna ja tehe
vilpittömin mielin
kaikki se,
mitä elämästi sulta
vähänki pyytää.


Sivujen alkuun tästä


121. Lehmän hermoila johatuksessa

Minun ei tartte tietää
eikä ees tiedostaa
paljon mithän.
Saan nähä ja otaksua
mitä vain
miten vain,
sano kuka ja mikä,
mitä vain.
Voin päätellä vaphaasti
mitä tahansa
asioita ja tietoja.

Ei tartte pinnistää
eikä ponnistaa
eikä mitenkhään päivystää.
Asiat ja ilmiöt,
jokka tullee minun etheen,
on aina niitä oikeita,
oikehaan hetkheen
ja tiän ittessäni,
otanko vai ohitanko.

Niinko lehmä rouhasee
ittelheen oikeat sienet
monenkirjavasta tarjonnasta,
kietasee kithaansa
tuiverot ja tatit
ja sitte märehtii
sen kaiken lehmäelämällensä
parhhaaksi maholliseksi
superfuudiksi.


Sivujen alkuun tästä


122. Päivän halki

Othaan tähti,
uutheen päihvään nämä lähti,
vuoret vallotethaan
auringon laikku kerralhaan.

Ystävyyttä, iloa ja energiaa,
rakkautta ja anarkiaa,
toivoa ja uskoa tulehvaan,
unelmia ja langanpätkiä,
puspus.


Sivujen alkuun tästä


123. Hippa

Tämä hetki
ja se, mitä tapahtuu,
se tapahtuu
niinko elämä tapahtuu
eikä kysy luppaa,
alettasko tätä hippaa,
tanssi vie
ja pyörittää
ja mie pyörin ja hyörin,
omiani häärin,
lahkheet ja hihat käärin,
leikin mielin määrin,
nauran ja laulan,
mieletön vauhti,
hyppään siutti,
horjun ja suutun,
kaajun ja karjun,
saan jostaki kiini,
uus tanssi sieppaa
ja huutaa, hippa,
ja tullee yhä uusia tansseja
ja ymmärrän,
aikahnaan hippa on valmis,
tuuli vain keinuttaa verhoja
ja tanssiaskeltenki paino,
oli vain lainaa.


Sivujen alkuun tästä


124. Pelossa

Häin tuskin uskallan hengittää,
en voi enkä tohi aatella,
en jaksa ajatuksia lophuun,
silmät ja korvat kiini.

Kirjotan pelot sanoiksi,
vihkhoon,
pelot jonhoon,
halki, poikki, pinhoon,
rivi riviltä,
mustien kansien välhiin,
se helpottaa
ja pikku syän saa levähtää
ja sielu henggähtää.

Pahimmat pelot ei taivu,
nei mahu sanoihin,
merkkaannet aihheen mukhaan,
soperran jotaki rasteja,
seki toimii
ja sitte joskus aikahnaan,
katon huvikseni,
moniko pelko totteutu.
Ei ehkä monikkaan,
elämä kulkiki omia latuja.


Sivujen alkuun tästä


125. Elämänhakuopas

Ystävä tuli kylhään,
istahti pöyän laijjale
ja alotti, kuule,
yks elämänhakuopas sano,
että pitäs pittää ittestä
huolta niinko kotielläimestä.

Juoksuttaa ulkona,
syöttää parasta ruokaa,
antaa nukkua rauhassa,
ei syytellä eikä nälviä,
suojella kaikelta pahalta.

Auttaa ja tukea ja helliä,
kehua kovasti ossaamisista,
viissauesta ja miehleisyyestä,
erityisestä ainutkertasuuesta,
urhheuesta ja ihanuuesta,
siis niinko soisit puudeli,
jollei muita huoltajia oo,
ko sie itte, olla hyä ittele.

Luit muuten oiken,
elämänhakuopas,
niin se sano.


Sivujen alkuun tästä


126. Ettei vain ylpistys

Ei sitä tartte olla
kauhean ylpeä misthän,
mutta kyllä sitä vois
iloita mistä vain,
mistä joku muu ois ylpeä.


Sivujen alkuun tästä


127. Tahallinen tavallisuus

Tahallinen tai viaton
empi hetken
ja nosti kätensä,
ko se muisti,
etton toeksi toettu,
että met tavaliset
kunnon ihmiset,
olhan vaaraksi
maailmanrauhalle.

Uhraan ihmisen,
ittessäni ja toisissa,
ko hättäilen hulluna
asioitten, käsitteitten
ja mielipitheitten
mukhan ja tahthiin,
laukon niinko lumottu
pillipiiparien pillien
perässä mihin sattuu.


Sivujen alkuun tästä


128. Tule rakhaus-kakku

Kukhan ihminen
täälä maailmassa
ei tiä mitä
millonki tapahtuu
ja mihin menhään.

Ei kukhan tiä,
eikä oo koskhan tienykkään
ja met vaan leivoma,
älä tule pelko-kakku,
tule rakhaus-kakku.

Keskitymä omhaan olhoon,
omhiin lähheissiin,
ihahnaan omhaan kuplaan,
hoijjama ja turvaama sitä
kaikella sillä,
mikä meile on mahollista.

Keskitymä tärkeimppään
ja annama muun olla.


Sivujen alkuun tästä


129. Siunattua lentoa

Varo, mitä haluat,
ko sitä sie saat,
sitä mitä met tilattiin,
sitä saattiin.
On vallotettu
maita ja syämmiä
ja sitte pesty pyykkiä.
Yltiötarkkoja ajankuvia
ei oo eikä tuu,
tunnustuksia riittää.
Aallokossa lentelystä
voi seurata, että tehhään
mahottomasta mahollista.
Tasapaino ei tule
samoja klikkaamalla.
Kylmäverisesti enämpi
ja laajasti ja syvästi,
piä silmät auki,
ota kiini ja päästä irti.
Tämä on se eläminen,
joka meile annettiin
ja met ja toellisuuessa
koko ihmiskunta on
ja on aina ollu
vaphaassa puotuksessa.
Nauti ja lennä.
Siuhnausta.


Sivujen alkuun tästä


130. Palvelija hakusessa

Jos kerta Jumala ei solmi
kenggännauhoja mulle,
niin rehti ja pettämätön
palvelija ois hakusessa.

Ei omia ideoita,
ei pöllöilyjä,
ois niinko ajatus
tai orja, melkein vanki,
tottelevainen ja viisas,
kiltti niinko pikkupiltti.

No eipä taijja löytyä,
häätyy nöyrtyä itte,
sitoa omat nauhat
ja heiluttaa kauhat
ja pittää huoli,
en petä
enkä petkuta.


Sivujen alkuun tästä


131. Lutviutumisaika

Jos joku asia tai ilmiö
tuntuu vaikealta,
henggitä ja elä sen kans,
pane sille huppu päähän,
ota viehreen ja unoha siihen.
Ongelmia ja draamoja
täälä riittää,
kato toishaale,
anna otheen kimmota,
ja mene muile maile.

Ja uuesti tavatessa,
siinonki viisas tuttava,
joka onki yhtäkö vastaus.
Tai taas kerran kohatessa,
sonki selvää pässinlihhaa,
syö ja niele eikä ongelmia.
Tai törmäillessä,
se lutviutuu niinko
saippua lämpihmään vetheen.
Tai vuosien päästä
muistit sen ja nostit huppua
ja sieloli enkeli,
jonka aika onki just nyt.


Sivujen alkuun tästä


132. En ota ittää enkä länttä

En usko mithän,
uutiset ohi passaa,
en näytä passia
enkä käytä tassia
ja koko ihmiskunta on
ihmeellisempiko kumpi
ja järkevämpikö kampi,
eikä kukhan kaikkea tiä,
Jumala voiton vie.

Elämä puhhuu ja pulputtaa
joka nurkasta,
ei auta kethän sitteerata
eikä analyysiä murjasta,
vaan kiittää matkasta,
kattoa avarasti,
aatella joustavasti,
tuntea syvästi,
ja likelä on se,
mikä tehä pittää
eikä itteä sais pettää.


Sivujen alkuun tästä


133. Silirimpsis

Ei kukhan usko utopioihin
eikä haavemaailhmoihin,
hä, emmähän met höntitä
itteä eikä toisia.

Entäs mistä net
lohkot ja lahkot tullee,
pontit ja puolet ja kantit,
kostot ja katkerat taistot.

Silirimpsis ja sileä tie
ja elämäson kärsimystä
ja kenen on syy,
pelot ja vihat yks myy,
toinen sitte ostaa,
ymmärtää elämää joskus
vaikeaa ja sekavaa on,
sannoo hän,
ja elämä koko ajan puhhuu
meän omala suulla,
kattoo meän silmilä,
tekkee meän käsilä
ja koko ajan todistaa
meän vaphautta
olla oma ittemmä.


Sivujen alkuun tästä


134. Jumalan tiet on tutkimattomat

Maailma ei ole meitä vasthaan
eikä meän puolta,
maailma on meän paikka
tämän pienen hetken verran
ja se hetki on
meän elämistä varten,
kuuntele syäntä,
se kertoo, mitä sie tarttet,
luota, tehe ja nauti.


Sivujen alkuun tästä


135. Tyranni-asetukset meni uusiksi

Son se kova tyyppi,
tyly sisänen ääni,
joka äyskii ja halveeraa,
ruppeuttaa ja äkseerraa,
säikyttellee ja mitätöi.

Mutta sitte yhen kerran
satuin kyssyyn,
mitä sie tyranni oiken haluat,
ja uuiih, se tyranni sano,
oon vaila huomiota,
syämmellä kuuntelemista
ja lainaampa vielä sinua
itteästi Hilkka,
kaipaan hyväksymistä.


Sivujen alkuun tästä


136. Kärpäsistä erroon

Muistappa hilkkapieni,
että elämä kulkee vieläki
tapahtumienkulun
jumalallisessa
salaperässä viissauessa
eikä sitä tartte ees uskoa,
siihen viissautteen,
son vääjäämätöntä.

Päästät vain irti,
jätä pois ja unoha
sanomiset, mielipitheet,
luulot, kuulopuhheet,
opit, ismit ja tietämiset,
pelottelut ja vakkuuttelut,
anna niitten lentää,
niinko kesäkärpäset
ikkunasta ulos
ja henggitä, lepo ja rauha,
jee, ihana päivä tulossa.


Sivujen alkuun tästä


137. Ei mithän lepposta

Vaan semmosta vahvaa,
tekeväistä elämää
ja silti paineetonta
ja muksaa, ko mikäki.

Omaehtosta tekemistä
johatuksen mukhaan,
sen mukhaanko elämä kertoo
ja oma pää ja syän sannoo,
sitä, mikä soi,
annama vain pallaa,
omanarvontuntosesti,
viimisseen vihellykseen asti,
niinko höyryveturi,
joka vakkaasti puksuttaa
asemalta toisele.

Kunnes tullee se asema,
johon viiminen vuoro päättyy,
sillon se päästää
kaikkein kauhneimman
pikku-savupilvensä taihvaale.


Sivujen alkuun tästä


138. Kahvikupin vierestä

Tekemällä löytää
tarkotuksellisuutta
ja merkityksellisyyttä
ja ohase merkillistä,
että pieni voi olla isoa
ja iso pientä
ja nekki muuttuu
ja hilkkapien,
seki on merkillistä,
että on oma valinta,
miten suhtauvvun mihinki
etheen tulehvaan
ja jälkheen jäähvään,
no siis juonko mie nyt
kofeeiinikahvia
vai kofeenitonta,
niin ja haa,
silläki on merkitystä.

Sivujen alkuun tästä


x

Kule laajalla alalla ja monella tavala, monella konstila, kato tarkasti ja aattele joustavasti, puhu ommaa tottuutta ja anna sen muuttua ja jos elämä vähänki pyytää, tehä sitä.


Sivujen alkuun tästä


x

Tartuma siihen, mitä elämä kullonki vinkkaa, emmä vötkistele emmäkä lillu niinko hauki rantavitikossa oottamassa parempaa, paisteista päivää vaan tänhäänki on hyä päivä siunattuna häärätä johatuksen mukhaan.


Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


x




Sivujen alkuun tästä


____________________



501. Kirjan aihioitten muotoutumista

Kirjhaan on tulossa ehkä 500 lukua ja täälä alaosassa viimiset luvut on ussein kesken ja näkkyy mitä sattuu räpellyksiä, joista kehkeytyy jotaki, kohan kerkiää ja jos niikseen tullee.

Siis teen näitä sivuja html merkeilä, mulleioo mithän valmista ploki-alustaa ja siksi, jos alaosassa jotaki epämäärästä, son ajatusaihioita ja puuttuvia ja keskeneräsiä merkkejä.

Rakhain terhffeisin Hilkka




Sivujen alkuun tästä